Naimisen juoruja

Naimisen juoruja, by Pietari
Päivärinta

The Project Gutenberg EBook of Naimisen juoruja, by Pietari
Päivärinta This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Naimisen juoruja Kuvaelma kansan elämästä
Author: Pietari Päivärinta
Release Date: May 7, 2007 [EBook #21347]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NAIMISEN
JUORUJA ***

Produced by Tapio Riikonen

NAIMISEN JUORUJA
Kuvaelma kansan elämästä
Kirj.

P. PÄIVÄRINTA
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1882.

JOHDANTO.
Eräässä paikkakunnassa on muiden joukossa kaksi talonpojan taloa;
Kolkkila on toisen ja Kirrilä toisen nimi. Talot ovat siksi liki toisiaan,
että talojen asukkaat tuntevat hyvin toisensa -- sisällisestikö? ei, ei, niin
tarkoin eivät he ainakaan kaikin tunteneet toisiansa, vaan tuo
tunteminen oli paremmin ulkonaista tuntemista, nimittäin semmoista
tuntemista, kuinka rikkaita kummankin talon asukkaat olivat, kuinka
paljon heillä oli maallisia tavaroita, kuinka paljon heillä oli lapsia,
kuinka he olivat komeoita, kuinka paljon heillä oli kunniaa j.n.e.,
semmoista tuntemista oli ainaki suurimmalla osalla noiden talojen
asukkailla toisistansa. Kertomuksessamme nimitämme kummankin
talon isäntää talojensa nimellä, toista Kolkiksi ja toista Kirriksi.
Katselkaamme kummankin noiden talojen sekä sisällisiä että ulkonaisia
asioita erikseen.
Kolkkila oli vielä velkainen talo ja sen isännällä ja emännällä oli niin
paljon lapsia, että heitä määrittävä luku oli lähinnä kymmenen numeroa,
alhaalta päin lukien. Lapset elivät kaikki ja olivat terveitä ja virkkuja
lapsia; heistä oli toiset isompia, toiset pienempiä, tiettypä se. Talon
isäntäväki olivat tyhjästä alkaneet elämänsä, jonka vuoksi eivät he vielä
olleet saaneet kaikkia velkojansa maksetuiksi. Mutta Kolkki oli
laittanut maansa ja koko taloutensa hyvään voimaan. Sentähden tulivat
he ison lapsilaumansa kanssa hyvästi toimeen, semminkin kun hyvä
järjestys oli kaikissa talouden toimissa heidän alituisena apunaan.
Kaikki heidän lapsensa olivat puhtaissa ja terveissä vaatteissa, eikä
heidän elämästään eikä toimeen-tulostaan puuttunut mitään, sillä ne oli
aina kodista saatavina, jos kohtakin vielä velkaakin oli. Kolkki oli niitä
miehiä, joihin nouseva valistus alkoi tunkea säteitänsä ja lämmittää ja
elähyttää jäykkää suomalaista rintaa. Hänelle tuli useammat
sanomalehdet ja nuorta kirjallisuutta rakasti hän hartaasti. Sentähden

osti hän aina parhaat ilmestyvät kirjat ja kirjastonsa paisui ajan pitkään
melkoiseksi kirjastoksi. Hän oli välttävä kirjoitus- ja laskumies ja mitä
hän itse osasi, sitä hän opetti lapsillensakin. Kaikki hänen lapsensa
olivat hyviä lukijoita ja kotona oleva kirjasto tuli heille rakkaaksi ja
suureksi elämän ohjeeksi. Vanhemmat rakastivat keskenänsä toisiansa
ja lapsiansa, ja lapset vuorostaan vanhempiansa.
Kaiken tuon ulkonaisen elämänsä tietäen ja tuntien perheensä
sisällisenkin tilan, piti Kolkki itseänsä ja perhettänsä -- ihmisinä. Usein
hän tunsi sisällistä iloa ja rauhaa tykönänsä siitä, että hän ihmisenä,
kansalaisena ja perheen isänä on täyttänyt kalliin kutsumuksensa.
Hänen ilonsa tuli oikeen täydelliseksi silloin, kuin hän huomasi ison,
terveen lapsilaumansa, sillä hän huomasi silloin, että Jumalakin häntä
rakastaa, koska on uskonut hänelle niin paljon lapsia. Väliin kun joku
suuttui Kolkille, soimasi hän häntä tavallisesti -- ainakin takapuolella --
velkakirjoilla, mutta Kolkki ei tuommoisista, mielestänsä tuhmista
puheista, ollut millänsäkään, vaan antoi ne mennä toisesta korvasta
sisälle ja toisesta ulos. Kaikki kunniakkaat ja tunnolliset ihmiset
kunnioittivatkin Kolkkia kunnollisena ja tunnollisena kansalaisena ja
perheen isänä ja tuo oli enempi Kolkin mielestä kuin tuhmien ihmisien
parjaaminen ihan viattoman asian tähden. Lyhyen kuvauksemme
täydentämiseksi ja lopulliseksi selitykseksi saatamme sanoa, että
Kolkki oli uuden ajan, oli edistyspuolueen miehiä, sanan täydellisessä
merkityksessä, ja siitä selvästä syystä oli hänen väkensä myös
henkisissä riennoissa eteenpäin pyrkiviä.
Kirrilä oli suora vastakohta Kolkkilalle sekä ulkonaisissa, että
sisällisissä suhteissa. Kirri oli isältään perinyt talon velattomana ja
vieläpä valmiita rahojakin. Kirrilän isäntäväki oli niin kitsasta ja visua
laatua, että siinä oli työ, tuska, jos he raskivat oikeen syödään. Emäntä
oli niin saita ja visu, ett'ei hän raskinut sormeaan nuolasta, kun hän
maito-astioitaan kuoriessa sormellaan pyyhki viimeisiä päällisen
hituleita kermapönttöön, vaan hänellä oli leipä-siivuja aina varalla,
joihin hän pyyhki sormensa, sitten hän pirosteli hienoa suolaa tuon
voiteluksensa päälle ja antoi ne sitten lapsillensa voileivän nimellä.
Isäntä taas oli niin saita, ett'ei hän koskaan olisi raskinut maksaa

työmiehille palkkaa, jonka he kyllä olivat kovalla työnteollansa
ansainneet. Jokaisen työmiehen palkan maksun aikana oli Kirrillä riitaa
ja kinaa työmiestensä kanssa, ja kun hän lopen ei pääsnyt puuhun eikä
pitkään, vaan hänen täytyi kun täytyikin maksaa tavallinen maassa
kulkeva palkka, vannoi hän tavallisesti silloin, ett'ei hän kuuna herran
valkeana ota enään työhönsä noin korkean palkan ottajaa. Tuon valansa
vannoi hän joka työmiehelle, jolle hän vaan palkkaa maksoi, mutta tuo
vala ei kumminkaan pitänyt paikkaansa, siitä pienestä ja
yksinkertaisesta syystä, kun hän kumminkin tarvitsi työmiestä usein.
Vaikka hänellä oli rahoja lainoissa, oli hänellä kuitenkin niin huonot ja
ketuset talouden kapineet ja muut työkalut, että hän näytti paremmin
köyhältä kuin rikkaalta eläjältä; hän näytti varojensa keskellä kärsivän
puutosta. Hän selaili melkeen joka päivä velkakirjojansa ja laski lukua
päässään, kuinka paljon ne kasvua tuottivat, ja tuossa joka-aikaisessa
työssään oli