Tehtaan tytöt | Page 4

teitä pihamaalle,
puhdistivat tallin, ajoivat kotiin heiniä ja olkia ja puita pyhiksi sekä
lämmittivät saunan.
Antti oli itse lähtenyt noutamaan Miinaa kotiin ja heidän ajaessaan
pihalle riensivät kaikki tuvasta portaille tulijoita vastaan. Helisevä
pakkanen oli purrut Miinan posket ja nenänipukan koreanpunaisiksi.
Kun hän tupaan tultuaan oli riisunut saalin päästään, arvelivat kaikki,
että hän oli jotensakin samannäköinen kuin ennenkin. Mutta kun puna
poskista oli haihtunut, huomasi äiti, miten kalpeaksi ja laihaksi hänen
tyttönsä oli muuttunut. Liisa ja Tiina huomasivat heti hänen kirjavan
puseronsa ja leveän nahkavyön, joka teki hänet niin hoikaksi vyötäisiltä.
Kädet olivat hienot ja valkoiset. Saattoi tuskin uskoa, että tämä tyttö,
jonka tukka oli kammattu korkealle päälaelle, oli se entinen vahva,
punaposkinen Miina, jonka vaaleat, paksut palmikot riippuivat
niskassa,
"Voi, kuinka hyvältä puuro täällä kotona maistuu", virkahti Miina,
syötyään pari lusikallista, "ja kuinka punaisilta ja terveiltä te näytätte",
lisäsi hän katseltuaan vanhempiaan ja sisaruksiaan. "Minä olen niin

tottunut näkemään vaan kalpeita tehtaantyttöjä."
"Niin, sinä et ole tullut lihavammaksi kahvista ja vehnäleivästä", sanoi
isä puoleksi leikillä.
Miina oli hieman hämillään ja sanoi: "ensi kerran pitkään aikaan minun
on nälkä."
"Eikö sinun ole nälkä joka päivä?" kysyi Matti silmät pyöreinä.
"Ei ole. Ja sitä kyllästyy niin kovasti kahviinkin."
"Kyllästyy kahviin!" kirkasi pikku Tiina, joka sai maistaa tätä juomaa
vain suurina juhlina ja sunnuntaisin. Kaikki nauroivat, mutta äiti sanoi:
"olet matkustanut raittiissa ilmassa, siksi olet saanut ruokahalun."
"Kai se niin on. Tehtaassa haisee öljyltä ja on niin kuuma, enkä minä
käy ulkona muuta kuin työhön mennessäni ja sieltä kotiin tullessani." --
--
Pyhäpäiviksi oli kaikki käsityöt pantu syrjään. Syötettiin vain elukat ja
valmistettiin ateriat. Isä ja pojat antoivat hevosille heiniä ja kauroja
sekä toivat puita ja vettä. Siksi oli koko perheellä hyvä aika istua
tuvassa ja puhella tahi oikeammin kuunnella Miinan puhetta, sillä hän
kertoi työstään tehtaassa ja elämästään kaupungissa. Miina, joka aina
oli ollut niin harvapuheinen, oli ruvennut puhumaan niin paljon. Hän
oli lukenut kirjoja ja sanomalehtiä lukutuvassa ja käynyt huveissa ja
kokouksissa.
Kun Anna toisena joulupäivänä oli lukenut saarnan ja kun kaikki
yhdessä olivat veisanneet muutamia virsiä, alkoivat he taas puhua
tehtaasta.
"Mitä te sunnuntaisin teette?" kysyi Liisa.
"Ensin nukutaan oikein kauan ja sitten juodaan kahvia", vastasi Miina,
"ja sitten käherretään hiukset, pannaan parhaat vaatteet ylle ja mennään
jonkun tuttavan tykö kahville. Päivällisen jälkeen taas kävellään.
Hauskinta on silloin niillä, joilla on sulhanen. Ja sitten mennään ehkä
lukusaliin tahi johonkin kokoukseen."
"Sinunhan piti panna rahaa pankkiin", sanoi isä vähän levottomana.
Miinan tehdastyö oli koko ajan ollut isälle vain rahakysymys.
"Niin, mutta minä olen ottanut pois pankista sen vähän, minkä sinne
alussa panin", sanoi Miina alakuloisena.
Miina oli ottanut kaikki vaatteensa mukaansa voidakseen näyttää
kotoväelle koko koreutensa. Hän oli asettanut sisarten ihailtavaksi
hameita, puseroita, pitsejä, kaulanauhoja, kenkiä, rintasolkia,

vaaleanharmaan "saketin" sekä valkoisen leveälierisen olkihatun, joka
oli vihreitä lehtiä, kirsimarjaterttuja ja omenankukkia täynnä. Mutta äiti
sanoi: "kylläpä täytyy olla suuri palkka, jotta voisi ostaa tuollaisia
vaatteita ja noin paljon sitten! Tuohon koreuteenhan ne rahat ovat
menneet."
"Enhän minä voi käydä huivi päässä, kun muut ovat hattupäisiä", sanoi
Miina äreästi.
"Yksinkertainen olkihattu, jossa on musta tai kirjava nauha, ei maksa
enempää kuin hyvä huivi, niin että ei se hattu paljoakaan rahaa niele",
sanoi äiti tyyneesti, "mutta kukat ja tuo muu roska, joka pilaantuu
sateessa ja tomussa, ja kaikki nuo pitsit ja puserot, ne ne rahaa vievät.
En olisi koskaan uskonut, että sinä, Miina, joka olit niin järkevä, olisit
antanut viekoitella itseäsi sellaiseen. Köyhä tyttö ei tarvitse muuta kuin
yhden työpuvun ja yhdet pyhävaatteet. Silloin voi hankkia itselleen
myöskin hyvät alusvaatteet, mutta sinun hyvät paitasi, jotka sait kotoa,
näyttävät huonoilta, etkä sinä ole paikannut, etkä pitänyt niitä
kunnossa."
"Mutta äiti, koska luulette minun ehtivän ommella?" virkahti Miina.
Isä otti piipun suustaan ja sanoi: "etkö sinä ehdi ommella itsellesi niinä
neljäntoista tuntina, jolloin et ole työssä?"
Miina ei heti voinut vastata mitään ja silloin huusi pikku Tiina: "nyt
tulee papinrouva!"
Liisa riensi puhaltamaan hiilosta ja panemaan kahvipannua tulelle ja
äiti meni ulos ottamaan vastaan kunnioitettua vierasta.
Tervehdittyään ystävällisesti kaikkia, kääntyi papinrouva Miinan
puoleen.
"Minun täytyi oikein tulla tervehtimään sinua, kun kuulin, että viivyt
kotona vain pari päivää", sanoi hän. "Sinä olet tullut niin laihaksi ja
kalpeaksi, rakas lapsi."
Miina punastui ja niiasi.
"Minä olen sanonut samaa", virkkoi Anna huolestuneena. "Miinahan
oli niin pyöreä ja punaposkinen."
"Tehdastyö on epäterveellisempää kuin maatyö ja taloustoimet", sanoi
rouva. "Ilma on huono ja sinun täytyy kai seistä?"
"Täytyy, koko päivä. Ensi alussa olivat jalkani turvonneet ja niitä särki
niin, etten saanut unta iltaisin, mutta nyt olen tottunut seisomaan."
"Mutta hoidatkohan muuten itseäsi järkevästi", kysyi papinrouva

ystävällisesti, "vai elätkö kahvilla ja vehnäleivällä, niinkuin niin monet
muutkin nuoret työläisnaiset."
"Hän on kyllästynyt kahviin", kirkasi pikku Tiina, ja hänen
liinatukkainen päänsä pilkisti esiin äidin tuolin takaa.
"Oi, oi", nauroi papinrouva, "eikös ole parempi saada kahvia vain
silloin tällöin, pikku Tiina. Silloin se aina maistuu hyvältä."
"Niin, ja sitten tulee niin terveeksi ja vahvaksi, kun syö maitoa