Oulua soutamassa | Page 9

uskoa.
Sitten Kusti kertoi ja selitti Jussille, miten hänen silinterinsä ei maksa
hänelle mitään. Vaihtokaupoissa oli hän näet niin voittanut. Hänellä oli
ollut huono »engelsmanni», pahanpäiväinen mukura, ilman niitä
rämppäkelloja. Sillä hän oli alkanut vaihtokauppansa. Tarkan selon
antoi hän siitä, minkä sorttisen kellon hän tällä mukurallaan oli
vaihtanut ja keltä vaihtanut, paljonko välejä antanut, minkä sitten
vaihtanut sillä, minkä taas tällä, keltä, paljonko välejä antanut tai saanut,
kaikki tarkoin aina nykyiseen silinteriinsä. »Ja tämä on pätevä ja
tarkka», virkkoi Kusti lopulta.--
»Katsohan tuonne selälle», osotti Jussi.
»No, nyt on ihme! Eikö vain siellä ole purjevene tulossa. Paholainen
itse kai siellä laskee!»
»Pääsisihän se lentämälläkin, mitäs sen sitten purjehtia tarvitsisi.»
»Hulluja nuo lie sitten täydelleen!»
»Mitä lienevät, vaan tulossa ne ovat!»
»Eiköhän siellä miehillä housut lotaja, jos heillä vähääkään järkeä lie.
Katso, kun ei kun välistä vilahtaa purjetta aallon sisästä! Voi polosia!»
»Ne eivät olekaan Nauku-Maijan poikia», arveli Jussi.
»Saapa nähdä, pääseekö tuo onnella», virkkoi Kusti.
»Onneksi on toki tuo purje pieni ja rääsyinen», selitti Jussi.
»Kyllä on miehillä sydän kivestä ja sekin tervattu!»
»Kiireesti tulee!»
»Ihan kuin lentämällä!»
»Eihän noilla enää olisi pitkä matka.»
»Ei olisi, vaan yhä julmemmalta vain alkaa näyttää. Katsohan kun
keula nousee tojottamaan kohti taivasta ja läiskähtää sitten
alas--tuelleen.»
»Molemmat miehet näkyvät olevan perässä. Toinen viilettää ja toinen
viskaa vettä ihan yhtäläiseen.»
»Siinä on leikki kaukana!»
»On niitä hurjia, kun tuommoiseen Jumalan ilmaan lähtevät.»
»Katsohan, kun vene puikkelehtaa aallolta aallolle.»

»Jo kaatuu...!»
»Ei se vielä, vaikka tänne näyttää.»
»Kunhan se pääsisi tänne lähemmäksi, niin eihän sillä sitten mitään
hätää olisi mantereen suojassa.»
»Voi hyvänen aika, minkälaista vohkaa se tulee: äsken tuolla kaukana
pilkoitti ja nyt jo tuossa rantaan pääsemässä.»
Aika vinhakkaa vene laski kohti rantaa. Ponnistella sai mies melassa,
pitäessään venettä oikeassa suunnassa, josta se pyrki pyörähtämään
hyppiessään aallon seljältä toiselle kovan tuulen työntäessä. Ponnistella
sai vesimieskin, sillä aallot yhtäläiseen ropsivat laidan yli. Ei siinä oltu
leikkimässä, ihan oli tinka työ!
»No pääsihän kuin paasikin onnellisesti. Ei sillä mikä hätänä enää ole
näin lähellä, mantereen suojassa», tuumi Kusti.
»Eihän sillä», arveli Jussi, »enää ole juuri kovin suurta hätää ... nyt se ...
jopahan...!»
Vene oli kumossa ja juuri rantaan pääsemässä.
Jussi ja Kusti kilpasivat pieneen veneeseen ja joutuivat kaatuneitten
avuksi. Miehet nostettiin veneeseen, koottiin tavarat, jotka kelluivat
veden pinnalla aaltojen selässä, ja kaatunut vene kuletettiin rantaan.
»No, eipä sinne tainnut jäädä muuta kuin suolasäkki», arveli toinen
kaatuneen veneen miehistä, katsellessaan pelastettuja tavaroita.
»Ja minulta hattu», arveli toinen katsellessaan hänkin tavaroita ja
siristellessään vettä hihoistaan.
»Jos ei vain nää olisi sattuneet joutumaan niin pian apuun», arveli taas
toinen, tarkoittaen Jussia ja Kustia, »olisi voinut käydä
hullummastikin».
»Miksi ette laskeneet ennemmin purjetta? Johan sen olisi saanut?»
kysyi Jussi.
»No, minä juuri rupesin, vaan oli jo kumossa ennenkuin kerkesin
tarttua köyteenkään», vastasi toinen miehistä.
»Ei se näkynyt pitkään arvelevan kaatumistaan, ihan se pyllähti äkkiä»,
arveli Kusti.
»No, se tuli semmoinen tuulen puuska ja rumpsautti kumoon ihan
yhteen sanaan», arveli taas toinen miehistä, tyhjentäen vettä
saappaistaan. »Se tässä rantaan kääntyessään tuuli hankasen puolelta.»
»Mistä ne on nää miehet?» kysyi Jussi.
»Kiannaltahan sitä oltaisiin.»

Taloon lähdettiin siitä heti kun oli saatu vene vedetyksi maalle ja
venekaluja kootuiksi rannalle. Pirtissä pantiin kuivamaan kaikki mikä
oli kuivattavaa, ja kaikkihan sitä olikin. Rahat leviteltiin varovasti,
taskukellot pyhittiin tarkkaan, kontti ja eväsarkku aukaistiin ja tavarat
nostettiin pois. Arkkuun ei ollutkaan toki vettä viljalti kerennyt mennä.
Riisiryynipussin kylki oli vähän kostunut ja joku korppu,
kartuusitupakat vähän nurkasta, samoin punakantinen katkismuskin
toisesta kannen laidasta, vaan muu kaikki oli vahingoittumatonta.
Kontissa oli vesi tehnyt enemmän vahinkoa. Leipäkullan--joka pidettiin
nyt kontissa kun ouluntuliaiset olivat vallanneet arkun--oli se vellonut
näökkääksi ja samaan maskiin sekoittanut ne pari sikuripötkyä, jotka,
tilan ahtauden tähden arkussa, olivat saaneet sijansa kontin pohjalla
samoin kuin russakkapulverikin.
»Kyllä se tuolla selällä antoi kyytiä. Voi pahuus, kun se kiiätti»,
tuumaili toinen tulijoista, viskatessaan orrelle takkinsa, josta vesi alkoi
lattialle tippua.
»No, se vei semmoista hamppua, jotta sydäntä mieli viiltelemään»,
lisäsi toinen, levitellessään tupakoitaan ikkunalaudalle
auringonpaisteeseen kuivamaan.
»Mistä ne nää miehet tulevat?» kysyi eräs, joka nouseskeli
nukkumasta.
»Oulusta», vastasivat tulijat.
»Eihän sitä kehnokaan tämmöisellä säällä kule», arveli edellinen,
pistäen piippuun.
»Kuka se täällä Oulusta kulkee?» virkkoi taas muuan, joka myöskin
heräili unestaan ja oli saanut puheesta sen verran selvää, että keskustelu
oli jostakin erinomaisemmasta.
»Päivää!» toivottivat tulijat herääjälle. He olivat tuttavia, samasta
pitäjästä.
»Terve! Terveisiä Oulusta.»
»No, pahuusko teidät on tänne viskannut? Vai onko siellä ilma jo
laantunut?--Eihän se mitä! Vielä tuolla tohajaa nurkissa, jotta luulee
seinäin menevän.»
»Purjetuultahan me olemme tänne höllötelleet», vastasivat tulijat.
»Vieläkö!» arveli edellinen, kaivellen piippuaan.
»Täällä olisi kaupungin tupakoita, kasakkarettinkiä, vaan taitavat olla
vielä kosteita. Ehkä ne sentään jo palaisivat. Pankaahan täältä

kaupungin tupakkaa!» tarjottelivat tulijat tuttavalleen.
»Kiitoksia», lausui tämä tupakan pantuaan. »Mitenkä te oikein olette
tulleet?»
Tulijat kertoivat matkansa ja sattumansa.
»Ei sattunut pahemmastikaan», arveli tuttava.
»Eihän se toki käynyt sen nolommasti.--Esa, tulkaahan kaupungin
viinoille!» käskivät tulijat tuttavaansa.
»Oikein kaupungin viinoilleko tässä pääsi...?» arveli Esa, lähestyessään