Suomalaisia kirjailijoita

Suomalaisia kirjailijoita

The Project Gutenberg EBook of Suomalaisia kirjailijoita, by Eino
Leino This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Suomalaisia kirjailijoita
Author: Eino Leino
Release Date: September 12, 2004 [EBook #13445]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
SUOMALAISIA KIRJAILIJOITA ***

Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders

SUOMALAISIA KIRJAILIJOITA
Pikakuvia
Kirj.
EINO LEINO
1909.

SISÄLLYS: siv.
Esisana.................................................... 7 Elias
Lönnrot.............................................. 9 A.
Oksanen................................................. 27 Aleksis

Kivi............................................... 43 Yrjö
Koskinen.............................................. 63 Kaarlo
Bergbom............................................. 73
Suonio..................................................... 83 A.
Meurman................................................. 93 Pietari
Päivärinta........................................ 103 J.H.
Erkko................................................ 119 Kaarlo
Kramsu............................................. 137 Arvi
Jännes............................................... 153 Paavo
Cajander............................................ 163 Juho
Reijonen............................................. 173 Robert
Kiljander.......................................... 185 Minna
Canth............................................... 195 Juhani
Aho................................................ 215 Arvid
Järnefelt........................................... 241 Santeri Ivalo
(Ingman).................................... 257 Kasimir
Leino............................................. 271 Teuvo
Pakkala............................................. 289 Liite: Realismin loppu ja
uusromantinen kirjallisuutemme.. 297

ESISANA
Näiden pikakuvien tarkoitus on mahdollisimman lyhyessä ja suppeassa
muodossa esittää eräitä näkökohtia suomenkielisen kirjallisuuden
kehityskulusta, katsottuna maamme yleisen henkisen viljelyksen
taustaa vasten ja jossakin määrin myös saman-aikaisia europalaisia
virtauksia mieleen johdattamalla.
Niiden tarkoitus ei siis suinkaan ole olla mitään tyhjentäviä
luonnekuvia asianomaisista kirjailija-personallisuuksista, vaan
ainoastaan ilmiö ilmiöltä seurata eräitä ääriviivoja, joiden sisällä
suomenkielinen kaunokirjallisuus Kalevalan ilmestymisestä
nykypäiviin saakka on kasvanut ja kehittynyt. Kirjoittaja on valinnut
pikakuvien muodon siksi, että hän sen kautta on luullut saavansa
parhaiten esille käsityksensä suomenkielisestä kirjallisuudesta yleensä
ja eritoten sitä elähyttäneistä aatevirtauksista.
Käsitän kirjallisuuden, samoin kuin kaiken inhimillisen toiminnan,
olevan aina elimellisessä yhteydessä ympäröivien henkisten ja
aineellisten olosuhteiden kanssa, joskaan meidän puutteellinen

järkemme ei voi nähdä päästä päähän sitä syiden ja seurausten sarjaa,
joiden suoranainen, mekaaninen tulos se on. Koetan näiden pikakuvien
kautta osoittaa, mitä teitä kirjallisuutemme yllämainittuna ajanjaksona
on kulkenut ja mistä aineksista se tällä hetkellä on kokoonpantu.
Tätä tarkoitusta varten taas on välttämätöntä alituisesti ja yht'aikaa
pitää silmällä noita kaiken kirjallisen toiminnan kolmea suurta
alkutekijää: ajanhenkeä, kansanhenkeä ja kunkin kirjailija-yksilön
erikoista luonteenomaisuutta.

ELIAS LÖNNROT
s. 9/4 1802 k. 19/3 1884.--De Wäinämöine, priscorum Fennorum
numine (1827), Kantele taikka Suomen kansan sekä vanhoja että
nykyisempiä runoja ja lauluja 1-4 (1829--31), Om finnarnas magiska
medicin (1832), Kalevala (1835, 1849), Mehiläinen (1836--1837,
1839--1840), Suomalaisen talonpojan kotilääkäri (1839), Kanteletar
(1840), Suomen kansan sananlaskuja (1842), Suomen kansan
arvoituksia (1844), Kokeita suomalaisessa laulannossa (1845), Ruotsin,
Suomen ja Saksan tulkki (1847), Oulun viikkosanomia (1852--53), Om
det nordtschudiska språket (1853), Über den Enare-Lappischen Dialekt
(1854), Neuvoja erästen jäkäläin käyttämisestä ruuaksi (1857), Om
ursprunget af Finnarnes Hiisi (1858), Suomen kasvisto (1860),
Lainopillinen käsikirja Ph. Palmén, (1863), Suomalais-ruotsalainen
sanakirja (1866--1880), Suomen kansan muinaisia loitsurunoja (1880)
y.m. y.m.
Aika viime vuosisadan alkupuoliskolla oli koko sivistyneessä
maailmassa kansanrunoudelle ja kansanrunouden oikealle
ymmärtämiselle mitä edullisin. Englannissa olivat m.m. Ossianin laulut
jo 17:nen vuosisadan keskivaiheilla herättäneet eloon harrastuksen
muinaiskelttiläiseen kansanrunouteen. Saksassa oli samansuuntainen
harrastus virinnyt liekkiin Herderin, Goethen ynnä koko romantisen
koulun kautta. Tanskassa Oehlenschläger, Ruotsissa Tegnér ja
Gööttilainen liitto kohottivat skandinavisen muinaisuuden runoutensa
johtotähdeksi.
Ajan henki oli romantinen, kansallinen. Ajan tunnussana oli luonto,
vastakohtana kaikelle teennäiselle ja sievistelevälle. Toinen tunnussana
oli tunne, vastakohtana kaikelle valistus-aikaiselle järkeilylle.
Suomessa oli Porthàn herättänyt eloon kansallisen harrastuksen ja jo

kiinnittänyt huomion suomalaiseen kansanrunouteen. Sitä olivat jo
koonneet ja julkaisseet m.m. Sakari Topelius vanhempi, olipa von
Becker Turun Viikkosanomissa jo julki lausunut ajatuksen, että näitä
katkelmia voisi järjestää johonkin runolliseen yhteyteen. Lönnrotin
elämäntehtävä ei siis suinkaan pudonnut pilvistä hänelle. Sillä oli syvät
juurensa koko aikakauden hengessä ja kirjallisuudessa.
Myöskin Lönnrot myönsi itse saaneensa Kalevalan yhteyden ajatuksen
Beckeriltä, samoin kuin ensimmäisen osviittansa Venäjän-Karjalaan
Topelius vanhemmalta.
Suomessa sattui tämä heräävä kansanrunouden harrastus yhteen koko
heräävän suomalaisuus-harrastuksen kanssa ja tuli yhdeksi sen
voimakkaimmista lähdesuonista. Muualla se oli merkinnyt vain jotakin
kirjallista aikakautta. Meillä se tuli merkitsemään koko suomenkielisen
kirjallisuuden ensimmäistä suurta ennätystä. Muualla se oli tuonut vain
uusia, hedelmöittäviä aineksia jo ennaltaan olemassa olevaan
kansalliskirjallisuuteen. Meillä se tuli merkitsemään itse
kansalliskirjallisuuden pohjaa ja perustusta, sitä harmaasta
muinaisuudesta esiin etsittyä kulmakiveä, jolle nuoren,
maailmanhistoriassa ensi kerran sivistyskansana esiintyvän
korpiheimon koko kultuuri oli rakentuva.
Epäilemättä se oli harvinainen onni tälle kultuurille. Sillä siten se sai
heti syntyessään tukevimman ja leveimmän pohjan, mitä minkään
kansan kultuurilla voi olla: kansan oma entisyys, kansan oman
runollisen mielikuvituksen kirkastamana.
Kaikki tähti-enteet Suomen silloisella sivistystaivaalla olivat erikoisesti
edulliset Lönnrotin esiintymiselle. Suomi oli juuri Ruotsista erotettu.
Maan entinen sivistys-elämä oli temmattu irti ikivanhoista
muukalaisista alkulähteistään ja suorastaan osoitettu omilleen. Mutta
oma oli niin kaukana korpien povessa, että sitä voitiin enää vain
romantisen mielikuvituksen siivillä lähestyä. Vähemmän omaa voitiin
kyllä kourin kosketella. Mutta jos mieli maan ja kansan seisoa omalla
pohjallaan, omilla jaloillaan, täytyi olla jotakin oikein omaa, jotakin,
josta voi pitää kiinni, josta ei voinut olla eri mieliä, jota voi näyttää
muillekin kansoille ja sanoa: »tämä on suomalaista».
Mitään sellaista ei ollut olemassa ennen Kalevalaa ja ennen