Kuningas Lear | Page 9

luonnollinen lapsi.
(Cornwall ja Regan seuralaisineen tulevat.)

CORNWALLIN HERTTUA. No, jalo ystävä! Kun tulin tänne -- Juur'
ihan nyt -- niin kuului kummaa uutta.
REGAN. Jos totta on se, syyllist' ei voi kyllin Kovasti rangaista. Kuin
voitte, kreivi?
GLOSTER. Murennut on, murennut vanhan sydän.
REGAN. Isäni ristilapsko teitä väijyy? Edgarko, jolle isän' antoi
nimen?
GLOSTER. Oi, häpeä sen peittää tahtois, rouva.
REGAN. Oliko hän sen irstaan joukon seuraa, Jok' isälläni palvelee?
GLOSTER. En tiedä. Oi, kurjaa, kurjaa liiaks!
EDMUND. Oli, rouva, Hän oli sitä joukkiota.
REGAN. Ei ihme siis, jos häll' on häijyt eljet. He tuohon murhaan hänt'
on vietelleet Saadakseen vanhan varat tuhlatakseen. Tän' iltana ma juuri
siskoltani Sain tiedon heistä, varoituksen' että, Jos asumaan mun
talooni he tulee, Min' en jää sinne.
CORNWALLIN HERTTUA. Enkä minä, Regan. -- Isällennepä,
Edmund, lapsen työn Te, kuulin, teitte.
EDMUND. Mun se tuli tehdä.
GLOSTER. Hän veljen juonet paljasti ja, nähkääs, Tuon haavan sai,
kun häntä kiinni koitti.
CORNWALLIN HERTTUA. Hänt' ajetaanko takaa?
GLOSTER. Ajetaan
CORNWALLIN HERTTUA. Jos kiinni saadaan hän, ei tarvis hältä
Pelätä pahaa. Hankkeisinne voitte Valtaani käyttää mielin määrin. --
Edmund, Te, jonka kuntoisuus ja nöyryys täss' on Niin oivaks nähty,

meidän mieheks tulkaa; Noin taatut henkilöt on tarpeen meille; Koht'
anastamme teidät.
EDMUND. Taattu olen, Jos mikään.
GLOSTER. Hänen puolestaan ma kiitän.
CORNWALLIN HERTTUA. Te ette tiedä, miksi tulimme, --
REGAN. Näin pahaan aikaan, pilkkomustass' yössä. Asiat tärkit meill'
on, jalo Gloster, Ja niiss' on tarvis teidän neuvojanne. Kirjoittanut on
isä, ja myös sisko, Riidoista, joihin sopivaks en nähnyt Kotona vastata.
Tääll' odottaapi Kummankin airut. Vanha ystävämme, Keventäkäätte
mieltänne ja suokaa Haluttu neuvo meille asiassa Niin kiireess' aivan.
GLOSTER. Nöyrin palvelijanne. Erittäin tervetulleet, hyvät vieraat.
(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.
Glosterin linnan edusta. (Kent ja Oswald tulevat eri haaroilta.)
OSWALD. Hyvää huomenta, ystävä; oletko tämän talon väkeä?
KENTIN KREIVI. Olen.
OSWALD. Mihin saamme hevosemme panna?
KENTIN KREIVI. Liejuun.
OSWALD. Hyvä mies, sano se, jos rakastat minua.
KENTIN KREIVI. En rakasta sinua.
OSWALD. Se ei minua koske.
KENTIN KREIVI. Jos saisin sinut Lipsburgin lammastarhaan, niin

kyllä näyttäisin että koskee.
OSWALD. Miksi mua näin kohtelet? En tunne sua.
KENTIN KREIVI. Sinut, mies, tunnen niinä.
OSWALD. Ken olen sitten?
KENTIN KREIVI. Konna, lurjus, lautasen nuoleskelija, halpa, röyhkeä,
tyhmä, ryysyinen, ruokoton ryökäle, kolme mekkoa yllä, sata puntaa
taskussa ja karkeat sukat jalassa; maitomaksainen riitapukari, peiliin
mielistynyt huorimus, hätähoppuinen, teikaileva narri; raukka, jolla ei
ole muuta omaa kuin arkku; mies, joka pelkästä palveluksen himosta
voisit tulla parittajaksi, etkä ole mitään muuta kuin konnan, kerjäläisen,
pelkurin ja parittajan sekasotkua, halvan tuliporton poika ja perillinen,
jota pieksen, niin että suu väärässä parut, jos kiellät pienintäkään rahtua
arvonimistäsi.
OSWALD. Mikä hirviö sinä olet, kun noin haukut ihmistä, jota et tunne
ja joka ei sinua tunne!
KENTIN KREIVI. Mikä pölkkypää pukki sinä olet, kun kiellät
tuntevasi minut! Vaikka kaksi päivää sitten löin kintut altasi ja pieksin
sua kuninkaan nähden. Vedä miekkasi, lurjus! Sillä vaikka on yö,
paistaa kuitenkin kuu; ja kyllä minä kuu-kupusi pehmitän. (Paljastaa
miekkansa.) Miekkasi maalle, sinä halpa, kirottu parturin apuri, no!
OSWALD. Pois! minulla ei ole mitään sun kanssasi tekemistä.
KENTIN KREIVI. Miekkasi maalle, lurjus! Sinä kuljetat kuningasta
solvaavia kirjeitä ja pidät turhuuden, tuon ilvenuken, puolta
kuninkaallista isää vastaan. Miekkasi maalle, konna, muuten survon
reitesi liivaksi; -- maalle miekkas, lurjus! Asentoon!
OSWALD. Apua! hoi! Murhaa! Apua!
KENTIN KREIVI. Pidä puoltasi, orja! Seis, lurjus, seis! Pidä puoltasi,
sinä siloinen orja!

(Lyö häntä.)
OSWALD. Apua! hoi! Murhaa! murhaa!
(Edmund tulee)
EDMUND. No, mitä? Mitä koskee asia?
KENTIN KREIVI. Teitä, maitoparta, jos suvaitsette; tulkaa vaan, kyllä
minä teitä opetan; kas niin, nuori herra!
(Cornwall, Regan, Gloster ja palvelijoita tulee)
GLOSTER. Aseita! Miekkoja! Mist' ompi riita?
CORNWALLIN HERTTUA. Asettukaa, jos henki teille rakas! Ken lyö,
on surman oma. Mistä riita?
REGAN. Kuninkahan ja siskon airuet.
CORNWALLIN HERTTUA. Mist' ompi teillä riita? Puhukaa!
OSWALD. Oi hyvä herra, hengittää voin tuskin.
KENTIN KREIVI. Ei ihme, koska olet niin miehuuttasi vaivannut. Sinä
raukka pelkuri, luonto ei sua luomaksensa myönnä; räätäli sun on
tehnyt.
CORNWALLIN HERTTUA. Lystikäs veitikka! Räätälikö ihmisen
tekijä?
KENTIN KREIVI. Niin kyllä, räätäli; ei kivenhakkaaja eikä maalari
olisi saattanut tehdä noin huonoa työtä, vaikk' ei olis ollut kauemmin
kuin kaksi tuntia opissa.
CORNWALLIN HERTTUA. Vaan mistä syntyi riita, sanokaatte?
OSWALD. Tuo vanha sissi, jonka hengen säästin Partansa harmaan
vuoksi --

KENTIN KREIVI. Sinä kirottu Z! sinä hyödytön kirjain! -- Jos
suvaitsette, herra, niin survon tuon karkean konnan muurisaveksi ja
tuhrin sillä makin seinät. -- Vai säästit harmaan partani, sinä västäräkki!
CORNWALLIN HERTTUA. Suus kiinni, mies! Hävytön, tiedä, kelle
arvo tulee.
KENTIN KREIVI. Sen tiedän, mutta harmilla on etuus.
CORNWALLIN HERTTUA. Mist' olet harmissas?
KENTIN KREIVI. Ett' orja moinen, Mi kunniast' ei pidä, pitää miekkaa.
Nuo halvat mierut syö kuin hiiret poikki Ne pyhät siteet, jotka
heltyäkseen On liian lujassa; jokaista oikkaa Hyväilevät, mi herran
mieleen pistää, Tulehen rasvaa, lunta jäähän luovat, Epäävät,
myöntävät, kuin viirikukot Herrainsa tuulen mukaan heilahdellen,
Osaten vaan kuin koirat hännäss' olla.