Tien ohesta tempomia

Tien ohesta tempomia, by Aino
Malmberg

The Project Gutenberg EBook of Tien ohesta tempomia, by Aino
Malmberg This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Tien ohesta tempomia
Author: Aino Malmberg
Release Date: April 21, 2005 [EBook #15676]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TIEN
OHESTA TEMPOMIA ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed
Proofreaders.

Tien ohesta tempomia
Aino Malmberg

Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1901

SISÄLLYS:
Siv. Jumalan kuva.....................1 Meri.............................11
Edistystä........................17 Etevä nainen.....................35 Kuinka
hänestä tuli kirjailija...49 Tunnelmia........................69 Naurettava
juttu.................85 Täydellinen......................103
Pikku-veli.......................117 Elämän leikki....................137

JUMALAN KUVA

MERI
Kuka laskee mereni laajuuden, kuka käsittää sen pohjattomat syvyydet,
kuka aavistaa mitä aarteita se sylissään säilyttelee?
Paljon piilee mereni povessa, piilee pahaa, piilee parhainta.
Jos mereni syntysanat mulle selviäisi, jos sen syvyyksien salaisuudet
mulle mainittaisi, hyvän silloin ilmoille nostaisin, painaisin pahan
pohjamutaan. Hopealle silloin hohteleisivat ulappojen aallot, kullalle
kuumottaisivat mereni mainingit.
Moitit mertani kylmäksi, valitat viluisiksi siintäviä selkiä.
Ei ole kylmä mun mahtava mereni, vaan viileä se on ja puhdas. Pois
haihtuu polttava hehku sen aaltojen hyväilyssä ja puhdistuu mainen
mustuus.
Ei ole konsaan kylmä mun mahtava mereni, se on lämpimäin virtojen
meri.
Kun sen virtojen vetrehet vedet hellien hyväilevät rantamaita, silloin

kukkaset elpyvät eloon ja nurmen nukka vihannoi. Ei polta poroksi, ei
tuota tuhoa mun mereni lauhkea lämpö, se vain sulattaa jään ja
haihduttaa hyisen hallan. Eloa ja voimaa se henkii, karuille kallioillekin
se kukkia kasvattaa.
Luulet joskus tyyneksi merta, tyyneksi kuin kuollut. Voi ihmislapsi,
lyhytnäköinen ihmislapsi, joka et jaksa pintaakaan oppia, vielä
vähemmin syvyyksiin syventyä!
Etkö käsitä mereni mahtia, sen elonvoimien valtavuutta, jotka panevat
virrat väsymättä vyörymään ja pakoittavat pinnan hiljaa huokuen
heilumaan, vaikka vaahtopäät hyrskyt olisivatkin lepoon laskeutuneet?
Kuollut vain voi liikkumatta levätä, mutta mereni uhkuu eloa, eikä väsy
sen voima konsanaan.
Kavalaksi kuulin mertani mainittavan, viekkaaksi sanottavan
voimakasta. Liian mahtava on mereni ollakseen kavala, liian voimakas
ollakseen viekas.
Mutta elä leiki sen kanssa, elä yllytä voimakasta vihaan, sillä
vaarallinen on mereni viha. Monta on karia meressä, paljon on kallioita
aaltojen alla. Varo purttasi, varo henkeäsi! Elä koske mereni
salakareihin, joita se ei tahdo ihmisten ilmoille paljastaa! Pirstaleiksi
purtesi pusertuu, henkesi heität mereni syleilyssä.
Mutta ellet pelkää purttasi, etkä elämääsi sääli, jos uskallat ne uhrata
mereni salaisuuksia selvitelläksesi, silloin pue purtesi purjeisiin, lähde
uurtamaan ulapoita!
Lemmellä meri lempesi palkitsee, jos kaikkesi sille kannat, jos onnesi
sille uskot. Eikä koskaan luovu meri omastaan, jonka sydämen se
kerran on sitonut.
Oi mereni, mereni, maireheni, kuinka aina sinua kaipaan, sinä
yksinäisen ystävä, sinä lemmettömän lohduttaja! En löydä lepoa
lehdoissa, ei katoa metsissä mieleni kaiho. Sinä mereni, sinä vapaa,
viileä mereni, sinä yksin voit tyynnyttää tuskat, laulaa lepoon maiset
murheet. Yksinäisyyden ydinsalaisuutta sinä mulle opetat, siitä neuvot

onnea etsimään.

EDISTYSTÄ
Näin unta. Laaja kenttä oli edessäni ja voimakkaan musiikin soidessa
marssi esiin loistava sotajoukko. Siinä oli jalkaväkeä, siinä oli
ratsuväkeä, siinä oli tykkiväkeä ja jos jotakin. Loppumaton
ihmisjoukko oli kokoontunut kentän ympärille, ja naisilla oli kyyneleet
silmissä.
Minä ymmärsin, että sotilaat olivat lähdössä sotaan, ja heidän
omaisensa olivat tulleet sanomaan viimeiset jäähyväisensä heille.
Komea kenraali ratsasti rivien ohi, jotka hurrasivat innoissaan. Näin
kuinka hän seisahtui joukkojen eteen ja alkoi puhua. Kuulin hänen
sanovan:
"Isänmaan jalot pojat! Te olette nyt lähdössä täyttämään suurinta,
pyhintä velvollisuuttanne, saattamaan surmaa isänmaan vihollisille --
--"
Samassa kajahti kirkas ääni väkijoukosta:
"Ei sinun pidä tappaman!"
Minä näin kuinka ihmiset rupesivat liikahtelemaan levottomasti, mutta
kenraalin silmät säihkyivät ja hänen äänensä oli kuin ukkosen jyrinä:
"Vaiti kaikki mielettömät intoilijat!"
Äänetön hiljaisuus seurasi, ja kenraali jatkoi kiihkeästi:
"Vai semmoista tahdotaan uskotella isänmaan jaloimmille pojille! Tuo
käsky on olemassa ja se koskee murhaa, mutta tietysti ei sotaa. Sota on
itse Jumalan asettama, ja maailman suurimmat henget, kirjailijat ja
taiteilijat, ovat sitä teoksissaan ylistäneet. Kansat pystyttävät kilvan
muistopatsaita sotasankareilleen. Eikö siinä ole kyllin todistusta sodan

pyhyydestä? Niin, pojat, tuollainen käsky 'ei sinun pidä tappaman' on
olemassa muita varten, mutta teille minä annan paljoa suuremman ja
tärkeämmän käskyn, ja se on: 'Surmatkaa vihollisianne!' Jos sen käskyn
täytätte, on isänmaa teille sankarin nimen antava ja vihreällä
voitonseppeleellä teitä tervehtivä!"
Ääretön hurraa-huuto seurasi kenraalin sanoja, ja minä kuulin kuinka
joku takanani hiljakseen nauraa hytkähteli. Käännyin ympäri ja näin,
että se oli ystäväni Mefisto, joka ihastuneena hieroi käsiään. Hän tarttui
ystävällisesti käsivarteeni ja huudahti innoissaan:
"Eikös se ole mainiota! niin innostuttavaa, mieltä ylentävää!
Kuunnellaanpa jatkoa."
Kenraali puhui taas:
"Jokainen järkevä ihminen käsittää sen päivänselvän asian, että eri
aloilla on eri vaatimukset, eri käskyt, eri mittakaavat. Kyllä tiedän että
äsköinen intoilija on valmis teille huutamaan myöskin: 'ei sinun pidä
valehteleman', ja siinä hän on oikeassa, mikäli koskee omia
päälliköitänne. Se joka päälliköilleen valehtelee, on kuoleman
ansainnut, mutta muistakaa myöskin,