Latvasaaren kuninkaan hovilinna

kuninkaan hovilinna, by Alfred
Emil Ingman

Project Gutenberg's Latvasaaren kuninkaan hovilinna, by Alfred Emil
Ingman This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and
with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away
or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Latvasaaren kuninkaan hovilinna Seikkailuja Venäjän rajalta
Author: Alfred Emil Ingman
Release Date: September 12, 2005 [EBook #16687]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
LATVASAAREN KUNINKAAN HOVILINNA ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

LATVASAAREN KUNINKAAN HOVILINNA
SEIKKAILUJA VENÄJÄN RAJALTA

Nuorisolle kertonut Alfred Emil Ingman.
Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Kirja 1916.

Sedän lipasto.
Vain suuresti empien olen ryhtynyt kertomaan niistä tapahtumista,
joista tässä kirjassa on puhe. Ei siksi, että niitä laatunsa tähden tarvitsisi
pitää salassa. Päinvastoin niistä kerrottiin siihen aikaan, kun ne
sattuivat, jokaisessa sanomalehdessä, ja oikeudenkäynti niitten johdosta
oli mahdollisimman julkinen. Mutta itse tapahtuma-ajasta ei ole vielä
kulunut neljääkymmentä vuotta. Muutamia niistä henkilöistä, joitten
nimet olivat sekaantuneet oikeudenkäyntiin, mutta jotka kuitenkin
pätevien todistusten puutteessa vapautettiin kaikesta vastuusta, saattaa
vielä olla elossa.
Tämä on saattanut minut kahden vaiheille, sopiiko näitten tapahtumien
yksityiskohtia kertoa, vai olisiko ne iäksi haudattava.
Mutta »setä», joka näissä seikkailuissa oli uskollinen kumppanini -- ja
jonka ansioksi on luettava, että nämä vaaralliset rikolliset saatiin kiinni
-- on minulta vaatinut nimenomaisen lupauksen, että kun hän on
viimeisen matkansa suorittanut, en pitäisi enää salassa, mitä tässä
asiassa on tähän asti salassa ollut. Kun viime kesänä kävin häntä tälle
matkalle saattamaan, viivyin paikkakunnalla, kunnes sain selkoa siitä,
että varsinaisten asianomaisten sukulaisista ei ole nyt enää elossa kuin
yksi ainoa. Hänkin on parantumaton heikkomielinen eikä tiedä tästä
maailmasta mitään. Asianomaiset itse ovat jo kaikki kuolleet;
viimeinen heistä kuitenkin aivan äsken.
Minua ei asiain näin ollen enää mikään estä kertomasta sitä, minkä
tässä asiassa yksin nyt tunnen. Olin sedän testamentin toimeenpanija.
Hänen papereissaan oli jäähyväiskirje minulle, jossa hän muistuttaa
minua lupauksestani, mutta samalla lausuu toivomuksenaan, etten
mainitsisi hänen nimeänsä. »Ne vanhat ystäväni», hän kirjoittaa, »jotka
vielä elävät, tuntevat kyllä muutenkin minut itse tapahtumista, ja muille

pysyn mieluummin tuntemattomana.» Kun siis seuraavassa
kertomuksessa en ole maininnut henkilöitä ja paikkoja niiden oikealla
nimellä, en ole näin menetellyt syystä, että pelkäisin jotakin, vaan
kunnioittaakseni sedän toivomusta ja ollakseni loukkaamatta niitä
henkilöitä, jotka muuten saattaisivat pahastua.
Sedän kirjeen luettuani yritin terästää muistiani ja huomasin
ihmeekseni, että paljon noista yhdessä eletyistä seikkailuistamme oli jo
muististani haihtunut. Tämänkin mahdollisuuden oli setä ottanut
huomioon ja kirjeeseensä lisännyt jälkikirjoituksen: »Etsi lipastostani
se salalaatikko, jota en ole sinulle ennen näyttänyt. Sieltä löydät
kultakelloni, jonka kuoreen olen kaiveruttanut sinun nimesi, sillä se on
nyt sinun omasi. Löydät myös kertomuksen yhteisistä seikkailuistamme
kesällä... --»
Sedän iso kultakello oli ollut ihailuni esineenä siitä asti, kun se
houkutteli minua astumaan ensi kertaa omin jaloin poikki lattian. Se oli
vanhanaikainen lyövä taskukello, vain kerran kuukaudessa vedettävä.
Parikymmentä vuotta sitten se itse oli saanut lyönnin -- puukoniskun --,
joka oli täydelleen läväissyt sen pyöreän ruumiin. Samassa
tilaisuudessa se heitti henkensä omistajansa hengen edestä. Sedän
vanhalta palvelijattarelta sain nyt tietää, että setä vuosi sitten oli
lähettänyt kellon Englantiin, jossa koko sisusta oli tehty uudestaan ja
kuoret korjattu. Itse oli eukko nähnyt minun nimeni ulkokuoressa, kun
»vanha kamreeri» aina kuukauden ensimmäisenä päivänä veti kelloa.
Kello oli eukon allakkana. Mutta kaksi viikkoa sitten, kun kamreeri
joutui vuoteen omaksi, oli kello eräänä aamuna poissa, eikä sitä ollut
sen jälkeen nähty. Eukko oli tästä kovin huolissaan, sillä hän tiesi, että
yksin kellon korjaus oli maksanut »paksun pakan seteleitä». Lohdutin
nyt eukkoa sillä, että kultakello oli kamreerin omilla teillä ja kyllä
löydettävissä.
Olen kertonut sedän kellosta siitä syystä, että tämä kirja olisi ilman sitä
arvatenkin jäänyt kirjoittamatta: kellotta en olisi ehkä sedän
kertomustakaan käsiini saanut.
Sedän papereita selaillessani olin koko ajan kuullut kellon napsetta,
mutta luulin sen kaikuvan viereisestä huoneesta. Nyt rupesin

kuuntelemaan tarkemmin ja huomasin napseen tulevankin sedän isosta
lipastosta. Hänen kellonsa oli siis vedettynä, ja napseen johdolla luulin
heti löytäväni kyseisen salalaatikon. Setä, joka oli erinomainen
puuseppä, oli itse tehnyt lipaston ja, paljon joutoaikaa kun hänellä oli,
varustanut siihen suuren määrän salalaatikoita ja -kaappeja.
Suurimmasta kaapista ilmestyi, jos sattui tulemaan vieraita, pari
salaperäistä nelikulmaista pulloa, jotka sedän tiedonannon mukaan
sisälsivät linnunmaitoa eli voimantasoitustippoja, erästä apteekin
lääkettä, joka tekee heikon väkeväksi ja väkevän heikoksi.
Luulin tuntevani sedän lipaston kaikki salaisuudet. Oudoksuin siis sitä,
että kultakello oli laatikossa, joka oli muka minulle tuntematon, ja
päätin heti ottaa asiasta selon.
Poistin ensin kaikki vetolaatikot ja irroitin laskulevyn. Sen saranat oli
näet tehty siten, että levy oli irroitettavissa, jolloin suurimman
salalaatikon kansi saatiin poistetuksi. Sitten poistin laatikko laatikon
jälkeen koko sisustuksen ja aukaisin kaikki minulle ennestään tutut
salalaatikot. Muuta en löytänyt kuin huolellisesti suljetun, osoitteella
varustetun kirjekimpun. Lyijykynällä oli setä vapisevin käsin
kirjoittanut: »Jos vastaanottaja ei elä enää, kun nämä kirjeet löydetään,
on kirjeet