Lehtori Hellmanin vaimo

Lehtori Hellmanin vaimo

The Project Gutenberg eBook, Lehtori Hellmanin vaimo, by Minna
Canth
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net

Title: Lehtori Hellmanin vaimo
Author: Minna Canth
Release Date: February 26, 2004 [eBook #11295]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LEHTORI
HELLMANIN VAIMO***

Produced by Distributed Proofreaders Europe, http://dp.rastko.net
Project by Riikka Talonpoika and Tapio Riikonen

LEHTORI HELLMANIN VAIMO
Kirj.
MINNA CANTH
1890

I
Seminaarilla oli lupapäivä. Kello kymmenen lähdettiin miehissä
yhteiselle huviretkelle Ronnin mäelle, noin 3 tai 4 virstaa kaupungista
etelään päin.
Anni Kemppainen oli jo kello kuudesta saakka ollut Selma Varénin
luona neulomassa Selman sinistä leninkiä, joka edellisenä sunnuntaina
oli repeytynyt. Hänen mielestään Selma siinä leningissään oli kaikkein

somin, sen vuoksi hän välttämättä tahtoi saada sen hänelle kuntoon
täksi päiväksi. Itse ei Selma siitä ollut milläänkään. Yhden tekevä
hänestä, jos olisi pannut vaikka ruskean leninkinsä.
Mutta Anni ei sitä hyväksynyt. Sinisen hänen täytyi panna, välttämättä
sinisen. Hän sen kyllä korjaisi ja laittaisi. Selma saisi olla aivan
huoletta.
Ja niin Selma olikin. Häntä melkein hiukan harmitti, kun Anni niin
aikaisin tuli ja herätti hänet. Mutta ei hän sitä raskinut näyttää sentään,
kun tiesi että toinen teki sen pelkästä hartaasta ystävyydestä ja halusta
saada häntä loistavimmaksi »tähdeksi» päivän huvimatkalla.
Niinpä hän vain hienosti hymyili, kun avasi ovea Annille ja kiiruhti
sitten heti takaisin lämpimään sänkyynsä peitteen alle. Anni sai itse
raapaista tulta, tikut olivat pöydällä lähellä kynttilää, neuvoi Selma.
Sitten hän katseli ympärilleen, ei nähnyt leninkiä, mutta arvasi sen
olevan kaapissa ja haki sen sieltä esille. Neulaa ja lankaa ja sormustin
oli hänellä laukussa mukanaan.
Hiljaa hän koetti olla, että Selma saisi nukkua. Vilkaisi kuitenkin aina
sänkyyn päin, nähdäkseen vieläkö hänellä oli silmät kiinni.
Kiinni ne olivat ja Anni luuli hänen nukkuvan. Siinä hän yhtäkaikki
erehtyi. Selma ei enää päässytkään uneen, kun oli kerran valpastunut.
Muuten hän vain piti silmiään ummessa ja ajatteli siinä yhtä ja toista
taikka ei oikeastaan mitään.
Huone tuntui hänestä kolkolta, kahvia teki mieli, mutta sitä hän oli
pyytänyt tuomaan vasta kahdeksan aikaan. Valo vaivasi hänen
silmiään.
--Harmi, että tuo Anni...
Hän katsoi sinne päin. Näki keltaiset hiukset ja suoran jakauksen
keskellä päätä. Kumarassa hän istui, oikea käsi ahkerasti nousi ja
laski,--pitkältäpä se hame oli revennytkin.
Anni samassa kohotti päätään ja tapasi Selman silmät.
--Ka, valveillahan sinä oletkin.
--Valveilla.
--Tiedätkös, kyllä tästä hyvä tulee.
--Mutta paljon siinä on työtä. Olisit antanut olla.
--Ei tässä niinkään. Pian minä tämän saan. Ja sitten sinä olet nättinä
tänä päivänä.
--Hm...

Anni sihtaili lankaa neulan silmään. Selma katseli häntä. Ihmetteli taas
niinkuin usein ennenkin, ettei hänellä ollut lainkaan kulmakarvoja,
taikka olivat ne niin lyhkäiset ja vaaleat, ettei niitä semminkään
näkynyt. Silmät eivät olleet hullummat--terävät ja vilkkaat, siniset
väriltään. Iho oli valkea, posket aina laajalta punaiset, kasvojen muoto
oli säännötön, nenä kippurainen. Ei hän kaunis ollut, Anni raukka, se
täytyi myöntää. Hyvä tyttö muuten.
Selmaa hän tavattomasti ihaili. Ei ollut hänen mielestään Selman
vertaista koko maailmassa. Hän oli kaunein, komein, hienoin ja etevin
kaikista. Ei hänessä milloinkaan tavannut mitään rumaa tai
epämiellyttävää, eikä hän liioin koskaan puhunut tai käyttäytynyt
sopimattomasti. Aina hän oli älykäs, aina viehättävä, aina
erinomaisempi muita.
Ihme ja kumma, mutta Annin silmissä kaikki esineetkin, jotka
kuuluivat hänelle, tulivat ikäänkuin pyhitetyiksi. Saivat kohta toisen
merkityksen, toisen leiman. Jokapäiväisyys katosi, jotain runollista,
kaunista, hienoa tuli sijaan. Niinpä esimerkiksi tämä huone, jossa hän
asui. Eikö se ollut erikoisempi, kuin kenenkään muun naisoppilaan
huone?
Missä se erikoisuus oikeastaan piili, sitä hän ei tosin niin tarkkaan
selville saanut. Ylipäätään vain kaikessa, ihan kaikessa, ihan kaikessa,
hän itselleen vakuutti.
Anni jumaloitsi Selmaa, siinä pääasia. Hänen toiveensa, halunsa,
pyrintönsä, tunteensa kaikki tarkoittivat Selmaa, aina vaan Selmaa, ei
milloinkaan häntä itseään. Selman puolesta hän oli mustasukkainen,
Selman puolesta hän vihasi, Selman puolesta hän tulisesti taisteli
kadehtijoita ja pahansuopia vastaan. Eikä hän niin välittänyt vaikka
tuimempiakin iskuja antoi, se oli kaikki luvallista, mikä tapahtui
Selman tähden.
Toverit sanoivat Selmaa kiintotähdeksi ja Annia hänen
kiertolaisekseen.
Siitä Anni viis, antoi heidän sanoa vain, mitä ikinä halusivat.
--Saapa nähdä--Anni puraisi säikeen päätä, kiersi sitä hyppysillään
hienommaksi ja sihtaili uudelleen. Saapa nähdä eikö lehtori Hellman
taaskin puhele eniten sinun kanssasi. Se kun pistäisi Nanni Sirénin
vihaksi.
--Ole vaiti. Tuskin sinne lehtori Hellman tuleekaan. Mitä huvia hänellä

siellä olisi?
--Tulee. Minä tiedän, että tulee.
--Mistä tiedät?
--Sanonko?
--Sano.
--Hän on sinuun rakastunut ja sen vuoksi hän tulee.
--Anni!
Ääni oli nuhtelevainen ja katse myöskin. Mutta kasvoille nousi hieno
puna, joka todisti ettei nuhde lähtenyt sydämestä.
--Minä panen pääni pantiksi--
--Voi, sinua! Kuinka sinä saatat uskoa, että lehtori Hellman--
--No, juuri lehtori Hellman--
--Saattaisi rakastua johonkuhun oppilaaseen. Tietysti hänellä on paljon
suuremmat vaatimukset.
--Perästäpäin kuuluu, sanoi torventekijä. Ei