Sysmäläinen | Page 5

jatkoi hän, antaen tulijalle kättä; tämän mielestä oli
niinkuin olisi tarttunut oven rautaiseen ripaan, niin kovalta se tuntui.
Venäjän-uskoinen opettaja seisoi siinä neuvotonna, hieroen käsiänsä,
eikä tietänyt, pitikö antaa vasta tulleelle kättä vai ei. Viimein hän
kuitenkin astui esille, ojensi kättä ja sanoi erittäin ystävällisesti: "tulkaa

terveenä." Vieras sanoi:
"Te voitte varmaan antaa mulle hyviä neuvoja, miten olla, kuin eleä;
minä olen täällä niin peräti äkkinäinen."
"Sen minä voin hyvin arvata," virkkoi kreikan-uskoisten opettaja,
"minäkin saavuin tänne vaan pyhän sinodan määräyksestä, enkä
tuntenut yhtään sielua. Usein toivoin, että olisin saanut jonkun aikaa
olla täällä tuntemattomana tullakseni tarkalleen tuntemaan vanhempien
luonteet, sillä ilman vanhempien avutta ei voi lapsiin mitään vaikuttaa,
sen tiedätte hyvinkin. Minulla oli senkin puolesta hankalampi, kun
minun täytyi alusta alkain perustaa säännöllistä koulua, josta
venäjän-uskoisilla siihen aikaan ei vielä ollut aavistustakaan. Minusta
tuntui ensi aikoina, niinkuin olisin ollut toiseen maailmaan lumottuna."
"Niin, pian annoitkin lumota itsesi ja nait koko paikkakunnan
kauniimman tytön, he, he, ja se, se olikin oikein," vastasi vanhus.
Kääntyn meidän tuttuumme jatkoi hän: "Pitääpä teidänkin naida
tyttönen meidän pitäjästä."
Ystävämme kavahti niin säikähtyneenä taaksepäin, että polki hyvin
silitettyyn kukkaispenkkiin: hänestä tuntui ikäänkuin kaikki olisi
ruvennut yhteen liittoon häntä parittaakseen. Pyydettyään anteeksi
tekemästänsä vahingosta, virkkoi hän:
"Minä tarkoitin neuvoa pyytää, mitenkä käyttäytyä vanhempia ja lapsia
kohtaan."
"Hyvin ankarasti vaan," sanoi vanhus, taaskin tasoittaen tallattua
paikkaa. "Uudesta koulumeiningistä minä en ymmärrä mitään, siinä
kysytään lapsilta: kuka on tuolin tehnyt? niinkuin sitä ei jo tietäis
itsestään; siinä äännetään änkytetään p. k. l. m. niinkuin mykät, aapista
ei enää olekaan."
"Oikein ankarastiko siis?" vastasi ystävämme kääntäen puheen
toisaanne.
"Niin, jok'ainoa mies, joka kylässä liikkuu, on minun makeitani

maistanut, ja sanoppas sinä, eivätkö vielä tänäkin päivänä pidä minua
kunniassa?"
"Kyllä kai," sanoi kreikkalainen opettaja hymyillen. Vanhus jatkoi:
"Ja jos kylässä on kemut, niin ei pidä herrastella, noin vähän aikaa
katsella, kuinka tuhma kansakin osaa huvitteleita; ei, siinä pitää olla
itsen muassa. Hitto vieköön! Hulluimmissa tempuissa minä olen
osallisna ollut, tolppatanssin ovat minulta oppineet, ja ristikisassa minä
aina olin Kerttuni kanssa lökittämässä: vieläkin hypittää kun sitä
ajattelen.
"Te olitte täkäläinen, saatoitte siis ennemmin olla semmoisissa
osallisna."
"En minä ole täkäläinen: minä olen Wiipurin tienoilta syntyisin."
"Varmaan olette eläissänne paljon kokeneet?"
"Senpä luulen. Ne ihmiset, joilla nyt on noin kolmekymmentä vuotta
ikää, eivät tiedä maailmasta niin mitään, nyt kaikki menee niin tasaista
kulkua, kuin suksen latua myöten. Tuommoinen opettaja, minä en teitä
sillä tarkoita, mutta mitä tietää nyt tuommoinen? Mitenkä paljon hän on
maailmasta nähnyt? Kirjoissaan hän on nuhjaellut. Nyt kaikki sujuu
siloista tietään, yks, kaks, kolm, koulupojasta seminaristiksi,
seminaristista opettajaks. Minä olen ollut sotamiehenä, minä
musikanttina, minä keräjäsihteerinä sen seitsemässä kihlakunnassa.
Minä olen tullut tuntemaan Venäläiset, Ruotsalaiset, Saksalaiset ja
muut pirulaiset"
Kello 11 lähdettiin puutarhasta; ystävämme kulki vielä venäläisen
virkaveljensä seurassa keskievariin asti, joka oli hänen ruokapaikkansa.
Toisena aamuna sai opettaja paljon kiitosta urunsoittamisestaan.
Yksityisistä joukoista, jotka kirkosta päästyä olivat kokoutuneet, kuuli
hän useamman kerran lauseen: "hän sitä taitaa melkein niinkuin vanha
opettaja." Hän meni nyt tämän luo ja tarjosi hänelle urkujen soittamista
puolipäiväsaarnan ajaksi.

Vanhus nauroi aivan autuaana ja sanoi viimein, puhuen niinkuin aina
lyhyissä poikkinaisissa lauseissa. "Niin, siitä voivat nuoret ihmiset
jotain oppia, jos tahtovat. Minä olin puolen kolmatta vuotta
ala-urkunistina Wiipurissa, he, he. Entinen, ylpeä tirehtööri karkoitti
minut pois koko kirkosta, niin että koko vuodessa en käynyt ovesta
sisään, sillä minä en voinut kuulla hänen rämpytystään, ja sen perästä
minä vaan saarnan aikana olin kirkossa; kun ruvettiin virsiä laulamaan,
niin minun täytyi mennä pakoon."
Vanha opettaja siis puolipäiväsaarnassa soitti urkuja, mutta teki pyhällä
soitolla niin lystikkäitä hyppäyksiä, että nuori mies usein pudisteli
päätään; mutta kaikkein muiden läsnäolevien kasvoilla loisti
tyytyväisyyttä ja iloa.
Tästä ystävällisyydestä vanhaa opettajaa kohtaan kiiteltiin nuorta
suuresti: mutta siitä, että hän oli arkipäivänä käynyt johtokunnan
jäsenten luona, jolloin eivät kuitenkaan olleet kotona, siitä tuli hänelle
yhtä paljo moitetta. Ei tuo eikä tämä kuitenkaan tullut hänen korviinsa.
Maanantaina alkoi koulu. Kirkkoherra, hyvätahtoinen ja jalomielinen
mies, asetti paljon sisältävällä puheella uuden opettajan virkaansa koko
koulun johtokunnan ja kunnallislautakunnan läsnä ollessa.
Siitä päivästä asti, kun koulu oli alkanut, söi opettaja kotonaan;
keskievarin hälinä häiritsi häntä, sillä hän tahtoi olla aivan yksinänsä
päästettyään lapsijoukon pois luotaan. Ylimalkaan hän vetäytyi
kokonaan itseensä, toimitti virkaansa tunnollisesti, mutta ei pitänyt
kanssakäymistä kenenkään kanssa; jonkun kerran vaan meni
kävelemään venäjän-uskoisen tahi vanhan opettajan kanssa. Muiden
kyläläisten, myöskin Hukkasen kanssa, oli opettaja yhtä vähän tuttu
kuin tulopäivänä. -- Hän ei käynyt koskaan keskievarissa eikä niissä
seuroissa jotka iltaisin kokoutuivat pitäjäntuvalle. Kun koulutunnit
olivat lopussa, kuljeskeli hän yksinänsä metsiä ja niittyjä myöten
piirustellen tai kirjoitellen muistikirjaansa, ja pimeän tultua soitti tahi
luki.
Kosk' emme saata piirustuksia tähän nähtäväksi panna emmekä taida
musiikkikappaleita uudestaan soittaa, saakoot muistoonpanot tässä

paikkansa sillä päällekirjoituksella, jonka opettaja itse oli niille pannut:
* * * * *
Kesämietteitä, mietiskellyt
Aukusti Opattinen.
(Heinikossa pitkällään.) Kaikessa elpymisessä, jokaisessa uudessa
olemuksessa on jäännöksiä entisestä kesken sekoitettuina. Jos tarkkaan
katselee nurmikkoa keväällä, niin huomaa paljon kuivaa kuloheinää
vihannan ruohon