Nummisuutarit | Page 8

ettette niitä turhuuksiin menetä.
(Antaa Mikolle rahat).
MIKKO. Välttämättömiin tarpeisin ne panen. (Iivari tulee).
ESKO (itseks.) Tuossa tulee Iivari yökengältä.
MARTTA (ottaa pampun, joka rippuu seinässä). Sinä roisto, missä olet
taas kuleksinut ja kenen luvalla? Missä olet ollut?
IIVARI. En missään turmeluksen tiellä, äiti. Menin vaan Junttihuhtaan
koiranpenikkoja katsomaan, ja koska oli siellä sauna valmis, niin jäin
kylpömään ja makasin yöseen talossa.
MARTTA. Kyllä minä sinun penikoitsen ja kylvön. (Aikoo piestä
häntä).
TOPIAS (estellen). Martta, annetaan hänelle anteeksi tämä kerta vielä.
Hän lupaa itsensä parantaa. Lupaatko sinä?
IIVARI. Lupaan.
MARTTA. Hänen lupauksistansa! Hän on kiusan-henkemme; kylästä
kylään hän lurvailee, meille häpeäksi ja vahingoksi.
ESKO. Ehkä on hän käynyt Junttihuhdassa koiran-penikkoja
katsomassa.
IIVARI. Juuri niin kuin sanot. (Itsekseen). Peijakas kuinka viina
päässäni kivistelee. Siellä oli joteskin huikea elämä, siellä Anttilan
yli-luhtissa.

ESKO. Ehkä kylpöi hän myös samassa, ja sopihan se hyvinki.
IIVARI. Hyvin juuri ja hyvää löylyä olikin, vaikka sain vähän höyryä
päähäni.
MARTTA. Viinan höyryä. Sinä vintiö, miksi valehtelet edessäni?
Mutta minäpä sun selkäs lämmitän.
TOPIAS. Martta! Muista, että kanttoori on huoneessamme.
SEPETEUS. Minun läsnä-oloni ei tarvitse olla esteenä kohtuulliselle
kuritukselle, joka, koska se aikanansa tulee, on hyväksi ja kauniita
hedelmiä kantaa taitaa.
IIVARI. Lukkari tahtoisi nähdä kauniita, kirjavia kukkaisia selässäni;
mutta säästäkäät hartioitani vielä tämä kerta, muori; minä lupaan itseni
parantaa, niinkuin parhain taidan.
ESKO. Niin.--Mitä sanot sinä, Mikko?
MIKKO. Minä rukoilen Iivarin edestä.
ESKO. Minä rukoilen myös. Ei nyt mitään pahaa menoa tällä hetkellä,
joka on minun jäähyväishetkeni.
MARTTA. Lähtekäät sitten matkaanne. Mitä kuhnailette tässä enään?
MIKKO. Nyt lähdemme.
TOPIAS. Tulevasta tiistaista kolme viikkoa vartoomme teitä takaisin.
Siksi rakennamme tähän pienen tervetuliais-juhlan. Silloinpa vähän
loiskimmeki kraatari Antreksen klaneetin mukaan, ja jos ei tilaa
töllissämme, niin onpa väljyyttä nummella tässä.--Toivomme on myös,
että kanttoorikin meitä silloin läsnä-olollansa kunnioittaa.
SEPETEUS. Minä kiitän.
TOPIAS. Ja Iivari pääsee kaupunkiin, ostamaan pidoiksi yhtä ja toista.
Mutta näytä silloin, että olet vielä toimelias mies!
IIVARI. Parastani koettaa tahdon.
TOPIAS. Niin, kaikki hyvin! Ja nyt, pojat, matkalle.
ESKO. Sallikaat, että jäähyväisiksi luen edessänne muutaman
korpraali-vainaan sepittämän värsyn.
MARTTA. Ei yhtään jäähyväispuhetta, vaan lähe tiehes.
TOPIAS. Kuullaan, Martta, kuullaan! Ne ovat korpraalin tekemät, ja
meidän tulee muistollensa kiitollisuutta osoittaa.--Annappas paukkua,
Esko, joku rakkauden veisu!
ESKO. Sotalaulu tämä on:
Jo sotatorvi pauhaa, Sieluni ei saa rauhaa; Vaan sotaan täytyy lähtee,
Koska kapteeni käskee.

Jo vihan tuli syttyy, Katsos kuolon rautapyttyy ...
Rautapytty, se on kanuuna... Näkikös kanttoori niitä mitaalikanuunia,
joita Ryssät kiskoivat ohitse kirkon menneellä viikolla? Mikä solina ja
kolina, mikä meteli ja pauhu siinä oli!
MARTTA. Kitasi kiinni, ja marsikaat matkaanne, sanon minä!
MIKKO. Nyt lähemme, Esko.
TOPIAS. Menkäät siunauksella!
ESKO. Nyt menemme, kuin saakeli peräänsoittais.--Onko kaikki
muassani, mitä tarvitsen? Jääkö jälkeeni mitään?
MARTTA. Ei mitään, vaan lähe tästä nyt tavallista vikkelämmin ja
käske Jaana sisään laiskottelemasta perunamurulla!
ESKO. Minä käsken.--Jaana sanoi minun tarha-pöllöksi.--Onko kaikki
tarpeelliset kappaleet muassani?
TOPIAS. Kaikki, kaikki, Esko. Hyvästi nyt vaan, poikani!
ESKO. Niin, hyvästi! Terveisiä! (Mikko ja Esko lähtevät).

TOINEN NÄYTÖS.
(Avara pirtti Karrin talossa, pirtissä hääväkeä sekä miehiä että naisia.
Jaakon ja Kreetan häitä vietetään. Esiripun noustessa tanssitaan polskaa;
Teemu pelaa. Pirtin ovi on auki ja tanssin aikana näkyy porstuvassa
Esko, pussi olalla, ja Mikko Vilkastus).
KARRI (tanssin herettyä). Kas niin! Nuoret, iloitkaat ja vanhat
hauskasti nuorten iloa katselkaat, tai, jos mieli tekee, niin olkoon
menneeksi, antakaat polvenne letkua myös. Tämä on Jaakon ja Kreetan
kunnianpäivä, tämä kirkas elokuun päivä. (Pari pyssyn paukausta
kuuluu ulkoa). Ampukaat, pojat, mutta ampukaat hiljaa. Ei! Ampukaat,
että huone jyskyy ja sydän rinnassa leiskahtelee! Ja katsokaat, tytöt,
ettei puutu pojilta olvi siellä ulkona. (Yksi naisista menee oikealle). No,
Jaakko, mille tuntuu sulle tämä päivä?
JAAKKO. Hääpäiväksi se tuntuu, isäntä; mieleni iloitsee.
KARRI. Ja aina toki sama vakaa mies. Mutta tunnenpa luontos. Tämän
karhean kamaran alla asuu toista kuin luulis. Mutta minä sanon sinulle:
syy on sinulla iloita, saatpa oivan vaimon.
JAAKKO. Minä toivon niin.--
KARRI. Oivan vaimon!--Tuleppas tänne, Kreeta. No, piikaseni, kuinka
tuntuu sinulle akkana olla?
KREETA. Käypä se laatuun vielä.

KARRI. Saa käydä tästä lähinkin; sillä nyt on asia päätetty, nyt istuu se
kiinni kuin piki ja terva, kuin kissa tuoreessa terressä.-- Muistakaat: tätä
sidettä ei katkaista, ja onpa se oivallinen, ehkä vähän peloittava asia.
Mutta se liitolle arvon antaa, ja silloin vasta ystävän omanani pitää
taidan, koska ainoastaan kuolema hänen minusta eroittaa voi, ja
kestääpä se vielä kuolemanki jälkeen. Liisani kuoli, kuoli varhain,
mutta muistella häntä, se salainen iloni on, ja toiseen silmäni ei enään
iskeä mieli.--Mutta nyt on riemu-juhla, ja kaikki murheelliset jutut
pankaamme pois. Mutta juuri tämä juhla talostani Kreetan vieroittaa, ja
kauvan kaivataan sua tässä.
KREETA. Kaipauksella mä itse eroon, kaivaten jätän pienet, kiltit
lapsenne.
KARRI. Kuin oma äitinsä sinä heitä kohdellut olet ja hoitanut.
KREETA. Kuin oma kotoni on ollut tämä talo.
KARRI. Ja uskollisesti kuin talon oma tytär olet sinä palvellut. Mutta
koetanpa palkita kaiken tämän.--Jaakko, minä tiedän, ettei tämä
käsityösi, tämä toukan nakerrus sua oikein tyydytä, vaan mielisitpä
ennen