Pikku ihmisiä | Page 5

muutaman kukkajalustan juurella -- Runebergin puistossa -- odottamassa Veli Erkki?. Toinen elossa, toinen kuollut -- niin, todella kuollut. Lehtori huokasi.
?Mutta jos siell? kaupassa sanottiin, ett? niit? ehk? tulee pian, niin silloinhan on viel? toivoa?, sanoi lehtori lohdutettuna ja lohduttaen. ?Ja sit? paitse: totta kai niit? tilaamalla voi saada ainakin tehtaasta, jossa niit? on valmistettu. Eih?n t?ss? h?t?? ole. Ei Veli Erkki olekaan kuollut!?
Lehtori alkoi selitt??, miten asia j?rjestet??n niin, ettei Laura onnettomuudesta aavistakaan. Se k?y varsin sukkelasti ja helposti: h?n jatkaa vain leikki? siit?, mihin Lauran kanssa olivat lopettaneet.
Lauran kotiatuloon oli lehtorilla kaikki j?rjestetty. Kirsti oli P?iv?l?ss? hymyilev?n?, ja lehtori esitti Lauralle kirjeen Veli Erkilt?, joka selitti, ett? h?n on mennyt maaseudulle viikoksi tahi pariksi lukemaan ahkerasti, suorittaakseen tohtorintutkinnon. ?Koeta nyt pit?? hauskaa yksin?si sen aikaa, rakas sisko?, niin loppui kirje.
?Onnistui erinomaisesti?, hymyili lehtori vaimolleen, kun oli esitt?nyt asian Lauralle.
Mutta kun lehtori oli jo j?tt?nyt mielest??n koko tapauksen ja istui ty?ss??n, tuli Laura h?nen luokseen ja sanoi:
?Oletko, is?, kuullut siit? kauheasta tapaturmasta??
?Mist? kauheasta tapaturmasta?? kysyi lehtori, luullen ett? Laura on jonkun ky?kiss? k?vij?n kuullut puhuvan jostakin aivan ?sken tapahtuneesta onnettomuudesta.
Laura kertoi:
?Maaseudulle menness??n Veli Erkki on joutunut pillastuneen hevosen jalkoihin ja siin? ryt?k?ss? kuollut.?
?Mist? sin? sen tied?t?? kysyi v?h?n harmistuneena lehtori, luullen ett? Leena oli asian Lauralle ilmoittanut, vaikka oli kielletty sit? tekem?st? ja kehottamalla kehotettu olemaan aivan kuin h?nell? ei olisi v?hint?k??n tietoa koko Veli Erkin onnettomuudesta.
Laura n?ytti Veli Erkin hattua ja hopeista vy?t? ja muutamia posliinipaloja, jotka tunsi Veli Erkin poskikappaleiksi ja jotka h?n oli l?yt?nyt salista l?helt? yliopiston kirjastoa.
Lehtori oli j?hmetyksiss??n ja j?nnityksiss??n. Odotti vain milloin Laura itkuun r?j?ht??. Mutta Laura ei r?j?ht?nyt. Aivan levollisena h?n l?hti kerrottuaan tuon kauhean tapauksen. Ja p?iv?llist? sy?dess? Laura puheli iloisesti ja usein itsekseen hymyili, mik? h?nelle oli tullut omituiseksi tavaksi.
?Meid?n neidist? taitaa tulla sellainen tytt?, joka ei pojista v?lit??, sanoi lehtori vaimolleen ihmetelless??n t?lle sit? kummallista seikkaa, ettei Laura itkenyt lainkaan Veli Erkin onnettomuutta.
?Niin, en ymm?rr??, sanoi rouva. ?P?iv?l?n Kirsti kuitenkin n?kyy surevan?, jatkoi rouva purskahtaen itse itkuun.
?Kirsti?? ihmetteli lehtori. ?Sit?p? on soma n?hd?.?
H?n meni tirkistelem??n P?iv?l??n.
Kirsti oli P?iv?l?n salin sohvalla puoleksi makaavassa asennossa, niin ett? silm?t olivat puolitiehen auki.
?Todellakin!?
Sen katse oli nyt hervakka ja kyyneleinen, niin kyyneleinen, ja suu itkunilmeinen. H?nen ??net?nn? maatessaan siin? n?ytti kuin h?n olisi ollut puoleksi tajuillaan, puoleksi tajutonna, niin synk?n surun, niin mustan murheen vallassa, ettei voinut itke? ??neen, ei edes valittaa.
Oli tuskallista katsoa.
Tuo syv?n murheen kuva painui niin lehtorin mieleen, ettei se j??nyt silmist? mielenkiintoisimmassakaan ty?ss?. Laura puuhaili iloisena itsekseen, lauleskeli ja k?vi puhelemassa ja hymyilem?ss?, mutta sittenkin lehtori odotti malttamattomana uutta Veli Erkki?, Kirstin vuoksi.
Pian saapuikin uusi Veli Erkki muutamana iltap?iv?n?. Lehtorin ja rouvan iloksi ja riemuksi Leenalle, joka k?vi makaamassa melkein joka p?iv? P?iv?l?n edess? hokien: min? vaivainen, syntinen.
Lehtori itse oli seremoniamestarina j?rjest?m?ss? kuolleista nousseen Veli Erkin kotiatuloa. H?n oli sepitt?nyt kirjeen, joka oli osotettu Neiti Kirsti P?iv?l?lle:
?Rakas Sisko.
Olen varma, ett? sin? olet itkenyt minua kuolleena. L?hell? kuolemaa olen ollutkin. Minulle sattui tapaturma, josta sitten sinulle kerron tarkemmin. Olen n?in kauan maannut sairaalassa, jonne minut jo kuolleeksi luultuna oli kannettu. En ole ennemmin kyennyt kirjoittamaan. Mutta nyt olen terve ja saavun luoksesi pian. Sitten meid?n taas on hauska. Odotan malttamattomana hetke?, jolloin saan sinua syleill?, rakas sisko. Siis n?kemiin.
Veli Erkki.?
T?m? kirje k?dess? ja taskussa Veli Erkki, jonka sopivassa tilaisuudessa oli ilmestytt?v? P?iv?l??n, lehtori istahti illallisp?yt??n ja asian valmistukseksi kysyi:
?Viel?k? Kirsti itkee??
?Ei?, oli Lauran lyhyt vastaus.
H?mm?stynein? katselivat vanhemmat toisiaan ja yhteen ??neen sitten kysyiv?t:
?Mink? vuoksi ei??
?Kirsti on kuollut.?
?Onko sekin s?rkynyt?? huudahti lehtori katsahtaen vaistomaisesti Leenaan, joka seisoi ovella odottelemassa kirjeen lukua ja n?hd?kseen sen vaikutusta.
Lauran vastaus kuului:
?Kirsti P?iv?l? lyhyen taudin sairastettuaan levollisesti nukkui kuoleman uneen t?n??n kello viisitoista minuuttia. -- Kiltti ?iti, voileip? ja pikkuruikkuinen pala juustoa, saanko??
Lehtori sy?ksyi rouvan kamariin, sytytti s?hk?valon vaaleanvihert?v??n kattolyhtyyn ja paneutui P?iv?l?n eteen maata. Sen salissa oli pime??, ainoastaan kuvastimen kohdalla kuumotti sen verran, ett? n?kyi sen hyllylaudalla Veli Erkki vainajan hattu ja hopeinen vy?. Mutta P?iv?l?n makuuhuoneeseen paistoi kattolyhdyn valo v?rikk?iden ikkunain l?pi omituisella valaistuksella. Sinne tirkist?ess??n lehtori n?ki Kirstin valkoisessa puvussa makaavan s?ngyss?.
Kuollut?
Niin kalpea kuin kuollut.
Ennen avonaisina niin kirkkaat, iloa hymyilev?t ja sitten raollaan syv?? tuskaa kyynel?iv?t silm?t olivat nyt ummessa ja syv? rauha lep?si pitk?ripsisill? silm?luomilla, rauha otsalla ja valkoisilla ohimoilla. Mutta kaunishuulisen suun ymp?rill? oli vakava, surumielinen ilme.
Ooh, miten se oli h?nen vaimonsa n?k?inen!
?Kuollut!?
Lehtori painoi p??ns? lattiaan.
Siin? h?n makasi Kirstin kuolinhuoneen edustalla, kirje ja Veli Erkki taskussa, ja -- itki.

KOLMAS LUKU.
Lehtorin rouva oli karkottunut kamaristaan niin, ett? joululahjaty?ns?kin muualla teki. Leena kun k?vi siell? jokap?iv?ist? siivousta pit?m?ss?, itki tuhersi. Lehtorilla oli kamarissa k?ynti? harvoin, poikkeustapauksissa vain, ja astui huoneeseen huoaten niinkuin sielt? l?htikin.
P?iv?l? oli hautakumpu, lehtorin rouvan kamari hiljainen hautuumaan puisto. Syksyn kauniit p?iv?t sinne paisteellaan lis?siv?t kaihoa, pilviset varjollaan loivat toivottomuutta.
Mutta silloin t?ll?in kuului kalmistosta peiponpojan visertelyharjotuksia: Laura siell? lauleskeli.
?En min? ymm?rr??, sanoi lehtori vaimolleen, kun he istuivat salissa ja Lauran laulu kuului taas sielt? synk?st? kamarista. ?Me luulimme h?nen itkev?n itsens?