Runoja | Page 2

eistyä koin,
Hän leijuu
likimailla
Ja aina on loitolla noin.
Ja lempeni -- laulu on vainen
Kesäiltahan huumaavaan:
Pois liitää
kaukomainen,
Mut kaiku ei vastaakaan.
1900.
KIELTÄISIN VARMAAN.
Jos mulle lausuisi Miska:
"Ole herranterttuni, armaan'!"
Niin
kieltäisin varmaan.
Hui, hai! Sie Miska,
Nokisilmä ja tuohiniska

Ja kaskijaakko, sie!
Hui, hai!
En kullannuppusi lie.
"Sa herranterttuni hieno,
Kuun kullat ne metsässä kukkuu,
Ja äitisi
nukkuu.
Tule pois! tule, pieno,
Yö huokaa, ja tuoksuu tieno,
Ja
kuiskii kielot haan!
Tule pois!
Tule, kullannuppuni vaan"
0. He hiipii, poika ja tytti, Sivu kasken, miss' sauhus rinne, Haan
tuoksuhun sinne. Oi, miks -- miten sytti Sun rintasi pikku tytti, Sa
uljas raataja, sie! Oi, miks Olen kullannuppusi mie!
1901.
"TOISTE TULLA VOIN!"
Hän on kuin hymy toukokuun,
Kuin sulo laulu vienon suun,
Ja häll'
on varsi niinipuun,
Mut poski metsämarjan.
Kuink' keikkuu jalka

ketterään,
Ja liehuu letti pienen pään,
Kuink' ilakoi hän veikeään

Siin kesken tyttösarjan!
Mut vain kuin tuuli on hän siin,
On päivänpaiste saada kiin;
Kuin
pyy hän puikkii lymyksiin
Ja vilahtaa ja vilkkuu.
Ja jos hänt'
tanssiin viedä koin,
Ja tärkeät nyt syyt ois noin,
Hän nauraa: "toiste
tulla voin!"
Ja rientää pois ja ilkkuu.
1901.
JYLLIN KOSKELLA.
Ma Jyllin koskella neidon näin,
Miss' aallot kuohuu ja pauhaa.
Ja
harva se häneen katsoi päin
Ja säilytti rintansa rauhaa.
Hän on kuin kallioruusu siin,
Jot' tuskin toivosi tapaa;
Hän tuottaa
tuskia sydämiin,
Mut itse, vieno, on vapaa.
Ja pölkyt ne tulee hiljalleen
Ja junnivat pitkin juohuin --
Mut äkkiä,
syöksyen kuiluun veen,
Ne pyörivät leikissä kuohuin.
Moni poika se koskelle jäykkänä sai,
Mut Jyllissä kuorensa ratkoi,

Ja harva se neitoon katsoi kai
Ja tyynnä tietänsä jatkoi.
Ken mielin kolhituin lähtenyt lie,
Ken Jylliä julmasti kiroo --
Mut
harva se neitoa näin, kuin mie,
Vain laulun helmillä siroo.
Tän laulun hienon nyt hälle tein,
Kun ilta-aurinko hohti,
Kun irrotin
lautan ja pölkkyni vein
Päin Jyllin koskea kohti.
1901
JYLLIN INKA.
Ja Jyllin Inka hienoinen
Jos ois tän poian kulta,
Hän väikkeet
rusopilvien
Ja hohteet kesäyön sais multa.

Mut omaa väikettäänkin hän
Kuin ruusu kaino lymyy,
Ja
kastehelmet laulun tän
Hän puistaa päältänsä ja hymyy.
1901
ÖINEN VIERAS.
Hän iltamyöhänä tupaan tunki
Ja hämyyn jäi. -- Teki "ehtoota" niin.
--
Syän meidän sätkähti kurkkuun kunki,
Ja tulta sai isä hiiloksiin.

Nyt nähtiin piilukirves, mi kiilsi,
Ja hattu, mi keikassa korvaa viilsi,

Ja pitkä, harteva, musta mies --
Miten säikähti kaikki, Herran Kies!
Hän heitti pankolle piilukirveen
Ja kekäleesen hän tarttui kiin
Ja
kääntyi päin ja loimussa virveen
Hän piippuun henkeä kiskoi niin,

Nyt minuun vilkasi olkansa takaa:
"Eiks tään maan tytöt ne luhrisa
makaa?"
Me kaikki äkkiä nauramaan:
-- "Ja mistäs vieras?" --
"Härmästä vaan".
Ja häll' oli mäyrännahka, mi läikkyi,
Ykspohjaiset saappaat ja
solkivyö,
Ja kirjoliiveillä vitjat väikkyi,
Ja tukka ol' tumma ja silmät
kuin yö!
Nuo silmät loi kuin polttavan liemun,
Ne tuotti tuskan ja
tuotti riemun,
Ne silmät sun kaikkeen saada vois,
Jos vaikka
kirjaton vain hän ois.
Hän siinä istuen kysyi työtä;
-- Isä vallesmanniin neuvoa ties --
Mut
meillä hän niin oli sentään yötä,
Näet muurin luo kävi penkille mies.

En unta mietteiltä kauvaan saanut,
-- Hän yksin lie koko yönä
maannut! --
Mut varhain, kun uineista heräjän,
On penkki tyhjä ja
poissa hän.
Jos nyt hän oikeaks ihmiseks nähdään,
-- Ja arvaan että hän oikea lie!
--
Ja työtä hän saa, tai rengiks tehdään,
Voi sattua hälle tännekin tie;

Mut väistelkää, tytöt, häntä silloin,
Hänt' älkää katsoko silmiin
milloin!
Ne on kuin polttava liemu vain,
Te väistelkää hänen
silmääns' ain!

1901.
ORAAKELI.
Kuin hehkuin paja leiskuu vaan
Ja jyskyy päivät, yöt;
Niin rintani
on leimussaan,
Niin jyskyin, sydän, lyöt.
Vain milloin pajan eteen jäin,
Nuor seppä heitti työn;
Vain
silmissäin kun hänet näin,
Mun tyyntyi rinnass' syän.
Ja äiti sanoi: "houkka siin,
Jos, lapsi, köyhän nait."
Mut rovastiin
kun läksin niin,
Hän hetken hymys vait.
Ja kultavanhus harmaahaps
Hän puhui sydämeen:
Ja näin nyt yksin,
tyttölaps,
Tän kirkkomatkan teen.
Ja vuotan, milloin kellot sois
Ja kutsuis juhlaisaan:
Jos kelloiss' ois:
-- "nai pois!" -- "nai pois!" --
Niin sepän ottaa saan.
Mut jos ne soi: -- "ehei" -- "hohoo!"
Ei kestä rakkaus tää,
Se
vastaisiss' ei luja oo,
Ja seppä silloin jää.
Mik' ilo niin, jos rovastiin
Sen tiedon viedä vois,
Ett' tarkkaan
kuulin silmät kiin,
Mut kellot soi: "nai pois!"
1901.
HEI, POJAT!
Ja hei, pojat! -- kerronko lainkaan?
Ja hei, pojat, enpä vainkaan!
Mä
tiedän perijättären,
Mut missä, en hiisku, en;
On torpan ainoa lapsi

Ja sinisilmä ja kultahapsi,
Kuin ruskotus vienoinen!
On anoppi vanha ja appi: --
Ei muuta vailla kuin pappi!
On kahden
tynnyrin kylvömaat
Ja heinävät niityt ja haat;
Ja vaikk'en katso
rahaa,
Niin joshan on rahaa, se ei tee pahaa:
On lainassa seitsemät

sa'at!
Näin tytön kirkossa tuonaan --
Kävin vieraissa hänen luonaan:
Jo
akka kahvit ja leivät tuo,
Mut ukko käy arkun luo
Ja velkakirjoja
kaivaa!
Ja yskii: -- "muistia niinkuin vaivaa --
Lues äänehen mulle
nuo" -- --
Ja hei, pojat! -- eikös totta?
Ja hei, pojat! -- tyttö, jotta --!
Mä tiedän
perijättären,
Mut missä, en hiisku, en.
-- Vai pyytä kärpälle näätä?

Ois miehessä mieltä ja viisaassa päätä,
Jos kertoisin teille sen!
1901.
TALONPOIKAIS-SERENAADI.
Hän mummonsa kanssa tuolla
On torpassa Kaunis-Maisu.
Niin
köyhä ja raihnas on mummo,
Niin tyttö arka ja vaisu.
Ruis kypsänä raskain tähkin
Se nuokkuu ikkunan alla.
"Voi, lasta ja
voi, mua, raukkaa! --
Tänä yönä on viljassa halla".
0. "Ja hei, pojat, sirpit käteen, Ja hei, pojat, sukkelat työssä! Me Maisun
mummolle viljan Nyt leikkaamme talteen yössä!"
On siinä kuiske ja huiske,
Yöss' sirpit välkkyvät varkain,
Ja
kuhilaille se nousee
Jo vilja kultaisten sarkain.
Mut yksi on pojista sorjin --
Hän kiihkeinnä leikkaa viljaa,
Yks
kuiskivi innokkaimmin:
"Ja hiljaa vain, pojat, hiljaa!"
He mökille salaa saapui,
Kun vilkkuili