Mugbyn risteys

Mugbyn risteys

The Project Gutenberg EBook of Mugbyn risteys, by Charles Dickens
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Mugbyn risteys
Author: Charles Dickens
Release Date: March 29, 2005 [EBook #15499]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUGBYN
RISTEYS ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

MUGBYN RISTEYS
Charles Dickens
Suomentanut Suonio
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1869 nimellä Mugbyn rautatie-haara.
Tämä teos perustuu Kustannusosakeyhtiö Otavan 1904 julkaisemaan
korjattuun painokseen.

SISÄLLYS:
Barbox Veljekset, kirj. Mr. Charles Dickens Barbox Veljekset ja
Kumpp., kirj. Mr. Charles Dickens Haararata N:o 1. Ratavahti, kirj. Mr.

Charles Dickens Haararata N:o 2. Veturinkuljettaja, kirj. Mr. Halliday
Haararata N:o 3. Korvaustalo, kirj. Mr. Charles Collins Haararata N:o
4. Postivaunu, kirj. Miss Hesba Stretton Haararata N:o 5. Koneseppä,
kirj. Miss Amelia Edwards

Barbox Veljekset.
I.
-- Konduktööri! Mikä paikka tämä on?
-- Mugbyn risteys, herra.
-- Tuulinen paikka!
-- On, niin on tavallisesti, herra.
-- Ja näyttää hyvin synkältä tosiaan!
-- Niin, siltä se enimmiten näyttää, herra.
-- Vieläkö sataa?
-- Niinkuin saavista, herra.
-- Avatkaa ovi. Minä tahdon astua ulos.
-- Pääsette, herra, -- vastasi konduktööri, loistaen sadepisaroista.
Lyhtynsä valossa katsahti hän kellonsa kyyneleisiin kasvoihin: -- kolme
minuuttia aikaa.
-- Enemmän, luullakseni, -- minä jään tänne.
-- Arvelin teillä olleen piletin koko matkaa varten, herra?
-- Niin onkin, vaan minä jätän loput. Nyt tahtoisin kapineeni.
-- Olkaa hyvä; tulkaa tavaravaunulle niitä osoittamaan, herra. Tehkää
hyvin ja katsokaa tarkkaan, herra. Ei hetkeäkään liikaa aikaa.
Konduktööri kiirehti tavaravaunulle, matkustaja perässä. Konduktööri
astui vaunuun, matkustaja katsahti sinne sisälle.
-- Nuot kaksi suurta mustaa kirstua nurkassa, mihin lyhtynne valo sattui.
Ne ovat minun.
-- Mikä nimi niissä on, herra?
-- Barbox Veljekset.
-- Väistykää tieltä, herra, olkaa niin hyvä. Yks. Kaks. Kaikki!
Lamppu heilahti. Viittavalkeat edempänä jo muuttuvat. Vihellys
veturista. Juna poissa.
-- Mugbyn risteys! -- sanoi matkustaja vetäen molemmilla käsillään
villaisen kaulaliinansa kaulansa ympärille. -- Kellon lyötyä kolme
myrskyisenä aamuna! Noin!
Hän puhui itsekseen. Siellä ei ollut ketään muutakaan puhuteltavaa.

Ehkäpä, vaikka siellä olisi joku ollutkin, hän sittenkin olisi mielemmin
puhunut itseksensä. Näin itsekseen puhuen hän puhui miehelle, joka oli
noin viisi vuotta tällä tai tuolla puolen viittäkymmentä, ja joka oli
ennen aikaa harmahtunut niinkuin hoitamatta jäänyt valkea. Tämä mies
näytti aprikoivalta, pään asema ilmaisi miettiväisyyttä ja hän puhui
hillityllä äänellä. Hänestä saattoi huomata, että hän oli paljo itsekseen
ollut.
Hän seisoi pimeällä asemasillalla, eikä kenkään muu, kuin tuuli ja sade
kiinnittänyt huomiotansa häneen. Nämät kaksi valpasta taistelijaa
hyökkäsivät hänen kimppuunsa. -- Hyvä on virkkoi hän. -- Minulle on
yhdentekevää mihin suuntaan kasvoni käännän.
Täten matkustaja Mugbyn risteyksessä tänä myrskyisenä aamuna,
kellon lyötyä kolme, antoi ilman ajella itseänsä.
Eipä siltä, ettei hän olisi voinut seisahtua milloin hyvänsä, sillä
päästyänsä katoksen päähän (se on jokseenkin pitkä Mugbyssä) ja
silmäiltyänsä mustaan yöilmaan, jonka läpi vieläkin mustempi myrskyn
siipi ajoi hurjaa ajoaan, hän käänsi kasvonsa vastatuuleen ja astui yhtä
vankkana eteenpäin kuin äsken myötätuulessakin. Siten matkustaja
kulki vakavin askelin edestakaisin, edestakaisin, edestakaisin. Hän ei
etsinyt mitään, ja löysi siis myös mitä etsi.
Tämä Mugbyn risteys on vuorokauden pimeinä tunteina täynnä
kummittelevia varjokuvia. Salaperäiset tavarajunat, jotka ovat peitetyt
karkealla palttinalla, ja jotka hiipivät kolistelematta niinkuin pitkät,
kummituksen tapaiset hautajaissaatot, pakenevat pahalla
omallatunnolla harvassa palavien lamppujen sivuitse, ikäänkuin niiden
kuorma nyt olisi päässyt salaiseen, laittomaan määräpaikkaan.
Virstanpituiset kivihiilijunat seuraavat niitä niinkuin salapoliisi astuen
jäljessä heti kun ne lähtevät liikkeelle, pysähtyen kun nekin pysähtyvät,
peräytyen samassa kuin nekin. Punaista, kuumaa tuhkaa sataa maahan,
milloin tätä, milloin tuota pimeää kujaa myöten, ikäänkuin olisi
kohenneltu kidutustulia. Samalla aikaa vinkumiset ja ohkamiset ja
kirisemiset viiltävät korvia, ikäänkuin kidutuksenalaiset olisivat olleet
pahimmassa tuskassaan. Rautakangista tehdyt häkit täynnä karjaa
kulkevat kalistellen keskitietä, näännyksissä olevat elukat ovat
sarvistaan toisiinsa takistuneet, silmät pelosta liikkumattomiksi
jäätyneet, samoin kuin turvatkin. Ja huulista riippuu alas pitkiä
jääkynttilöitä tai mitä lieneekin sen kaltaista. Ilmassa näkyy nyt

umpioutoja kirjoituksia, joissa punaiset, vihreät ja valkoiset kirjaimet
pitävät salaista vehkeilyään. Maanjäristys rientää ukkosen jylinän ja
salaman seuraamana pikajunan vauhdilla Lontoosen päin. Nytpä taas
kaikki on hiljaa, tuuli ja sade yksin hallitsee, lamput ovat sammutetut,
Mugbyn asemahuone kuolleena, hämärästi häämöittävänä; se on
vetänyt viittansa silmien yli, niinkuin Caesar, kun hän murhattiin.
Ja nyt, kun myöhäinen matkustaja asteli edestakaisin, kulki myös hänen
mielensä sivuitse kummitteleva juna pimeän kautta; se oli hänen
elämänsä juna. Mistä käsin tavoittamattomasta, syvästä rotkosta tai
pimeästä tunnelista se lie ilmaantunutkaan, tässä se nyt teki tuloansa,
kutsumatta ja itseään ennakolta ilmoittamatta, ääneti lähelle hiipien ja
kulkien taas takaisin pimeään. Ensinkin astui ohitse surullinen lapsi,
joka ei koskaan ollut lapsuuden iloja kokenut eikä vanhempiansa
tuntenut; hänen jäljessänsä nuorukainen, jonka mieltä karvasteli nimen
puute; häneen kahlehdittuna mies, jonka parhaat ikävuodet olivat
kuluneet