Lohilastuja ja kalakaskuja

Lohilastuja ja kalakaskuja

The Project Gutenberg EBook of Lohilastuja ja kalakaskuja, by Juhani Aho This eBook
is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever.
You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg
License included with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Lohilastuja ja kalakaskuja
Author: Juhani Aho
Release Date: October 17, 2004 [EBook #13769]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LOHILASTUJA JA
KALAKASKUJA ***

Produced by Tapio Riikonen

LOHILASTUJA JA KALAKASKUJA
Kirj.
Juhani Aho
WSOY, Porvoo, 1921.

SISÄLLYS:
Ensimmäinen onkeni Kehukaloja Ensimmäiset mulloseni Koukkuvirta Eräs
urheilukalastaja Se suuri syntymäpäivälohi Lastu siitä suuresta lohesta Salaperäiset
säyneet Onnen ongella otettuja Toivomatta tulleita Onkikauden viimeinen kala Myllärin
housut »Hihhei, sen tuuli vei!» »Kalasta--njet!» Stenofylax stellatus Täyllä ja perholla
Uistin Suurperho Englantilainen Kuninkaan kala Lohivapa Sunnuntai Kuinka kala näkee

ENSIMMÄINEN ONKENI.
On käännekohta pikkupojan elämässä, kun hän joko saa ensimmäisen kalansa tai kantaa
kotiin ensimmäisen rihmalintunsa tai ampumansa esikoisjäniksen. Hän ei silloin enää ole
lapsi, vaan mies, ainakin omasta mielestään. Se on heränneen itsetunnon suunnattoman
paisutuksen päivä, askel leikistä toden tekoon. Minulla ei ole hämärintäkään näkemystä
siitä päivästä, jolloin opin vastaiselle ammatilleni tarpeellisen kirjoittamisen taidon. En
muista, miten ja milloin opin piirtämään ensimmäisen A-kirjaimeni, enkä sitäkään,
milloin opin ulkoa Isämeidän. Yleensä ei minulla ole mitään voimakkaampaa muistoa
ensimmäisistä kirjallisista harrastuksistani tai saavutuksistani. Sitävastoin on se päivä,
jolloin sain ongen ja sillä ensimmäisen kalani, jännityksineen, vaikutelmineen ja
tunnelmineen kuin eilen eletty.
Lapsihan ensin leikkii kaiken, minkä se sitten elää todellisuudessa, elämänsä tärkeimmät
tapahtumat, semmoisina kuin niitä eletään hänen ympärillään. Me leikimme sekä kasteet
että rippikoulut, naimisiin menot ja vihkimiset, jopa kuolemat ja hautaamisetkin.
Leikimme myöskin kaikki muut aikaihmisten ja erittäinkin isompien naapurinpoikien
hommat, pienet ja suuret. Leikittiin kynnöt, kylvöt, meillä oli leikkihevoset, ja
leikkilehmät, leikkitalot, -verkot, -nuotat, -veneet, ja -höyrylaivat, ja tietysti myöskin
leikkionget. Istuttiin liiterin eteen vedetyssä reessä ja heitettiin siimaa sen perästä, tai
seisottiin pirtin pankolla ja nypittiin lattialta höylänlastuja ahvenina, särkinä ja salakoina
suuret kalat--vapana hernekeppi, siimana nuoranpätkä ja koukkuna oksan haarukka tai
vanha hierin, joihin helposti tarttui ja joilla aina sai.
Mutta eräänä päivänä tulee Huttusen Pekka, melkein yhdenkokoinen naapurinpoika,
kaupalle oikeita ahvenia, joita hän on saanut oikealla ongella Koljonsillan korvasta. Ja
leikkionginnan lumous on mennyttä. Lapsi on yht'äkkiä putkahtanut kotelostaan ja
perhostunut pojaksi, jonka pitää saada oikeita kaloja oikeasta järvestä oikealla ongella.
Mutta mistä minä saan ongen? Kuka minulle laittaa vavan ja siiman, mutta ennen kaikkea
ongen, sillä itselläni minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten ne olisivat aikaansaatavat.
Mutta onhan isä, kaikkitietävä ja kaikkitaitava isä--eikä niin ihmeellistä kalua, ettei hän
osaisi sitä korjata tai laittaa. Hän on puuseppä ja läkkiseppä, valuri, suutari ja sorvari, hän
maalaa, kiilloittaa, liimaa, juottaa, korjaa kylän akkojen rukit ja ukkojen kellot. Hänen
ilonsa on tehdä kaikki, mitä häneltä pyydetään, mutta vielä suurempi on hänen ilonsa
yllättää. Isä on vuollut ja veistellyt meille kaikki, mitä meillä on ihaninta: puuhevosemme,
pärerekemme, väkkärät, puromyllyt, sahaukot, hyrrät, sukset ja kelkat, joita toisia on
pyydetty, toisia vain toivottu, toisia ei arvattu pyytää eikä edes toivoakaan. Yhtäkkiä ne
jonakin aamuna on löydetty vuoteen vierestä kukkapöydältä syntymä- tai nimipäivinä.
Mutta hauskinta on ollut olla näkemässä, kun isä valmistaa jotakin, josta ei ole
aavistustakaan, mitä siitä tulee. Salaperäisesti myhähtäen tai veitikkamaisesti silmää
iskien hän lähtee sahoineen, höylineen ja kirveineen tupaan, koko lapsilauma pyrähtää
jälkeen, asettuen penkille kuin pääskyn pojat räystäälle katsomaan ja odottamaan. Isä
höylää lautaa, josta voisi luulla, että siitä tulee vaikka hylly. Mutta kun hän poraa reiän
sen toiseen päähän, niin ei siitä siis tulekaan hyllyä, vaan ehkä joku kalansiivuulauta tai

sen semmoinen, joka ripustetaan seinälle.--»Eipä tiiä, eipä tiiä, mikäpä mahtanoo tulla»,
hyräilee isä ja lapset ihastuneena kuorona häntä säestäen: »Eipä tiiä ... eipä tiiä ... eipä
milloinkaan tiiä...»--Hän ottaa kirveen ja alkaa veistää. Joku arvaa, että siitä tulee lapio.
Mutta kun hän ei veistäkään toista puolta lapion terälle, vaan pyöristää sen toisapäin, niin
ei siitä näy tulevankaan lapio. Höylättyään sen toiseen laitaan kuurnan, jonka tarkoitusta
ei kukaan osaa arvata, isä alkaa vuolla ja vuolla, eikä aikaakaan, niin siitä
tuleekin--jousipyssy.
Isä on nyt siis saatava laittamaan minulle onki. En tahdo kuitenkaan sitä suoraan pyytää,
viittaan siihen vain niin hienosti ja niin kautta rantain, kuin minulle on mahdollista. Kun
illallispöydässä kehutaan naapurin pojan kalansaalista, että »saapas se poika vain kaloja
ongella, vaikkei ole sen suurempi», niin minä sanon:--»Saisi kai niitä muutkin kaloja
ongella, kun vain olisi joku, joka osaisi tehdä ongen.» --»Eihän sitä toki mahda meidän
talossa kukaan osata onkea tehdä», sanoo isä äänellä, joka ilmaisee, että hän on
ymmärtänyt yskän. Minä tiedän, että huomenna hän sen tekee.
Mutta ei se aamulla oikein siltä näytä. Minä vaanin hänen puuhiaan, seuraan häntä kuin
koira kaikkialle. Hän menee aittaan ja ottaa sieltä siemensäkin ja kantaa sen pellolle.
Minä pyydän saada kantaa vakkaa. Isä astelee verkalleen saran päästä