Lukinverkkoja | Page 3

Katea ja
keskiviikkona kumpaistakin syyttömäksi; vaan torstaina hän oli
kahakassa molempain kanssa ja hankki pikaista poislähtöä sittenkun oli
ensin ilmoittanut muitakin palvelus-kumppaleinsa tekemiä rikoksia
niinkuin valheita, näpistelemistä ja kaikenmoista mitä mieleensä sattui;
jota syytetyt vuorostaan töytäsivät huoneesen ja Annan selittivät
antaneen pienimmälle unijuomaa ja, ollessaan kävelyllä hänen
kanssansa, viipyneen tuntikausia eräällä ahtaalla kadulla, jossa
kaupungin osassa punarupuli liikkui -- sanalla sanoen paljastivat niin
kauheita kuvauksia, että Marianne jo uskoi lapsen kuoleman omaksi, ja
sairastui itse. Minä olen häntä koettanut lohduttaa mutta hän tekee
miten Rachelkin -- hän ei anna itseään lohduttaa, hän joutuu vaan
semmoiseksi turhan-peräläiseksi, että hän myötäänsä huokaa: 'Ah jospa
vain palvelijan saisin, johon voisin luottaa, joka puheessaan noudattaisi
totuutta, joka todellakin menisi sinne, mihinkä hän sanoo menevänsä ja
todellakin tekee sen minkä sanoo tehneensä!' tämä tällainen eläminen,
että hän jättää lapset henkilön huostaan, johon hän ei saata luottaa; että
tietää mukavasti varustettua kotiaan ja kauniita kalujaan tiheään
tuhoeltavan ja ettei hän taida omaisuuttaan varjella eikä vakoella koska
vahinko tapahtuu, eikä tiedä kuka sen tekee, -- kaikki tämä saa hänet
vielä hengiltä pois, selittää hän, eikä minulla ole syytä noita hänen
sanojaan epäillä."

"Tässä," sanoin minä, "on meillä nyt kaksi naista, kumpanenkin henki
hieverin sairaana, kumpanenkin sen puutteessa, mitä he toisilleen kyllä
voisivat tarjota. Mariannella on kultaa ja tavaraa, mutta hän on vailla
talouden hoidossaan semmoista auttajata, jota hänen kulta-kasansa
eivät vielä ole voineet hankkia; ja tässä, aivan vieressämme seisoo
nainen, joka on vailla leipää, terveyttä, työtä, joka tarvitsee ravitsevaa
ruokaa, ystävällistä kohtelua ja hyvää palkkaa. Mikä nyt estää näitä
molempia auttamasta toisiaan?"
"Ethän ainakaan tarkoittane", vaimoni lausui, "että holhottimme
rupeaisi halpaseksi palvelus-piiaksi Mariannelle? Se ei ikinä käy
laatuun."
"Eikö se käy laatuun?" sanoin minä. "Miksikä palvelevan työnteko on
halvempaa kuin muu työ? Mitä tuo vaimonpuoli ikinä hankkisi
toimitusta itselleen, ei hän voisi ansaita niin paljon että maksettuaan
asunnostaan ja elatuksestaan, hänellä olisi jäljillä niin suuri rahamäärä
kuin tavallisella lapsen-hoitajalla on palkkaa. Tuosta huolimatta ei että
mikään Mariannea pitämästä häntä parempana kuin muita palvelijoita,
eli miten mainitaan, kuin perheen jäsentä ainakin."
"Tuo kaikki sointuu sanoissa sangen hyvin," sanoi Bob, "mutta se ei
käy päinsä. Tosin Mariannelle ja lapille olisi suureksi siunaukseksi
saada luotettava palvelija, ja olisinpa melkein valmis notkistamaan
molemmat polveni kiittääkseni sitä hyvästi kasvatettua, toimekasta
naista, joka ottaisi meitä siten palvellakseen. Mutta tiedän, ettei se käy
laatuun. Tuo väli-laji ihmisiä on niin herkkä-tunteinen, niin vaativa,
niin mahdoton mielillä pitää, että sen henkilön, joka ehkä tulisi meille,
pitäisi tulla tavallisena palvelijana vaan, eikä minään muuna, ja siihen
ei äidin holhottu taida suostua."
"Hän luultavasti pitäisi tuommoista ehdoitusta loukkauksena itseään
kohtaan," sanoi vaimoni.
"Ja kuitenkin, kunpa hän vaan tietäisi sen, minä häntä kunnioittaisin
sitä enemmän siitä, että hänellä olisi uskallusta ruveta halpasen
palvelijan sijalle, kun onnettomuus oli sulkenut häneltä kaikki muut
tiet," vastasi Bob.

"Niin," sanoi vaimoni, "kannattaisi kyllä tehdä koetus! mutta pelkäänpä
ettei se käy laatuun."
"Siihen pelkoon minä yhdyn," arveli Bob, "mutta kaikissa tapauksissa
voisimmehan tehdä koetuksen kuten äitikin sanoi. Jos hänen haluttaa
tulla, voin minä luvata hänelle hyvän ja hiljaisen kotielämän, oman
huoneen, helponpuoleista työntekoa, sekä jouto-aikaa lukemiseen ja
kirjoittamiseen eli mihin hän haluaa käyttää väliaikaa virvoittaaksensa
itseään. Kirjoja hänelle kernaasti lainataan ja hänellä on vapaus
puutarhassa oleskella, milloin vain hän tahtoo. Sivutusten tämän kanssa
sattuu tietysti joitakuita vastahakoisuuksia, mutta jos hän on kernas
ottamaan vastaan pahaa hyvän kera, niin voisihan hän meillä koettaa
katsoa jos se käy päinsä."
"Varmaankin kuulen tuota lausetta kerrottavan kymmenettä kertaa,"
sanoin minä, "ja tuo turmiollinen _ei käy laatuun_, on tiellämme
kolkkoin loukkauskivi. Kuinka moni hyvä työ on jäänyt tekemättä,
kuinka moni ystävällinen sana on jäänyt lausumatta vain siksi, ettei käy
laatuun rikkoa tummaa ennakkoluuloa eli tottumusta! Kuinka monta
hyödyllistä työtä, kuinka monta vakaata yritystä hyödyttämiseen, tuo
ilkeä: ei käy laatuun, on ehkäissyt! Ja kaikkea tätä sekä sen ohessa
paljon muuta, jonka ei pitäisi olla laatuun käypää, pidetään sekä
täydellisenä että tenhoovana. Ei, minun välttämätön velvollisuuteni on
kirjoittaa artikkeli ihmiskunnan valaisemista ja oikealle tielle viemistä
varten -- artikkeli tuosta harmillisesta: Ei käy laatuun!"
"Tee se, hyväseni," sanoi vaimoni, "sill'aikaa kun minä käyn Mariannen
luona miettimässä mikä ensin on tehtävänä."
"Minä tulen takaisin huomenna," lausui Bob, "saadakseni kuulla tuota
oivaa artikkelia, jonka hyväkseen-käyttämistä yleisöltä ei kukaan toivo
suuremmassa määrässä kuin minä."

I.
Se ei käy laatuun.

Seuraavana iltana tuli Bob aivan oikein ja toi myötänsä hyviä uutisia.
Meidän holhottimme oli ottanut koetteille "kävisikö laatuun" että hän
olisi Mariannen lasten hoitajana, ja tämä oli parantumaisillaan paljaasta
toivosta saada luotettavan apulaisen itselleen.
"Ja nyt saamme kuulla mitä sanottavaa isällä on tuosta kiusallisesta: 'se
ei käy laatuun'."
Me istuimme kaikki piirissä takkatulen ympärillä, niinkuin tapamme
aina oli istua varsinkin iltamilla, jossa piirissä aina on sijaa niille
ystävistämme, joita huvittaa viettää iltaansa meillä. Jenny siirsi pöydän
jolla lamppu oli, likelle tuoliani, ja minä aloitin lukemistani.
"Hamasta kätkyt-ajastaan alkain kuulee pieni tyttönen puhuttavan siitä,
ettei sovi olla niin tahi vaatetettuna, tehdä tuo tahi tuo työ. Ja kaikkein
merkillisintä tässä