Lapsia

Lapsia, by Teuvo Pakkala

The Project Gutenberg EBook of Lapsia, by Teuvo Pakkala This eBook
is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Lapsia
Author: Teuvo Pakkala
Release Date: August 31, 2004 [EBook #13338]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LAPSIA
***

Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders

LAPSIA
Kokoelma novelleja lasten parista
Kirj.

Teuvo Pakkala
1895.

SISÄLLYS:
Häiritty jouluilo Mahtisana Valehtelijoita? Mari varkaissa Syntinen
joulupuuro Ihme ja kumma Poikatyttö Jumalan marjat Vanha koti
Sairasvuoteella

HÄIRITTY JOULUILO
Pikku Jaakolle oli tulossa hauska joulu. Hänellä oli äidille joululahja.
Arvokas lahja, joka oli riemastuttava äidin.
Se oli pantu puodissa sievään paperilaatikkoon niin että jo ulkoapäin
näytti lahja arvokkaalle. Mitä oli sisaren lahjat tämän suhteen? Kaikki
yhteensäkin? Ilmanaikojaan vain!
Hän oli nähnyt kaikki heidän lahjansa, joita heillä oli vanhemmilleen ja
toisilleen. Tytöt olivat näytelleet ne moneenkin kertaan. Vaan hänen
lahjaansa eivät tytöt tienneet! Hän oli päättänyt ettei näytä eikä virka
mitään, on aivan niin kuin hänellä ei mitään lahjaa kenellekään
olisikaan, että sitten kaikki oikein hämmästyvät, kun laatikko lentää
ovesta.
Hän piirusti laatikon kanteen: ÄIDILLE. Mutta kun hän tapasi
säilöistään kirjoituksineen ja postimerkkeineen vanhan kirjekuoren,
minkä joskus oli kadulta löytänyt, hän kiinnitti sen laatikon kanteen.
Mainiota! Nyt eivät tiedä suuntiakaan keneltä lahja on.
--Jos tietäisitte! meni hän sanomaan tytöille ihastuksissaan asiansa
erinomaisesta onnistumisesta.
Tytöt koettivat arvailla, mutta eivät suuntiakaan osanneet. Niin
vähäpätöisiä arvailivat, että oikein nauratti! Jaakosta tuntui

houkuttelevalle sanoa, että näkisi heti, kun tytöt hämmästyvät.
--Olen sika, jos sanon! ehätti Jaakko vakuuttamaan, kun tytöt alkoivat
kiihkeämmin pyydellä. Kunniansanansa annettuaan oli hän varma
itsestään, ja salaisuutensa oli kuin lukon takana.
Tytöt vain kiihtyivät, mitä päättävämpi Jaakko näytti olevan. Ja
Esteri--vanhin heistä kaikista--otti Jaakon lujille, kun sattuivat
kahdenkesken. Hän pyysi niin, niin hartaasi: Jaakko rakas! rakas
Jaakko! Ja hän lupasi kaikkia, lupasi sanoa ja näyttää jo edeltäpäin,
mitä hänellä oli Jaakolle, ja olisi luvannut vaikka silmän päästään, jos
Jaakko olisi näyttänyt tai sanonutkaan lahjansa. Lopuksi Esteri suuttui
ja uhitteli: älä huoli, Jaakko! Eevalle Esteri sitten kuvaili, miten
kaunista on, kun lapset toisilleen uskoivat, mitä heillä on
vanhemmilleen, ja kiittelivät Kitelän Iivaria, joka oli näyttänyt
sisarilleen lahjansa.
Jaakko nauroi halveksivasti:
--Pahanen kalalauta, näyttipä tuonkin tai oli näyttämättä.
--Sinulla ei ole senkään veroista! sanoi Esteri.
Jaakko oli kiihtyä. Turkanen, jos hän näyttäisi, niin Esteri lentäisi
selälleen! Tytöt yhtyivät ihan haltioihinsa. He pyysivät ja rukoilivat.
--En sano! hän innostuksissaan vastasi tyttöjen pyyntöihin.--Sitten
vasta, kun laatikko ovesta lentää, huudan minä, että ne ovat sakset!
Jaakolle oli ihan käsittämätöntä, mitä Esteri pyrskähti nauramaan.
Eevakin rupesi nauramaan aivan kuin yht'äkkiä olisi huomannut jotakin
hassua.
--Hullujako nuo ovat!
Samassa tuli äiti sisään. Esteri äidille selittämään:
--Jaakko ei sano kenellekään, mitä hänellä on äidille joululahjaksi,
vasta sitten kun laatikko ovesta lentää, huutaa hän, että sakset ne ovat.

Jaakko seisoi silmänräpäyksen ajan tyrmistyneenä. Sitten äkkiä singahti
kuin poukka Esterin eteen ja tämä samassa oli lattialla pitkällään.
--Jaakko! ehti äiti tuskin siihen sanoa, kun jo Esterin laatikko
piirongista oli lattialla ja tavarat huiskin haiskin ympäri huonetta, niin
että seinillä ripisi. Sen tehtyään hän yritti kamariin, missä Esterin
joululahjat olivat pienessä vasussa, sirottaakseen nekin. Mutta äidin ohi
mennessään tarttui hän äidin käteen kuin Absalom puun oksaan. Hän
temposi irti ja potkaisi kumoon joulukuusen, joka oli tuotu sisään ja
seisoi keskilattialla. Se oli kostoksi äidille! Eeva siitä suuttui enimmän
ja, kun ei muuta voinut, kiusoittavalla äänellä sanoi Jaakolle:
--Senkin saksi-Jaakko!
Se oli tulta tappuroihin. Onneksi oli Eeva esteitten takana ja tarpeeksi
kaukana. Eevan nukke sai kärsiä koston. Sen viuhautti Jaakko
lentämään yli huoneen uunin kylkeä vasten, että kaula poikki. Mutta
kaikki tämä oli Jaakosta kevyttä. Voima kuohui ja aivan kuin puski
häntä tarttumaan johonkin raskaaseen, mikä liikutellessa ryskäisi ja
jymähtelisi. Hänellä tuntui olevan voimaa ja halua kaataa pöytä ja
vaikka koko tuo piironki tuolla. Hän viskasi muutaman tuolin
kumoon--ja siihen halu raukesi. Hän syöksyi ulos ja purskahti
itkemään.
Hän ei mene sisään koko iltana. Olkoot ja antakoot lahjansa. Ei heillä
kuitenkaan ole niin hauska, kuin olisi ollut! Eikä äiti saa uusia saksia:
Saa pitää ne vanhat saksikulunsa, joita aina tuskittelee ja joilla kesällä
matonkuteita leikatessaan sai niin pahan rakon peukalohankaseen, että
koko käsi turposi ja lääkärin piti leikata kättä. Mitä sanoisivat äiti ja
Esteri ja Eeva, jos äidin käsi nytkin kipeytyisi? Eiköhän tulisi hätä
niinkuin kesälläkin.
Mutta Jaakolle itselleen tuli samallainen hätä kuin kesällä, jolloin häh
alkoi kerätä rahoja ostaakseen uudet sakset.
Hän meni sisään. Joulukuusi oli pystyssä ja tuoli oli paikoillaan. Ei
ollut muita kuin Esteri huoneessa. Hän oli koonnut tavaransa eikä
näyttänyt olevan tietävinäänkään Jaakosta. Vihassa päätti Jaakko hänen

olevan. Sitten kyökistä Eevakin itkusilmin, toisessa kädessä päätön
nukke ja toisessa pää. Jaakko meni heti Eevaa lepyttämään, koettaen