Tee työtä eläkä joudu epätoivoon! | Page 9

Silloinhan loppu olisi alkua hullumpi.
XXXIII. Jokainen voi ja jokaisen tulee olla todellinen ihminen: se on
jotakin suurta ja siitä voi johtua suurta, samoinkuin yksi ainoa
tammenterho voi peittää koko maapallon tammimetsillä! Jokainen voi
tehdä jotakin. Olkoon hän uskollinen pienessä ja jättäköön rauhaisella
sydämellä lopputuloksen korkeamman voiman huomaan.
XXXIV. Joka tapauksessa täytyy sillä, joka tahtoo tunnollisesti
työskennellä, olla horjumattoman luja usko. Se joka jokaisella
askeleella kysyy vain maailman hyväksymistä, joka ei voi tulla toimeen
maailman kiitoksetta vaan alistaa oman vakaumuksensa maailman
tahdolle, on kurja silmänpalvelija; mikä työ hänen tehtäväkseen
uskotaankin, ei se tule onnistumaan. Jokainen tämmöinen ihminen
edistää osaltaan välttämätöntä taantumista. Jokainen täten
epärehellisesti ja ulkonaisen näön vuoksi suoritettu työ on paljasta
pahaa ja on synnyttävä uutta kurjuutta.
XXXV. Tottelevaisuus on meidän kaikkien velvollisuus ja kohtalomme,
johon jokainen, ken ei tahdo mukautua, tulee kukistumaan,
musertumaan. Ei koskaan voida kyllin aikaiseen ja kyllin pontevasti
teroittaa ihmisen mieleen, että täällä maailmassa oma tahto ei merkitse,
mitään välttämättömyyden rinnalla ja melkein yhtä vähän se merkitsee
tulevaisuudelle.
* * * * *
XXXVI. Tuskallisin tunne on, kun tuntee oman kykenemättömyytensä,
ja kuten Milton sanoo, on heikkous todellista kurjuutta. Ja kuitenkaan
ei voima missään ilmene niin selvänä kuin onnellisesti päätetyssä
työssä. Mikä eroitus onkaan epävarman, horjuvan kyvyn ja varman,

itseensäluottavan suorituksen välillä! Meissä on jonkinmoista
nimetöntä itsetuntoa, joka vasta työssämme, ilmenee selvänä,
epäämättömänä. Työmme ovat kuin peili, jossa henki parhaiten voi
nähdä luonnolliset piirteensä. Senpä vuoksi onkin tuo ohje: *tunne
itsesi*, sulaa hulluutta, täysin hyödytön, jollei siihen samalla sisälly
merkitys: *ota selville mihin työhön kykenet*.
XXXVII. Ihminen, joka kernaasti tekisi työtä, vaan ei saa mitään työtä,
on surullisin ilmiö, minkä täällä auringon alla epätasaisesti jaetuine
onnenlahjoineen voimme nähdä.
XXXVIII. Lasten kaikissa leikeissä, vaikka ne olisivatkin paljasta
vallatonta särkemistä ja hävittämistä, voidaan huomata luomisen halua.
Poika tuntee olevansa syntynyt mieheksi, että siis työnteko on hänen
kutsumuksensa. Paras lahja, minkä hänelle voi antaa, on joku työkalu.
Oli se sitten puukko tahi pyssy, rakentava tahi hävittävä apukeino, --
molemmat edustavat työtä ja saavat aikaan muutoksia. Leikissä, johon
monta ottaa osaa, vaadittava taitavuus tahi voima kehittää ja harjoittaa
poikaa yhteiseen toimintaan -- sotaan tahi rauhaan, hallitsijaksi tahi
alamaiseksi.

...ELÄ JOUDU EPÄTOIVOON.
I. Tämä pieni pelastusvene, maapallomme, hälisevine miehistöineen,
jota sanotaan ihmissuvuksi ja levottomine historioineen on kerran
katoova nimettömiin, katoova kuten pilvenhattara siniseltä,
äärettömältä taivaalta. Mitä on ihminen! Hän on olemassa vain hetkisen
ja häviää pikemmin kuin itikka. Ja kuitenkin on uskovan ihmisen
olemassaolossa -- uskohan takaa meille kaikki -- semmoisenaan jotakin,
mihin ei ajan tuhoova kuolemanvalta ulotu, mikä saa voiton ajasta ja on
olemassa ja tulee olemaan, kun ei itse aikaa enää ole.
II. Ihmisellä on ijäisyys omassa sielussaan. Hän voi siitä lukea
ijankaikkisuuden salaisuuksia, jos tahtoo vaan siihen katsoa. Hän tietää,
mikä tulee olemaan ikuisesti ja mikä ei voi mitenkään tulla olemassa
olosta osalliseksi!

III. Ihmisen onnettomuus johtuu, niinkuin luulen, hänen suuruudestaan.
Hänessä on jotakin ijäistä, mitä hän kaikella viekkaudellaan ei voi
kätkeä, peittää ajallisen, maallisen alle. Voisivatkohan kaikki Europan
raha-asiainministerit, sen valtiolliset tukipylväät yhteisvoimin tehdä
ainoatakaan kengänharjaajapoikaa *onnelliseksi*? He eivät sitä voi --
tahi korkeintaan onnistuu se pariksi tunniksi, sillä kengänharjaajallakin
on sielu, joka on kokonaan toista laatua kuin hänen vatsansa, ja hän
tulisi, luulen, ollakseen täysin tyytyväinen ja kylläinen vaatimaan
itselleen ei enempää eikä vähempää kuin *Jumalan rajattoman
maailman yksin itseään varten* saadakseen siinä rajattomasti nauttia ja
täyttää jokaisen toivomuksensa niin nopeasti, kuin se hänessä
syntyykin. On turhaa tarjota hänelle kokonaista valtamerta jaloa viiniä
-- se ei enää merkitse mitään rajattomia vaativalle
kengänharjaajallemme! Heti kun meri olisi täynnä, valittaisi hän viiniä
liian huonoksi. Lahjoitettakoon hänelle koetteeksi puolet maailman
avaruudesta ja puolet kaikkivaltiaan vallasta, ja hän on varmasti alkava
taistella toisen puolikkaan omistajan kanssa ja pitävä itseään
sorretuimpana, enimmin vääryyttä kärsineenä ihmisenä maan päällä.
IV. Kaikki näkyvät esineet, kaikki mitä näemme, ovat vain
vertauskuvia. Se mitä näet, ei ole olemassa itsensä vuoksi, niin, itse
asiassa ei sitä lainkaan ole olemassa, sillä aine, mateeria, on vain
henkisesti olemassa, edustaakseen ja *ruumiillistuttaakseen* jotakin
aatetta. Niin, kun oikein asiata punnitsemme, mitä on ihminen itse ja
hänen koko elämänsä muuta kuin hänen jumalallisen *itsensä*, joka
valokipinän tavoin on pudonnut taivaalta, vertauskuva, näkyvä vaatetus?
Senpä vuoksi hänestä sanotaankin, että hän on puettu ruumiiseensa.
V. Ihminen, "ijäisyyden, ajallisuuteen sidottu vertauskuva," sinun
teoillasi, jotka kaikki ovat katoovia ja mitättömän pieniä, joista
suurinkaan ei ole yhtään arvokkaampi kuin pienin, ei ole mitään arvoa,
ainoastaan henki, jossa teet työtä, antaa sille arvoa, tekee työsi
pysyväksi.
VI. Ihmisen sielun laita on, samaten kuin luonnonkin, luomisen alkuna
on -- valo. Niinkauvan kun silmä ei näe, ovat kaikki jäsenet tehottomia,
kahlehdittuja. Se on jumalallinen hetki, jolloin myrskyjen murjomassa

sielussa -- kuten muinoin suunnattoman kaaoksen yli -- kaikuvat sanat:
tulkoon valkeus! Eikö se suurimmallekin, joka tämmöisen hetken saa
kokea, ole yhtä ihmeellistä, yhtä jumalallista kuin se
yksinkertaisimmassa muodossa on halvimmalle ja
oppimattomimmalle?
VII. Mietiskelyyn taipuvilla ihmisillä on aikoja, vakavan ajatuksen
suloisia ja samalla peloittavia hetkiä, jolloin he uteliaina ja pelokkaina
esittävät itselleen