Mooses ja hänen hevosensa | Page 4

Antakaa tässä vastamaassa hieman
kävellä, että saisi huokaista. Jättäkööt kun jättänevät.
-- Hiki on hevosen väkeä, vaahti varsan kunniata. Antaa sen kerran
vaahdota, sanoi nimismies ylpeästi ja riuhtaisi ohjaksia, vaikka Pilkka
meni toisten perässä itsestään.
Mutta eräässä pitkässä vastamäessä laukatessa rupesivat Pilkan
leikkaushaavat ratkeamaan liiasta ponnistuksesta. Silloin tuli Pilkalle
itselleen hätä. Se kun tiesi Mooseksen olevan matkassa, niin rupesi
kiekkumaan ja koetti katsoa jälkeensä.
Sen huomasi Mooses ja sanoi hätäisesti: »Sillä on nyt joku vika, ei se
ilman noin. Antakaa nyt seisoa, katsotaan mikä sen on.»
Nimismies otti viereltään pitkävartisen palmikkoruoskansa, kurautti
sillä Pilkkaa ihan korviin asti ja ävähti ylpeästi: »Valjaat ovat kunnossa
ja tällä parannetaan muut viat.»
Pilkka kuitenkin kiekkumisellaan ja liikkeillään koetti näyttää, että ei
voinut kulkea, mutta se sai vain uusia piiskan iskuja ja ohjasten
riuhtomisia.
Kun Pilkka tunsi, että mistään ei ollut apua, niin se painoi päänsä alas
ja rupesi laukkaamaan ja kun tunsi, ettei saattanut takajaloillaan enää
juosta, niin laukkasi myötämäissäkin. Mutta kun kärryt Pilkan
laukatessa myötämäissä nimismiehen mielestä kulkivat epämukavasti,
niin se suututti nimismiestä. Hän nyt rupesi oikein työkseen asti
ruoskimaan Pilkkaa ja repimään ohjaksia kiroillen, että »vai juoniisi
sinä tässä rupeat. Taidat luulla olevasi poikasia kyydissä.» Mutta Pilkka
vain painoi päänsä rintaansa eikä nostanut, vaikka nimismies kuinkakin
riuhtoi. Laukkasi vain sekä myötä- että vastamäissä. Viimein rupesi
Pilkka ihan yhtenään turskuttamaan ja päristelemään ja sakea veri

roiskahti Pilkan sieraimista sen päristäessä tielle.
Mooseksen hätä tuli nyt korkeimmilleen. Itkien hän alkoi hätäillä:
»Tapatte te nyt hevosen. Älkää, hyvä herra, toki tappako Pilkkaa.
Antakaa seistä ja edes hieman huokaista.»
-- Pidä suusi kiinni tai minä tukin turpasi. Kun ei kestäne niin
katketkoon. Tällä ei ole sielua, ärjäisi nimismies ja entistä vihaisemmin
löi hevosta.
Mooses ei voinut olla itkemättä ääneensä; hän tyrski itkua ja pyyteli:
»Älkää nyt toki aivan tappako hevosta, näettehän tuon, kun verta ihan
myötään päristää.»
Nimismies kääntyi nyt Moosekseen päin ja takakäteen löi Moosesta
vasten suuta ja ärjäisi: »Tukitko turpasi vai pitääkö lisätä!»
Mooseksenkin suusta ja nenästä rupesi tulemaan verta eikä Mooses
uskaltanut enää ääneensä itkeä eikä rukoilla hevosensa puolesta. Hän
painoi vain päänsä alas ja koetti tuhkia niin hiljaa kuin voi.
Päästiin viimein Jyskylän kartanolle, jossa piha oli puolillaan ihmisiä,
miehiä ja vaimoja, lapsia ja vanhoja, jotka saatuaan tiedon kulkueesta
olivat tulleet sitä kummaa katsomaan. Mutta enemmän kuin muu
kumma veti ihmisten huomiota puoleensa se, että Honkaniemen
Mooses kasvot veressä laskeutui nimismiehen kärryistä. Moni kiirehti
kysymään: »Mikä sinulle on tullut, kun ihan verissä päin tulet
taipaleelta?»
-- Tuo löi, sanoi Mooses viitaten nimismieheen ja niellen itkuaan.
-- Löi? Ja et antanut paremmin takaisin, kiljahti joku.
-- Se ei olisi ollut lyönnillä hyvä. Minä olisin ottanut puukkoni ja
katsonut, mitä herra on viimeksi syönyt, huudahti joku.
-- Sen minäkin olisin tehnyt, sen minäkin olisin tehnyt, kuului joukosta
toistamisia.

Tätä ei nimismies ollut kuulevinaan, meni vain hänen edellään ajaneen
herran luokse, näytti sille kelloaan ja sanoi ihastuneesti: »Oli se hyvästi
tultu. Puolessatoista tunnissa kaksikymmentäkolme ja puoli
kilometriä.»
Sen sanottuaan nimismies rupesi komentamaan uusia hevosia aisoihin.
Mooses sai nyt Pilkkansa aisoista pois ja lähti taluttamaan tallin luokse
sitoakseen sen kartanon aitaan kiinni ja hankkiakseen sille syömistä.
Mutta kun Pilkka taluttaessa niin jäykän näköisesti veti takajalkojaan,
niin ihmiset rupesivat tarkastelemaan, mikä sillä onkaan, ja
kummakseen näkivätkin, että Pilkalla leikkauksen kohdalla oli
kummallinen pussi. Sitä tuli talon isäntäkin katsomaan ja kauhistuen
sanoi: »Mennyt on siitä hevonen ja hyvä hevonen onkin, hevonen
pitäjän parhaita. Siltä on leikkaushaavasta suolet tulleet nahan ja
mahaseinämän väliin. Jos nahassa oleva haava olisi ratkennut, niin
suolet olisivat solahtaneet tielle. Ei sitä pelasta mikään keino, kuoleman
oma se on. Kun suolet tuossa pussissa rupeavat ajettumaan, niin siinä
on loppu.»
Nimismies kun näki, että isäntäkin oli hevosta tarkastelemassa, niin otti
kädellään isäntää olkapäästä ja käskevästi sanoi: »Hevosia aisoihin!»
Isäntä vihaisesti riuhtaisi leveitä hartioitaan ja melkein ärähtäen sanoi:
»Aikaa Jumala loi eikä puhunut kiireestä mitään.» Sen sanottuaan hän
kuitenkin lähti toimittamaan hevosia aisoihin. Kiljaisi pojilleen, että
»Hiiro ja Voikko pannaan vaunujen eteen. Eskolan ruuna muitten ja
Ketolan tamma muitten kärryjen eteen. Minä panen Harmin
nimismiehen kärryjen eteen ja lähden itse kyytiin.»
Sen sanottuaan isäntä meni talliin ja kohta palasikin sieltä taluttaen
silapäällistä Harmiaan, joka reippaasti käveli isännän perässä ja
kärryjen luokse tultuaan ketterästi pyörähti aisoihin.
Hevosta valjastettaessa nimismies kylmästi sanoi: »Eikö ole jotakin
poikasta, joka palauttaisi hevoset? Olisi keveämpi matkassa, kun tässä
on noitten herrojen matkatarpeita.»

-- Ei näy olevan poikasista teitä kyytiin, verissäpäin näkyvät tulevan
taipaleelta, sanoi isäntä jyrisevällä äänellä. Liiat painot jätetään
kartanolle. Tämä näkyy olevan rahtikuorma eikä kyytikuorma.
-- Ei se käy laatuun, ne ovat noitten herrojen matkatarpeita ja minun
huolenani on pysyttää ne matkassa.
Isäntä ei ollut sitä kuulevinaan, hän oli juuri saanut hevosensa aisoihin,
kun kaksin käsin nykäisi ruskean huopahatun päässään aivan korviin
asti, niin että suuret korvat ja päivän paahtama paljas paksu niska näkyi
hatun liepeitten alta. Sitten nousi kuskipukille istumaan, vilkaisi
jyrkästi nimismieheen ja sanoi: »Jos tahdotte seurata, niin nouskaa
kärryihin. Minä lähden