Mooses ja hänen hevosensa | Page 9

-- No silloinhan teillä on todistajia, huudahti Pyökäinen. Sitten koppasi
paperiliuskan ja lyijykynän pöydältään ja kysyi: »Ketä niistä ilmoitatte
todistajaksi?»

-- No Kinnulan Kalle, Kalle Kinnunen siinä oli aivan nimismiehen
vieressä, kyllä se sen kuuli ja luulen, että muistaakin. Ja Kämäräisen
Santeri, Santeri Kämäräinen, oli myös siinä ja onhan siinä kartanon
täydeltä, olivat tulleet kummaa katsomaan. Siinä oli Hiltusen Ristokin,
Risto Hiltunen. Siinä oli ollut Tuokkilan Iikkakin, Iikka Tuokkinen
aivan lähellä, kyllä sekin oli kuullut ja muistaa, se on siksi teräväpäinen
mies.
-- No siinähän niitä nyt onkin, kun on jo neljä, sanoi Pyökäinen ja pani
sen paperiliuskan sen käräjäin pöytäkirjan sisään, sitten heittäytyi taas
keinutuolissaan selkäkenoon, heitti jalkansa ristiin ja varmalla äänellä
sanoi: »Kyllä kääntyy kello lampaan kaulassa, kun nuo todistajat
ilmoitetaan hovioikeuteen.»
-- Eihän tuota osaa tuohon päätökseen tyytyä, kun häntä on lakitietä
edemmäksikin. Eihän tuo surma tule tervaa karvaammaksi, käyköön
sitten syvin tai matalin, sanoi Honkaniemen isäntä verkalleen ja hieman
matalalla värisevällä äänellä.
-- Ei mitenkään tuohon osaa tyytyä, toisti Pyökäinen. Kun asia on selvä
kuin keväinen päivä, niin ei siihen toki osaa tyytyä. Eikä se olisi
täälläkään näin mennyt, jos minulla olisi ollut tiedossa nämä todistajat,
jotta olisin saanut haastaa tänne käräjiin, mutta kun saivat jääviksi
minun todistajani, niin jäin aivan aseettomaksi ja tekivät mieluistaan.
Mutta jälki se jääneen vetää. Hiljaa se härkä kyntää, mutta hyvän se
jäljen tekee.
Sitten Pyökäinen otti puolen isoa arkkia paperia, kirjoitti siihen kolme
riviä ja osoitti niitten alle paikan, mihin käski Honkaniemen isännän
kirjoittaa nimensä.
Honkaniemen isäntä arvasi, että se on valtakirja, mikäpä kirja se muu
voisi olla kuin valtakirja, kun siinä on kirjoitusta niin vähän. Hän ei
kysellyt, mikä kirja se on, nousi istualtaan ja pöydän luokse tullessaan
sanoi: »Minä en osaa kirjoittaa, minä pidän kynän nenästä.»
Pyökäinen otti nyt pitkävartisen kynänsä, osoitti sen sille
asianomaiselle paikalle ja kun Honkaniemen isäntä tarttui kynän varren

nenään, alkoi hiljalleen ja paksusti vedellä Hemminki Honkaniemen
nimeä. Kun se oli tehty, Pyökäinen naurahtaen virkkoi: »Hyvähän siitä
tuli. Kaksi miestähän kissankin nostaa, kun vain häntiä kestää.»
Sitten Pyökäinen tuli totiseksi ja hieman alakuloisesti sanoi: »Tämä
käräjänkäynti se on semmoista leikkiä, että rahaa ja rahaa se vain vetää.
Teillä pitäisi taas olla joku vähänen rahaa.»
-- Minkä verran sitä pitäisi olla?
-- No kyllä se nyt tarkasti pitäen kaksi sataa markkaa riittää.
-- No onhan tuota sen verran ja eihän sillä ole sielua, sanoi isäntä
lompakkoa povitaskustaan kaivaessaan. Hän veti siitä kaksi suoraltaan
olevaa satamarkkasta ja heitti Pyökäisen eteen pöydälle ja rupesi
lähtemään kotiinsa päin.
Syyskuun pilvinen ilta rupesi hämärtymään mustaksi yöksi. Pehmeät,
harmaat, aivan puitten latvoille laskeutuvat pilvet hienosittain
tihkuttelivat vettä. Ilma oli tumma, läpinäkymätön ja pimenevä, kuten
Honkaniemen isännän mielikin lähtiessä Jyhmälän kaupungista kotiin
päin. Mutta ei tuntunut haluttavan jäädä sinnekään yöksi. Hän nousi
vain kärryihinsä ja käänsi Osmonsa taivalta kohti.
Osmo tapansa mukaan katkeamatta, kiirehtimättä juosta hölkötteli ja
selkäkulkunen soi säännöllisessä tahdissa katkeamatta. Muuta ääntä
siinä sateenvihmaisessa yössä ei kuulunut kuin kulkusen ääni ja
ratasten katkeamatoin kahina hiekkaisesta tiestä, ja väkistenkin kiertyi
Honkaniemen isännän mieleen äskeisen asian koko kuva. Nyt näkyi
kuin avoimesta kirjasta se erehdys, että tuli annetuksi leikata Pilkka
juuri tänä keväänä -- sen olisi voinut tehdä vastakin -- ja naapureitten
kovuus, kun eivät antaneet hevosta Pilkan sijalle. Ja nyt koko tuo
tavattoman tärkeä asia riippui kuin hienon hienosta rihmasäikeestä,
voitiinko saada liiasta ajosta syytteeseen. Sekin säie siinä mustassa
yössä katosi olemattomiin ja sitä mukaa kuin sateesta kastuva takki
hartioilla kävi yhä raskaammaksi ja aina vain raskaammaksi raskautui
mielikin. Eikä koskaan elämänsä aikana ollut Honkaniemen isäntä
tullut niin raskaalla mielellä kotiinsa kuin nyt tänä syyskuun mustana

yönä.
* * * * *
Niin kävi kuin Honkaniemen isännän mieli kaupungista palatessa
ennustikin, että hovioikeus ja senaatti vahvistivat kihlakunnanoikeuden
päätöksen ja vielä päälle päätteeksi senaatti tuomitsi
kenraalikuvernöörille maksamaan lisiä kuluja viisi sataa markkaa. Ja
Pyökäinen vaati vielä entisen lisäksi kolmesataa.
Nyt näytti Honkaniemeläisten mielestä siltä kuin koko maailma olisi
kääntynyt ylösalaisin, pohjapuoli päällepäin, ja kuin olisi mahdoton
elää.
* * * * *
Hevonen oli mennyt kuin kaivoon ja sen jäljessä viimeistä penniä
myöten talon rahat, joita kymmeniä vuosia oli tavattomalla
säästäväisyydellä kartutettu. Sen lisäksi ihmisten ylenkatse mustana
painajaisena. Kun lähtivätkin herrojen kanssa käräjänkäyntiin! Tämän
kaiken lisäksi kaikki kyydittävät tulivat entistä röyhkeämmiksi ja
vaativaisemmiksi. Jokainen kyydittävä tiesi, että kievarin hevosen saa
ajaa vaikka kuoliaaksi. Elämä oli nyt kaikin puolin kuin
vastamäennousua: ylivoimaisin ponnistuksin eteenpäin mentävää.

Kolmas luku.
Oli jouluaattoaamu eräänä talvena. Tuleva joulukaan ei tuntunut
joululta. Noustessaan ja sänkynsä laidalla istuen piippuaan
sytyttäessään Honkaniemen isäntä sanoi alakuloisesti: »Huomenna se
olisi joulu. Uskaltaisikohan sitä lähteä kirkkoon tältä samaiselta
kievarin viralta, jos niitä taas sattuu joku puolikymmentä tai enemmän
tulemaan. Ei ole kuka ostaisi tämän tilarähjän. Menisimme niin kauas,
että ei kuu kuulisi eikä päivä näkisi.»
-- Kukapa häntä ostaa, sanoi emäntäkin huolissaan. Tuo samainen
homma on vienyt rappioon niin kartanon kuin pellotkin. Muitten maat

kasvavat leipää, tämä kasvaa kukkaroheiniä ja päivänkakkaroita.
Hevoset ja miehet kesänsä talvensa