Minkä mitäkin Italiasta | Page 2

niityntapaisella pyörylällä on
pieniä heinäsuovia, jotka hukkuvat lumen alle. Mutta sen sijaan
ilmaantuu kallioiden huipuille ja kuilujen reunoille haaveellisia,
kummallisia muotoja, jotka vasta useamman nähtyään silmä viimein
ymmärtää selittää vanhoiksi ritarilinnoiksi. Kuta louhuisemmaksi tulee
maisema, sitä tiheämmässä niitä näyttää olevan. Jos olisivat ajat entiset
vanhat, niin varmaan saisimme monet matkaverot maksaa ennenkuin
pääsisimme niiden ohi.
Tie ei enää pääse suorasti nousemaan, sen täytyy kiertää kuin
karjanuran. Parastaan tehden menee se pitkissä kiemuroissa vuoren
ympäri, nousten ja yhä vain nousten. Pari kolme kierrosta tehtyään
saman keilan kylkiä pitkin ei sen matka eteenpäin ole ollenkaan
edistynyt. Mutta sen täytyy päästä eteenkinpäin, päästä tuolle toiselle
vuorelle, jonka rinteillä hanget kuunvalossa kimmeltävät. Eikä siinä
muu auta kuin harpata kuilun yli, joka erottaa vuoren toisesta. Sitä
varten on siinä kaksi kaitaista rautariukua, joita myöten juostaan toisen
vuoren rintaa vasten kuin putoamisen pelossa ja niin kiirettä vauhtia,
että juoksuunsa jäätynyt koski satain askelien syvyydessä tuskin
ennättää silmään tarttua.
Toisella vuorella alkaa sama leikki, sama kiertokulku ja sitä seuraa
sitten samanlainen harppaus kolmannelle ja niin aina eteenpäin.
Viimein näyttävät veturit kuitenkin tähän kiipeilemiseen kyllästyvän.
Matka heidän mielestään edistyy ehkä liian hitaasti vai hermostuttaako
heitä kenties kulku ammottavain kuilujen yli.
Sillä kuin yhteisestä tuumasta puskevat he yht'äkkiä päänsä
pystysuoraan kallioon ja laskevat sen läpi kuin pyssyn luoti läpi
lahoneen seinän. Ja kerran siihen keksintöönsä päästyään innostumaan
eivät heille enää muut keinot näytä kelpaavankaan. Tunneli seuraa
tunnelia, tuskin on yhdestä päästy, niin jo toiseen upotaan, ja jos ei
siihen ole tilaisuutta yhdellä puolen laaksoa, niin haetaan puhkaistava
vuorenseinä toiselta puolen.

Sillä välin on kuukin päässyt pilvistä vapaaksi ja paistaa nyt
vuoriseudun kirkkaassa yöilmassa kirkkaampana kuin minä sen
koskaan ennen olen nähnyt. Se on vanha ilotulittaja ja tietää, milloin
sen on edullisinta esiintyä. Hyvin se on laskenutkin jättäessään
ilmestymisensä siihen asti, kunnes me ehdimme tulemaan
tunneliseuduille. Vaikutus, joka syntyy, kun pilkkopimeästä umpiosta
yht'äkkiä puhallutetaan mitä heleimpään kuutamoon, jossa vuoret kuin
ukkospilvet vyöryvät toistensa hartioilla ja jossa valo ja varjo
vaihtelevat, on niitä, joita ei kernaasti käy kuvaamaan.
Koko yön kestää tätä nousua. Ja kuta ylemmä tullaan, sitä
korkeammiksi ja paksummiksi kasvavat vuoret, sitä likemmin ne
liittyvät toisiinsa ja sitä ahtaammiksi käyvät laaksot, muuttuen lopulta
vain halkeamiksi. Lumikinokset kasvavat samassa määrässä.
Paikoitellen näyttää siltä kuin mentäisiin alasvyöryneiden kinosten läpi.
Muutamia päiviä sitten oli kaikki kulku keskeytynyt, kun rinnettä alas
syösseet lumivuoret sulkivat väylän ahtailla solateillä.
Aamu alkaa koittaa. Yö on kulunut pikemmin kuin sitä ehti
ajatellakaan.
Päivän valjetessa pysähtyy kulkue pienelle asemalle, joka on korkein
paikka tällä välillä ja jota ylemmä ei tarvitse enää pyrkiä. Siellä on
hiljaista ja juhlallista. Melkein kaikki junassa olijat nukkuvat.
Ainoastaan muutamia rautatievirkamiehiä liikkuu asemasillalla
sill'aikaa, kun hienoääninen sähkötiuku yhtä mittaa soi asemahuoneen
seinässä.
En malta olla hiipimättä ulos. Taivas on kuulakka, lumi narskahtelee
jalkain alla. Ensiksi en erota muuta kuin asemasillan katoksen, jossa on
vielä puolipimeä. Kuljen sen päähän ja näen, että on pysähdytty kuin
mahdottoman suuren jättiläisuunin pankolle, johon asema on kiinnitetty
kuin linnun pesä. Vuorenhuippua ei kuonnu näkymään, mutta sen rinne
melkein riippuu pään päällä. Katsahdan toisaalle. Siellä on taas toinen
samanlainen vuori, yksi ainoa keskeytymätön lumipatsas, ja takana ja
kupeella lukematon joukko samanlaisia. Silmä mittailee niitä
puolihämärästä laaksosta aina ylös huippuun, jossa aurinko jo
punaisena ruskona ilmaisee tuloaan.
Ne vaikuttavat melkein kuin hirviöt, ne eivät tunnu ainoastaan eläviltä
olennoilta, vaan puolijumalilta. Linnoja ja kyliä siellä täällä. Mutta ne
ovat niin turvattomia ja pieniä, että vuori ainoastaan säälistä ei

pudistane niitä pois.
Juna seisoo kauan. Veturit ajetaan talliinsa saamaan ansaittua lepoa.
Sijaan tuodaan toinen, nyt enää vain yksi, sillä tästä alkaa alamäki. Sitä
tehtäessä kuluu aikaa jokin puoli tuntia. Sillä välin punettuvat
punettumistaan vuorten huiput. Valoa heijastuu laaksoonkin.
Aamuhämärässä esiytyy siellä yhä useampia taloja, kyliä ja kaikkein
alimmaisena pieni kaupunki, jonka keskestä pistää esiin kirkontorni,
kumpuilee savukiemuroita lämpiävien huoneiden piipuista ja kuuluu
heikkoa, himmeätä ääntä alkavasta liikkeestä.
»Fertig!» huutaa junan johtaja, toinen puhaltaa jahtitorveen, veturi
viheltää ja me lähdemme tästä puoleen laskeutumaan yhtä jyrkkää tietä
alas kuin olimme tähän asti nousseet sitä tänne ylös.
1893.

ENSIMMÄINEN VAIKUTELMA ITALIASTA.
Lukemattomat ovat ne vaikutelmat, jotka matkustaja saa vähänkään
tässä maassa liikkuessaan. Oudoksestaan ovat ne niin voimakkaita ja
huumaavia, että kestää päiviä itse kuhunkin seutuun tultua ennenkuin
ehtii ne selvittää itselleen. Pitkät ajat tuntuu siltä kuin takaraivossa olisi
jonkinlainen kovaksi kivettynyt kudos, jota ei koskaan luule voivansa
päästä auki kerimään.
Mutta kaikista vaikutuksista voimakkaimpia oli kuitenkin ensimmäinen,
jonka sain silloin, kun tunsin olevani Italiassa.
Olimme lähteneet Itävallan ja Italian rajalta vuoristosta laskeutumaan
Lombardian tasankoja kohti. Maisema oli kuitenkin vielä jonkin aikaa
sama kuin se oli ollut Itävallan puolellakin. Laaksot olivat lumen
peitossa, vuorten rinteillä näytti puroja kuohuvan ja putouksissa vesi
keltaisena vaahtona kulkevan, mutta kun niitä tarkemmin katseli,
olivatkin ne liikkumattomina ja juoksuunsa jäätyneitä. Turkki päällä
siellä liikkuivat ihmiset ja reellä ajettiin rinteitä pitkin luikertelevilla
teillä.
Juna kiiti kauheata vauhtia alaspäin. Jarrut vonkuivat vaunun pyörissä
niin, että tuntui siltä kuin ne pikemmin olisivat liukuneet kuin pyörineet.
Kun