Lauluja ja ballaadeja | Page 6

rannan!
Puron
poikki ma seuraan armastain
ja kahlaten helmoja kannan.
Meidän armas Perthin Maikki.
Dyen sillall', luona Darletin,
me vielä viivähdimme kaikin.
Hei,
aamukoissa pikarin
me joimme kunniaksi Maikin,
meidän armaan

Perthin Maikin.
Kalle vaippans' antaa sai: --
sen maksoi suukko
Maikin!
"Niin silmä sees, niin hoikka vyö,
ja suu --" Niin vai! sa ensin naikin!

Sai hehkuun meidät kutrein yö
ja raikkaat rusohuulet Maikin,

meidän armaan Perthin Maikin.
Kalle vaippans' antaa sai: --
sen
maksoi suukko Maikin!
Me iltaan jäimme karkeloon,
kun soittajat jo kylläns' saikin.
"Hei,
Kalle kaikki maksakoon,
myös hän vei suukon suulta Maikin,

meidän armaan Perthin Maikin!"
Kalle vaippans' antaa sai: --
sen
maksoi suukko Maikin!
Niin pitkä on ja kolkko yö.
Niin pitkä on ja kolkko yö,
kun kauas lähti kulta!
Yöt umpeen
valvon vuoteellain,
jää uni vaivatulta.
Yöt umpeen valvon
vuoteellain,
jää uni vaivatulta.
Kun onnen aikaa aattelen,
min vietin kanssas, kulta,
ja muilla
mailla kuljet nyt,
on poissa rauha multa.
Kun muilla mailla kuljet
nyt,
on poissa rauha multa.
Yön raskaat hetket hievahtaa
ei muista kaihoilulta.
Kuin vilahtain
ne kiiti pois,
kun istuin kanssas, kulta.
Kuin vilahtain ne kiiti pois,

kun istuin kanssas, kulta.
Jo taatto kielsi, äiti kielsi.
Jo taatto kielsi, äiti kielsi,
ei kieltoa kuullut hän;
ei tyttö kuullut, ei
liemen luullut
niin karvaaks kääntyvän.
Ja poikahuippari
Hyppy-Heikki,
hän petti kaunoisen.
Oi, poikahuippari
Hyppy-Heikki,
kun petti kaunoisen!
Kili, lehmä ja allas, nurmenkallas, --
sata taatolla taskussaan!


Lisäks impi kaino ja torpan aino,
sulo, viehkeä katseeltaan!
Mut
poikahuippari Hyppy-Heikki,
hän petti kaunoisen.
Oi,
poikahuippari Hyppy-Heikki,
kun petti kaunoisen!
Myllärin Miska.
Hui hai, Myllärin Miska,
jauhomekko mies!
Pussiin markkoja
pyytää,
penneiks jäävän ties.
Niin oli jauhossa mies,
jauhossa
lakki ja niska,
jauhoinen oli suu,
jolla suuteli Miska.
Hei, sitä Myllärin Miskaa,
säkkein jauhajaa!
Siinä se virkamies on,

kokoo tavaraa;
jauhoja laariin saa,
markkoja arkkuun viskaa.

Sattuis, -- liivini sais
Myllärin Jauho-Miska!
Vekkuli-Ville.
Sa hurja Vekkuli-Ville! --
Hän markkinoille saa;
hän aikoo viulunsa
myydä
ja ostaa rihkamaa.
Mut kun tuli luopua siitä,
suli silmät
kyyneliin.
Sa hurja Vekkuli-Ville,
no terve näkemiin!
Hei, Ville, myy sie viulus,
ei sillä sielua lie!
Hei, Ville, myy sie
viulus,
ja osta viinaa sie! --
"Jos myin oman rakkaan viulun,
mua
hurjaks he luulla vois:
niin monta riemun päivää
me yhdessä
soitimme pois."
Mut kun tulin Taivalkylään,
kävin kievariss' äkkipäin
ja hurjan
Vekkuli-Villen
jalat ristissä pöydällä näin;
hän kumppaniseurass'
istui,
suli kaikki hurmoksiin.
Sa hurja Vekkuli-Ville,
no, terve
näkemiin!
Bruce sotajoukolleen ennen

Bannockburnin taistelua.
Pojat uljaan Wallace'in,
usein teitä johdatin:
voittoon nyt ja
kuoloonkin
käykää klaaneittain!
Tää on päivä, hetki tää,
tuoss' on joukko tasapää;
Edvard uhkaa, --

jälkeen jää
kahleet, sorto lain.
Ken se oiskaan pelko-mies!
Keltä sortaa saadaan lies?
Kelle kelpaa
orjan ies?
Pois hän joukostain!
Kenpä eestä kuninkaan
miekkaan käy ja lain ja maan?
Ken jää
vapaaks kuollessaan?
Taistoon seurassain!
Nimeen sorron synkän yön,
nimeen lasten orjantyön:
viime
hengenvetoon lyön,
puollan kotiain!
Mies ja mies te taistelkaa!
Iskut kohtaa sortajaa!
Joka isku
vapauttaa! --
Voittoon, kuoloon vain!
Hyvästi, maine Skotlannin!
Hyvästi, maine Skotlannin
ja vanha voimas tunto!
Hyvästi Skottein
nimikin
ja miehen mieli ja kunto!
Miss' soluu Tweed ja mereen saa,

miss' Sark käy Solwayta kohti,
nyt Englannill' on rajamaa, --

rutiruojat ne maatamme johti!
Mitä taistot kaikki ei tehnehet,
ei väkivalta ja kettuus,
sen aikaan
nyt sai lahjukset
ja harvain kurjien pettuus.
Jäi Englannin miekka
pilkaks vaan,
ja uljuus meissä hohti,
mut vieras kulta lannisti maan,
--
rutiruojat ne maatamme johti!
Oi, miks sain nähdä päivät nää,
kun maan he möi ja osti!
Jos
kuollut ma oisin, harmaapää,
kun Bruce ja Wallace kosti!
Mut
uhkapäin mä huudan näin,
-- ja ken sit' eittää tohti --:
maan petos löi
ja kultaan möi, --
rutiruojat ne maatamme johti!
Kuningatar Maria Stuartin valitus
kevään saapuessa.
Jo maa sai verhon vihreän,
puut lehteen käy ja kukkaan,
ja
satakaunot kaistojaan
jo kutoo nurmen nukkaan.
Nyt päivä kirkas

säteitään
luo sini-ilmain heloon;
mut valoa ei mikään luo
mun,
kurjan vangin eloon.
Jo aamu-utuun ilmoilleen
saa leivo liitää laulain;
soi päiväll' ilot
kerttujen
lymystä viidan vaulain;
yörastas saloon helkyttää
suuss'
illan unelmoivan:
Vapaus, lempi niiden on, --
mist' onneton sais
hoivan?
Nyt esikot ne täyttää haat
ja liljat puroin juoksut;
tuo tuuli lemut
pihlajain
ja tuomistoiden tuoksut.
Maan halvin tyttö vapain tein

käy luonnoss' ihanassa;
mut kuningatar Skotlannin
vain kituu
vankilassa.
Kun ruhtinatar Ranskanmaan
ma nuorna olin ennen,
niin liedoin
mielin heräsin,
iloitsin maata mennen.
Oon kuningatar Skotlannin,

näin kurjaa kavallusta;
mua vieraat kahleet painaa nyt
ja
ikimurhe musta.
Mut sulle, sisko, -- vihamies! --
mi turvaat salajuoniis,
jo kosto
miekkaa teroittaa,
jok' iskee sydänsuoniis!
Et naisen rintaa tajunnut,

miss' säälintunteet palaa,
et hoivaa, jota haavahan
voi naisen
kyynel valaa.
Sa poika! tielles suopeina
hymyilkööt tähdet taivaan,
jott' auvoks,
loistoks valta ois,
mi äidin johti vaivaan!
Jää turviin vihamiehiltäin,

tai heidät itsees liitä;
mut äitis ystävän jos näät,
mua muistain,
häntä kiitä.
Pian säteet kesäauringon
jää ristikostain kaihoon!
Ei enää lainehia
luo

syystuulet kultalaihoon!
Kun synkkään kuolinkoppihin
säät
talven vielä pauhaa,
niin ensi kevään kukkaset
koristaa haudan
rauhaa!
Maanpakolainen.
"Vain turvaks lain ja kuninkaan
me Skotlannista lähtiin;
vain teillä

lain ja kuninkaan
me Iirin-rannat nähtiin,
kulta,
me Iirin-rannat nähtiin.
"Min uljuus voi, se tehtihin,
mut turhaks kääntyi koitos.
Nyt lempi
jää ja synnyinmaa,
taa merten lähden loitos,
kulta,
taa merten lähden loitos!"
Hän katseen Iirin-rantaan loi,
miss' salaa vuotti haaksi;
hän ratsuaan
löi ohjaksin:
"Hyvästi ainiaaksi!
Kulta,
hyvästi ainiaaksi!"
Soturit palaa, merimies
taas kotiin purttaan johtaa;
mut iäks armaan
kadotin,
en koskaan häntä kohtaa.
Kulta,
sua koskaan en mä kohtaa!
Kun hämärtyy, ja tyynnä maa
jo uneen vaipuu illoin,
hänt' aatellen,
mi kauas läks,
mä yksin itken silloin.
Kulta,
sua yksin itken silloin!
Hatun keikkua anna!
Nuor Jehki kun kaupunkiin
tuli vuorilta vasta,
niin kurkisti tukka

lakin halkeamasta.
Nyt hattu ja sulka
on päähän panna. --
Sa uljas
Jehkini, hei,
hatun keikkua anna!
Hatun keikkua anna vaan,
ja liehuta sulkaa!
Nyt taistohon, raukat,

rajan takaa te tulkaa!
Saa kyydin, ken miekkaa
ei kourassa kanna.
--
Sa uljas Jehkini, hei,
hatun keikkua anna!
Ei voiteta rauhaa, jos Jaakko ei palaa.

Suuss' illan, miss' ylpeän linnan ma nään,
soi laulelo vanhuksen
harmajapään,
ja poskia laulajan kyynelet valaa:
"Ei voiteta rauhaa,