Lapsuuteni muistoja | Page 7

laittoi pöydälle tuomiansa ruokia.
Minäkin muistin leipäpalasen vakkasessani ja nostin sen pöydälle.
--No, mistä sinä tuon sait? kysyi suutarinemäntä.
--Ahon Antilta, vastasin.
--Toinen köyhä toista auttaa! lausui hän hymyillen.--Ahon Antti on
myöskin eräs kerjäläinen, selitti hän talonemännälle.--Etkö käynyt
missään talossa ennenkuin meille tulit?

Kerroin käyntini sukulaistalossa. Suutarinemäntä näytti vihastuvan kun
hän kuuli, ettei sieltä mitään annettu, muuta kuin toria.
--Että semmoisia ihmisiä maa päällään kantaakin! ihmetteli hän.--
Annahan minä saisin sen rouvan käsiini, niin kyllä hän kuulisi
kuminakakkunsa; minä sanoisin hänelle nenästä nokkaan! Minulla niin
sappi kiehuu!
Vaan siinä paha, missä pahaa kaivataan. Ovi aukeni ja sisään astui
puheenalainen rouva.
--Hyvää päivää! lausui hän.
Vastattiin.
--Kuinkas täällä on asianlaita? kysyi rouva äänellä ja tavalla, missä
ilmaantui mahtavuutta.
Vaan siitäpä pääsi suutarinemäntä alkuun, pääsi jähdyttelemään
kiehuvaa sappeaan.--Kuinka on asianlaita? Parempiko kysymä kuin
näkemä? Eikö rouva näe kuinka on asianlaita? Eikö rouva huomaa
mitään erotusta kun vertaa tätä asuntoa omiin saliloihinsa ja
huoneihinsa? Ettekö näe tuossa kolmea nälän kuihduttamaa
lapsiraukkaa? Ettekö näe edes tuossa makaavaa sairasta, joka siinä
henkimeneissä on kuin kuolema itse. Tokko näette miten asianlaita on?
--Herra Jeesus! ... alkoi kysymyksiin upotettu rouva.
--Elkää lausuko Jumalan nimeä turhaan! keskeytti suutarinemäntä.
--Vaan enhän ole voinut aavistaakaan, enhän ole tiennytkään tätä!
--Ette ole voinut aavistaa, ettekä tietää! Kävisikö armeliaisuutenne ylen
rasittavaksi, jos uhraisitte muutaman joutilaista hetkistänne
käydäksenne kurjain matalissa majoissa katsomassa »kuinka on
asianlaita?» vaan alentaisiko se arvoanne?
--Tulinhan minä nyt...
--Tulitte nyt! vaan mitä varten? Tulitte kieltämään, ettei tuo äiti saa
laskea lapsiaan kerjuulle, vaan pitää hankkia ja antaa heille ruokaa.
Näettekö nyt, ettei hänessä ole käskijää ei kieltäjää yhtä vähän kuin on
ruoan antajaa eli ottajaa?
--Vaan hyvä rouva...
--En minä ole mikään rouva! keskeytti suutarinemäntä.
--Minä luulin, että--että... Hämmästynyt rouva sotkeusi sanoihinsa.
--Mitä luulitte? Luulitteko, että huvin vuoksi vaan tuo poika polonen
kuleksi kerjuulla, tahi että äitinsä on pannut hänelle kerjuuvakan
kainaloon kootakseen rikkauksia ja saadakseen elää laiskuudessa? Siinä

luulossako laskitte pojan luotanne antamatta hänelle leivän palaakaan?
Te rikkaat kannatte toisillenne ylen kalliita lahjoja paljaan
kohteliaisuuden tähden, ylhäisien ystävyyksien rakentamiseksi ja
kannattamiseksi, vaan köyhistä, joille anti olisi parempaan tarpeeseen,
te vähän välitätte. Jos annatte köyhälle jonkun kipeneen, niin pidätte
sitä suurena armeliaisuutena eikä heikkona velvollisuuden täyttämisenä
huonompi-osaista lähimmäistänne kohtaan. Ylellisyyteen ja turhuuteen
tuhlaatte empimättä runsaita rikkauksianne, vaan sydäntä teillä on
tinkimään työmieheltä palkkaansa niin alhaiseksi kuin suinkin voitte
saada...
Kuka tiesi kuinka pitkältä olisi tätä ripitystä kestänyt, jollei sairas olisi
herännyt unestaan, johon hän oli vaipunut ennen vieraitten tuloa, ja
alkanut tuskin kuuluvalla äänellä tahtoa suunkostuketta. Molemmat
emännät kävivät toimeen täyttääkseen sairaan tahtoa. Vaan rouva parka
oli kokonaan masennettu ja ujona hän seisoi eikä tiennyt mitä tehdä,
miten käyttäytyä, mitä puhua.
--Tuossa on leipäpala, minkä kerjäläinen antoi kerjäläiselle, jonka te,
rouva, ajoitte tyhjin suin ja käsin aarteittenne äärestä, tuumaili lopuksi
suutarinemäntä näyttäessään leivänkannikkaa, jonka olin saanut
Antilta.--Niin se on, että hyvä antaa vähästäänkin, vaan paha ei anna
paljostaankaan!--Lähdetäänkö Aina jo kotia? lausui hän tyttärelleen.
Vaan jos haluat jäädä tänne Marian ja Kallen luo vielä vähäksi aikaa,
niin jää, minun pitää joutua kotia.--Hyvästi nyt lapset! Elkää olko kovin
murheissanne, kyllä Jumala kaikki asiat parhain päin kääntää!
* * * * *
Näyttipä kuin suosiollisempi kohtalo olisi kääntänyt kasvojansa
meidänkin puoleemme. Suutarinemäntä oli hommannut hoitajan
äidillemme ja joka päivä väliin itse väliin tyttärensä toi ruokaa sairaalle
ja veljelleni. Olipa hän toimittanut sisarelleni helpompaa ompelutyötä,
jota hän hoitajan neuvolla kykeni tekemään ja sai siten irrotetuksi
jonkun rahakipeneen, millä voitiin silloin tällöin ostaa leipänaula,
särvintippu ja joskus pieni voinnokarekin. Sukulaistalon rouva lähetti
palvelijallansa sanan, että sisareni ja minä saisimme käydä siellä
puolisella kahdesti viikkoonsa--olihan sitä siinäkin.
Olimme erään kerran puolisella sukulaistalossa. Syötyämme pani rouva
minut asialleen.
--Tiedäthän sinä missä pormestari Kurk asuu? Vie tämä sinne ja sano,

että insinööri Kananderin rouva lähetti tämän pormestari Kurk'in
rouvalle.
Rouva antoi käteeni valkoisella vaatteella peitetyn vakkasen.
--Vaan odotapas vähäisen! Mikä pilkku tuossa liinassa on? odotahan,
minä käyn hakemassa siihen uuden liinan.
--Sano, Kalle, siellä, että kana lähetti kurjelle nämä munat! lausui piika
Liisa rouvan poissa ollessa ja purskahti täyttä kurkkua nauramaan
sukkeluudelleen.
Rouvan muuttaessa toista liinaa vakkaseen näin siinä olevan suurehkon
hopeaisen kulhon täynnänsä munia.
--Pane, Liisa, sanoi rouva piialle otettuaan keittiön seinältä pyheliinan,
tähän muutama naula sitä luulihaa--ymmärräthän? jota Viikille
keitetään--niin Maria saa viedä kotiaan ja keittää äidilleen siitä
velliä.--Niin mene vaan sinä, Kalle! Kanna sievästi vakkasta ja muista
sanoa niinkuin käskin!
Kun käännyin pormestarin portista sisään, huomasin edelläni toisenkin
taloon menijän. Kumarahartiainen äijä, saha ja kirves vasemmassa
kädessä, oikeassa sauva, millä hän tunnusteli vuoroon maata vuoroon
seinää, vaelsi siinä varovin askelin. Se oli »Sokea Olli», joka meni
talosta puunsärkyä kysymään.
--Minnekä Olli menee?
--Pormestarille.
Näepäs! Kyllä Olli tiesi, missä hän milloinkin oli. Usein olivat
pojanviikarit koetelleet Ollia puijata neuvomalla häntä milloin
minnekin ja valehtelemalla ojan, kiven tahi seinän olevan hänen
edessään, vaan eipä muuta kuin Olli kosketti entistä useammin
kepillään maata ja seinää, niin sai hän heti oikean tiedon tiestään. Saha
ja kirves olivat hänen tukenansa ja