Mooses ja hänen hevosensa

Mooses ja hänen hevosensa

Project Gutenberg's Mooses ja hänen hevosensa, by Heikki Meriläinen
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Mooses ja hänen hevosensa Romaani
Author: Heikki Meriläinen
Release Date: September 19, 2005 [EBook #16723]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MOOSES
JA HÄNEN HEVOSENSA ***

Produced by Tapio Riikonen

MOOSES JA HÄNEN HEVOSENSA
Romaani
Kirj.
HEIKKI MERILÄINEN

Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1920.

Ensimmäinen luku.
Mooses ei ollut vielä kymmenen vuoden vanha, kun hänen isänsä,
Honkaniemen kestikievarin isäntä, eräänä huhtikuun kauniina aamuna
kahvipöydässä istuessaan mielihyvillään sanoi: »Tuonne pieneen talliin
on viime yönä ilmestynyt pieni hevonen, oikein sievä.»
-- Sen tuloa se isä viime yön vartosikin, kun tuli ja meni. Pitääpä hakea
sitten vehnästä pikku hevosen tuliaisiksi, sanoi emäntäkin mielissään
hymyillen ja kaatoi kirkkaasta pannustaan uutta kahvia isännän kuppiin
ja sen täytettyään lähti ulos.
Mooses oli vielä yöjäljeltään paitasillaan, kun kuultuaan isän ja äidin
puheen kesken kahvikuppinsa juonnin hyppäsi pöydästä ja lähti juosta
kirmaisemaan ulos, mutta palasi ovelta, kun isä kovasti sanoi: »Et saa
mennä sinne talliin. Eppa näkyi pitävän sitä omanaan, se potkaisee
sinua, kun sinne menet yksinäsi. Panehan housut ja kengät jalkaasi, niin
näet sen sitten, kun minä lähden Epalle apetta tekemään.»
Mooses ei toista käskyä odottanut, vaan kiireimmiten suki housut ja
kengät jalkoihinsa, veti nutun ylleen ja päähänsä pienen lippalakin,
joka oli hänelle jo annettu kesälakiksi, tuli pöydän taakse isänsä luokse
ja sormeaan suussaan pyöritellen kuiskasi: »Milloinka te lähdette
Epalle appeen tekoon?»
-- Kunhan tässä juon vielä kolmannen kupin kahvia, koska äiti näkyy
tuovan vehnästä. Juodaan oikein vehnäskahvit pikku hevosen tuliaisiksi.
Tyhjennähän sinäkin tuo kuppisi, kun äiti antaa vehnäsviipaleen ja
panee lämmintä kahvia kuppiisi, äskeinen on siinä jo jäähtynyt.
Sen kuultuaan Mooses kiersi toiselle puolen pöytää, pani sokeria
kuppiinsa ja vehnäspalastaan pureksien rupesi tyhjentämään kuppiaan
niin kiireesti kuin taisi, jotta voisi kiirehtiä isää lähtemään talliin.
Isä sai kuitenkin ennemmin kuppinsa tyhjäksi ja sitten vasta, kun näki,

että Mooses ryyppäsi viimeisen kahvinsa ja viimeinen suupala pulloili
suussa, hän nousi pöydästä ja lähti pitkillä askelilla raskaasti kävellä
vähnimään ulos, mistä Mooses arvasi, että nyt se menee talliin, ja
kirmaisi isänsä jälkeen.
Tallin ovea aukaistaessa Mooses kiirehti isänsä eteen pujahtaakseen
edellä talliin, mutta isä tarttui poikaa olkapäähän ja sanoi päättävästi:
-- Pysyhän ulkona, kyllä sinä oveltakin sen näet, kunhan minä pääsen
talliin.
Eppa olikin peräytynyt aivan lähelle tallin ovea, ja sen sivulla
mustaharjainen ruunikko varsa pää ovea kohti pystypäisenä ja
kirkassilmäisenä katsoi tulijoita. Mutta kauan se ei katsellut, ennenkuin
työnsi sievän pilkkuotsaisen päänsä emänsä mahan alle ja lyhyttä
mustajouhista häntäänsä teputtaen rupesi imemään.
Mooses katseli hetken silmät pyöreinä varsaa, mutta viimein kysyi
ujosti: »Mistä se on tänne tullut tuo hevonen?»
-- Eikö tuo maanhaltija liene tuota tuonut. Kenelläpä niitä muilla lienee
tuommoisia hevosia, sanoi isä apetta hämmentäessään.
-- Onko sillä maanhaltijalla paljonkin tuommoisia hevosia?
-- Ei suinkaan sillä kovin monta liene, koskapa meillekään ei moneen
vuoteen ole tuonut kuin nyt vasta tuon yhden.
-- Kasvaako se tuon suuremmaksi?
-- Kasvaa se sentään, koskapa tuo Eppa näkyy sitä ruokkivan ja kun
minä teen hyvää apetta Epalle, sanoi isä painokkaasti jauhoja
kaataessaan appeeseen.
-- Kasvaako se tuon Osmon kokoiseksi?
-- Ehkäpä se ei niin suureksi kasva, eikä sen tarvitsekaan Osmo-ruunan
kokoiseksi kasvaa; jos Jepelinkin kokoiseksi kasvaa, niin on sitä
siinäkin kokoa.

-- Tehdäänkö tuolla pikkuhevosella kyytiä?
-- Ei sillä tehdä kyytiä eikä tänä kesänä tehdä Epallakaan kyytiä, koska
se näkyy tuota pikkuhevosta ruokkivan, sanoi isä apekoria nostaessaan
tamman eteen.
Tamma tommasi suun täydeltä apetta ja jalkojaan tömistellen alkoi
luihkaa vihaisesti siten osoittaakseen, että halusi jäädä varsansa kanssa
kahden talliin.
Sen ymmärsi Mooseksen isäkin, hän painoi tallin oven kiinni ja lähti
pirttiin. Isänsä jälkeen lähti Mooseskin astua lyllertämään ja kainosti
kysyi: »Mistä minä löytäisin sen maanhaltijan, jotta saisin siltä itselleni
tuommoisen hevosen?»
-- Ei sillä ole eikä se pyynnöstä anna kenellekään hevosia. Kyllä sinä
saat nimikoksesi tuon tuolta tallista, kunhan Eppa sitä jonkun ajan
hallitsee.
Mooseksen rinta hytkähti ilosta, juoksujalassa hän kieppasi isänsä
rinnalle ja kysyi iloisesti: »Mikä sen nimi on, tuon uuden hevosen?»
-- Sen nimi saa olla Pilkka, kun sen otsassa on kuin sormenpäällä
painettu valkea pilkka.
Vaikka Moosesta kielleltiinkin menemästä talliin, niin hän aina tuon
tuostakin juosta vilkasi tallin luo, aukaisi oven ja ojentaen varsalle
kättään ystävällisesti hoki: »Pilkka, Pilkka! Pilkka, Pilkka!»
Varsa ennen pitkää tottuikin siihen nimeensä ja aina kun se näki
korkuisensa miehen tallin ovella hokemassa: »Pilkka, Pilkka!» niin se
tuli uteliaana haistelemaan Mooseksen käsiä ja silloin Mooses sai
silittää Pilkan kaunista päätä. Ja viikon vanhana se jo alkoi pieniä
leivänhitusia syödä Mooseksen käsistä.
Mooseksesta oli enemmän kuin mieleen, kun hän sai kädestään syöttää
Pilkalle leipää. Mooses piti elämänsä suurimpana onnena saada Pilkka