Kultala | Page 9

ja professorit.

Mutta ei sitä niin katsota mailmasta. Kukin katsoo ja tarkoittaa ylöspäin,
ja laimin lyöpi mitä alempana on. Sentähden on ylhällä enimmiten liian
raskas paino, ja alhalla kovin keviä, ja niin muodoin monen Ruhtinaan
istuin seisoo huonoilla jalvoilla.»
»Voi Toivonen, Toivonen!» huusi Elsa: »Et sinä tiedä, kuinka pahoin
olet tehnyt!» Ei hän kuitenkaan sanonut miksikä.
Talven tultua alkoi koulun käynti. Ensi päivänä Toivonen seisoi oven
suussa, ottain vastaan koululapset. Joilla oli likaiset kengät, niiden piti
ne puhdistaa olkitukolla ja myöskin pyhkiä kengän anturat puhtaaksi,
etteivät likaisi koulun laattiaa. Sitten hän kätteli ja tervehti jokaista.
Mutta jos kädet ja kasvot olivat likaiset, täytyi heidän mennä kaivolle
itsiänsä pesemään. Jos eivät hiukset olleet harjatut, lähetti hän heidät
kunkin kotiinsa harjattavaksi. Mutta jotka olivat puhtaat ja hyvästä
siivosta, niitä hän leppiästi kohtasi.
Pojat ja tytöt olivat kokonaan hämmästyksissään; muutamat häpesivät,
toiset nauroivat, toiset taas itkivät. Sellaista ei ollut heille koskaan
tapahtunut.
Toisena ja kolmantena päivänä Toivonen seisoi vielä oven suussa, ja
vielä muutamina seuraavinakin, siksi että kaikki tulivat puhtaana
kouluun. Sitten hän otti heidät vastaan sisällä koulutuvassa. Joka silloin
tuli korjaamattomilla hiuksilla, eli likaisilla silmillä, jaloilla tai kengillä,
pantiin seisomaan keskellä laattia kaikkien pilkaksi, ja siellä hetken
aikaa seisottuansa, lähetettiin kotia puhdistettavaksi.
Moni kylän väkiä tätäkin pahastui; mutta heillä ei ollut mitään
sanomista koulusta, ja asiat kävivät niin kuin Toivonen tahtoi. Ja tästä
tuli, että parin viikon perästä koululapset, suuret ja pienet, köyhät ja
rikkaat, kaikki olivat varsin puhtaat, vähintäin niinkauvan kuin olivat
kouluttajan tykönä.
Mutta Toivonen ei sitä vielä siihen jättänyt. Koska lapset neljänneksen
aikaa vuotta olivat harjauneet järjestykseen, rupesi hän katsomaan
heidän vaatteinsa puhtautta. Likaa ja tomua ei saanut niissä olla, jos ne
muutoin olivatkin vanhat ja kuluneet, jota hän ei soimannutkaan, sillä

eihän se ollut lasten syy. Joka koko viikon oli näyttänyt itsensä
puhtaimpana sekä sisällä koulussa että ulkona siitä, teillä, kirkossa,
kedolla, se oli hänen paras lapsensa. Se sai ensi viikolla jonkun kuvan,
eli muutaman kopeikan, eli arkin puhdasta paperia siihen
kirjoittaaksensa; toisella viikolla taas jonkun muun merkin opettajansa
ystävyydestä; ja viimen antoi Toivonen hänelle suuta kaikkein lasten
nähden; ja jolle tämä oli tapahtunut, se pääsi sunnuntaina kävelemään
Toivosen kanssa, eli, jos sattui olemaan nöyrä eli paha sää, hän sai istua
kotona hänen tykönänsä ja katsella suureen kuvakirjaan, josta Toivonen
taisi puhua monta kaunista ja opettavaista juttua.
Toivonen oli mies, joka tiesi pitää puolensa täysi-ihmistenki seassa,
joka kyllä ei vannonut ja kiroillut, mutta eikä myöskään ketään
peljännyt. Ei ollut siis ihmet, että kaikki lapset osottivat hänelle
kunniaa ja nöyryyttä, ja viimen pitivät häntä yhtä rakkaana ja
enemminki, kuin vanhempiansa. Ilahuttava oli nähdä, kuinka he kaikki
häntä kohtasivat kunnian osottamisella ja nöyryydellä; kuinka he
ystävällisesti ja haluisesti juoksivat hänen tykönsä, koska hän tuli heitä
vastaan; kuinka he ikään kuin hänen silmistänsä kokivat lukea hänen
tahtoansa, ja kuinka hänen vaan viitattuansa he iloisesti tottelivat häntä.
Tämä oli asia, jota Kultalan talonpojat eivät saattaneet ymmärtää,
olletikkin kuin tämä opettaja ei koskaan pieksänyt lapsia nyrkillä tai
kepillä eli vitsoilla, eikä edes tukistanutkaan. Monet tulivat
peljästyksiin ja puhuivat juttua muutamasta miehestä, joka myöskin oli
taitanut houkutella tykönsä lapsia ja viimen oli vienyt heidät vuoren
luolaan, johon he olivat kadonneet hänen kanssansa. Muutamat vanhat
akat sanoivat julkisesti, ettei ollut asian oikia laita, ja käskivät ottaa
pois lapset koulusta. Vaan ei toki kukaan heitä totellut.
Mutta Toivonen puhui ja sanoi: »Sydämmen puhtaus on sielun terveys;
ruumiin puhtaus on ruumiin terveys. Eläimet rypekööt loassa, mutta
ihmisen, joka on Jumalan kuva, pitää itseänsä puhtaana ylentämän
kirkasta taivasta kohden. Sellaisen pitää oleman kaiken
lasten-kasvatuksen alun, että lapset oppivat tietämään olevansa ihmisiä
ja paljoa parempia kuin eläimet. Silloin heitä saadaan taipumaan
kaikkeen hyvään; mutta eläimistä ei tule mitään.»

Vielä Toivonen puhui ja sanoi: »Opettaja, joka ei ymmärrä
yksivakaisuudella ja rakkaudella johdattaa lasten pehmeitä sydämmiä,
että he häntä mielellään tottelevat, hän ei ymmärrä virkaansa. Ja
oikeutta myöden pitäisi kouluttajan omaan selkään lyötämän palaisiksi
se keppi, jolla hän kurittaa lapsia, juuri kuin olisi hänellä koiria ja muita
eläimiä opetettavina, joilla ei ole järkeä eikä ihmisen sydäntä.»

8.
KUINKA SITTEN KÄVI KOULUSSA
Nytpä nousi huuto kylässä, että Toivonen vietteli lapsia, ja opetti heille
aivan uutta uskoa, ett'eikä lapset hänen tykönänsä mitään hyvää
oppineet. Se oli muka hirvittävä katsoa, kuinka lapset joka päivä
pyrkivät päästä kouluun, kuhun ei muka nuorukaisten muutoin koskaan
tehnyt halu; se oli varsin vastan luontoa. Paitsi sitä oli koulussa sangen
hiljainen elämä, niin kuin kirkossa, koska siihen sijaan ennen
mailmassa sieltä aina oli kuulunut hirmuinen tohina ja rähinä; virsiäkin
veisattaissa ei kuulunut muuta kuin hiljaista huminaa. Vielä päälliseksi
sanottiin, että rukousta pidettäissä oli havaittu kaikellaista uutta, ja että
lapsille opetettiin noitakeinoja, niin kuin he jo olivat oppineet
hirvittäviä kummituksia kirjoittelemaan eli piirtämään.
Nämät ja tällaiset puheet tulivat viimen Kappalaisen korviin, ja
myöskin Pitäjän Kirkkoherralle ja itse Provastillekkin tiettäväksi.
Nämät kolme herraa tulivat yhtenä aamuna, ilman mitään tietoa
edeltäpäin antamata, ennen koulun aikaa, Toivosen tykö koulutupaan,
sanoin hänelle, miksi he olivat tulleet,