Kuvauksia ja unelmia | Page 2

telttojen keskuudessa. Hän oppi Samojeedein kieltä ja
kuuli, kuinka mies puhui Aikynille, kuin hangelle haastelee
lumimyrsky. Hän näki Aikynin tekevän työtä ahkerammin kuin orja.
Mutta ei koskaan saanut hän kokea edes sen vertaa ystävällisyyttä kuin
orja.
Muukalainen sanoi miehelle: "Ole vaimollesi lempeä! Elä hennolle
olennolle sälytä työtä, joka olisi itsellesikin liian raskasta. Kohtele
häntä ystävällisesti. Hän on ihminen, kuten sinäkin."
"Olisinko ottanut vaimon ja kalliisti maksanut hänestä kolmekymmentä
poroa, ellen olisi tahtonut veden-ja puunkantajaa ja askareitten
toimittajaa?" Sitten heitti Mirgan Aikynille järsityn luun. "Tuoss'on,
koska herra puolestasi puhuu. Muuten olisit saanut olla rimatta vielä
päivän. -- Vaimoko ihminen? Hyi, saastainen elukka!"
Muukalainen virkkoi Aikynille hangella: "Sydäntäni kirvelee
nähdessäni sinua, noin nuorta ja soreata, pidettävän pahemmin kuin
orjaa."
Lempeästi nosti Aikyn silmänsä ja katsahti muukalaiseen: "Vieras,
oletko vaimosta syntynyt"? Eikö omassa maassasi ole naisia, koska
minua säälit? Eihän oloni ole muitten naisten oloa tukalampi.
Sellainenhan on kohtalomme."
"On kotimaassani naisia, mutta he ovat toki ihmisiä. Tule, Aikyn,
seuraa minua! Vien sinut kotimaahani, sinä opetat mulle Samojeedein
kielen oikein perin pohjin ja vaikka sinun sielläkin täytyisi

palvelemalla elatuksesi ansaita, ei sinua ainakaan rääkättäisi."
Vakavasti vastasi Aikyn: "Vaikeata on kärsiä rääkkäystä. Heikon
naisen pehmyt iho kaihtii keihäänterällä piirtelemistä. Hänen sielunsa
säpsähtää aina ankaraa sanaa. Mutta se tulee siitä, että hän on heikko,
että hän on huono. Num on hänet sellaiseksi tehnyt. Ei saa poro valittaa,
että ihminen sitä pieksee, ei saa pyy valittaa, että sitä satimeen
pyydetään, eikä saa vaimokaan valittaa, että hän on orja. Niin on
säädetty. Onhan Mirgan minut kalliisti ostanut. Eikö hän saata teurastaa
poroansa, eikö hän saata koiraansa lyödä, eikö hänellä ole oikeutta
tehdä ostetulla omaisuudellaan mitä vain tahtoo? Ei Aikyn ole varas. Ei
hän aijo pettää Mirgania ja viedä pois Mirganin ostamaa vaimoa.
Tahtooko vieras viedä mukanaan jonkun, joka opettaa häntä puhumaan
Samojeedein kieltä? Aikynin kotona on poika, pyydä häntä tulemaan.
Hän tulee mielellään, sillä komein kohtalo olisi hänestä nyt vain
hangella makaavan tunturihiiren arvoinen. Hän lähtee minne tahdot,
hän on mennyt mies. Sen jälkeen kuin Aikyn myötiin on hänestä
yhdentekevää, kuinka kurjaksi elämänsä käy. Mutta sinun kanssasi hän
lähtee, sillä olet ollut Aikynille ystävällinen."
Kaksi kertaa oli telttoja siirretty ja muukalainen tuli uudelleen
Mirganin kylään. Hän oli nyt matkalla kotimaahansa takaisin ja
mukanansa oli nuori Samojeedi Aikynin kodista.
Taas muukalaisen sydäntä ahdisti, kun hän näki Aikynin kärsivän. Hän
huomasi hennon varren täyteen uurretuksi keihäänpiirtämiä arpia, näki
kalpeat, kuopalle laihtuneet posket, kumaran käynnin. Orjana hän oli
nähnyt vaimon olevan kaikkialla, missä oli samoillut, mutta kuitenkin
liikutti häntä enimmin Aikynin kohtalo.
Porot seisoivat jo valjaissa, kohta oli lähdettävä. Mirgan oli
metsästämässä. "Tule, Aikyn! Maksan Mirganille kolmekymmentä
poroa lunnaiksi sinusta, niin pääset vapaaksi. Osto-orjansa olet, etkä
vaimonsa. Tule, Aikyn! Ystäväsi, nuorukainen, seuraa minua.
Kotimaassani opit tuntemaan Jumalan, siellä tulet nuoruutesiystävän
vaimoksi, siellä tulet ihmiseksi."

Aikynin silmät säteilivät, mutta hän ei virkannut mitään.
Silloin sanoi nuorukainen: "Pyysin Tadibéetä (tietäjätä) kysymään
hengiltä. Sanoin: "ovat ottaneet valkoisen peurani ja myöneet sen
toiselle, joka ei tahdo siitä luopua. Maksan hänelle, minkä hän on
maksanut, enkä valkoista poroani ryöstä."
Tadibée kysyi hengiltä, löi rumpuansa, kuunteli henkien vastausta. He
vastasivat:
"Pyydä nuorukaista jättämään telttaan poron lunnaat ja viemään se pois,
niin se on jälleen hänen omansa."
Vielä kirkkaammin säteili Aikynin silmä, mutta uudelleen loi hän
katseensa maahan ja sanoi: "Muukalainen, näin kertovat
muinaistarumme. Eli ammoin Tadibée nimeltä Urier. Hän oli kaikista
tietäjistä taitavin, kaikista ennustajista etevin, kaikista viisaista viisahin.
Mutta maa oli hänestä huono, hän halasi taivaaseen. Niin käski hän
molempia vaimojaan tekemään uudet vaatteet heille kaikille ja uudet
valjaat poroille, eikä niihin saanut sekottaa mitään vanhaa. Urier nousi
ahkioonsa ja molemmat vaimot nousivat kukin ahkioonsa ja porot
vetivät heitä ylös kohden taivasta. Mutta Urier näki, että nuoremman
vaimon poro ei jaksanutkaan kohota ylöspäin, vaan ahkio painui yhä
alemmaksi maata kohden. Tietäjä kysyi vaimoltansa ja tämä vastasi:
"Ompelin pukuuni lapsen kapalosta ottamani nauhan. Se se minua
maahan vetää. Salli mun palata."
Ja Urier antoi vaimonsa kääntyä takaisin, mutta toinen vaimo nautti
tietäjän kanssa taivaan ihanuutta, ajoi sen vahvoilla poroilla, eikä
koskaan kärsinyt riistan, eikä muun hyvän puutetta.
Muukalainen, olet viisas kuin Urier, ystävä, luonasi olisi taivas, mutta
Aikynin puvussa on nauha lapsen kapalosta, hän ei saata sua seurata."

SIMRIT.
Mahtava kuningas Artasasta levähti kerran matkalla päivän Niinivessä

ja hänen alamaisensa viettivät ilojuhlia sen johdosta, että kuningas
heidän muureinsa sisällä viivähti.
Silloin astui esiin kahdeksan maan ihaninta impeä, koristettuina kullalla
ja kalleilla kivillä ja loistaen yhtä paljon kauneudesta kuin komeudesta
ja he tanssivat kuninkaan edessä.
Heidän lopetettuansa viittasi kuningas kaikista kauneimpaa heistä
tulemaan kuninkaallisen istuimen eteen. Neito tuli, polvistui ja painoi
kunnioittavasti otsansa käsiinsä.
"Ken olet, maasi ihanin tytär?" kysyi kuningas.
"Onnekas olkoon kuninkaan elämä!" vastasi impi. "Palvelijattaresi on
Moabilaisen, Bosnai vainajan, ainoa lapsi."
Kuningas puhui edelleen: "Rikkautta omistat enemmän, kuin sydämesi
toivoakaan voi, sillä isäsi suunnattomat aarteet ovat kuulut ympäri
maan. Minkä armon haluaisit minulta pyytää?"
"Kuninkaan autuus ijäti kestäköön! Uskaltaako palvelijattaresi toivoa
kuninkaan suvaitsevan kuulla hänen rukoustansa?"