Kotona Kerttulassa | Page 4

lueskelee paraikaa er??ss? oppilaitoksessa Dresdeniss?. Heikki on erinomaisen hyv? ja vakava poika, vaikka h?n on v?h?n hiljainen ja harvapuheinen. Lotta t?ti onkin h?neen hyvin kiintynyt; h?n on t?din ainoa elossa oleva sukulainen. Oikein hauskaa saada sinut tutustumaan Santaniemeen ja Lotta t?tiin... Mutta tule nyt, ?iti jo verannasta viittoo meit? luoksensa.
Molemmat tyt?t kiirehtiv?t portaitten luo.
-- T??ll? on ollut Santaniemest? joku, joka on tuonut kopallisen hyv?? l?mmint? leip??, ja min? panin Fiinan kattamaan kahvip?yd?n t?nne ulos -- sanoi rouva Bergendahl iloisesti; h?n oli aina tyytyv?inen, kun h?nell? oli hauskoja uutisia kerrottavana ja kun h?n saattoi asettaa hauskuutta ymp?rist?llens?. -- Is? tulee kohta, nyt soitan poikia ja Gerdaa tulemaan my?skin!
Kellon tuttu ??ni kutsui perheen j?seni? "keskus-asemalle", joksi Bruuno hyvin sattuvasti nimitti verantaa, joka kes?ll? oli tavallisena kokouspaikkana.
P?? t?ynn?ns? saksalaisia lauselmia ja sananparsia, tuli Gerda alas ylikerrassa sijaitsevasta huoneestaan; h?n luki innokkaasti voidaksensa syksyll? l?hte? ulkomaille t?ydent?m??n siell? opintojansa saksankieless?, joka oli h?nen p??-aineensa. Bruuno, joka oli nukkunut makeasti siimehikk??ss? lehtimajassa, hieroi par'aikaa unta silmist??n.
Freedrik ja herra Kontio olivat laittaneet kuntoon muutamia harvinaisia kuivattuja kasveja; ja "maisteri" n?ytti silt?, kuin h?n viel? olisi oleskellut "tieteiden esikartanoissa", kuiskasi Meeri Helkalle, sill? h?nen vaalea tukkansa oli pystyss? ja katse kaukaisuudessa, aina siihen asti kuin Gerdan sointuva ??ni kuului joukosta, jolloin h?n ik??nkuin unesta h?tk?hti hereille.
Freedrik oli pitk?, vaalea ja hyvin solakka, h?nell? oli aattehikas otsa ja suuret sinisenharmaat silm?t, ja h?n oli ihan vastakohta Bruunolle, joka oli lyhytkasvuinen, mustatukkainen ja hyvin tanakka. Bruunon vilkkaat silm?t saattoivat v?list? v?l?ht?? salaman tapaan, kun joku h?nt? vastusteli, mutta Freedrikin luonteessa oli jotakin levollista ja vakavaa, ja ainoastaan silloin, kun h?n hymyili, kirkastuivat h?nen kasvonsa ihmeellisesti. H?n oli ?itins? n?k?inen; heill? oli sama l?mmin katse ja yht? miellytt?v? hymyily.
-- Olemme aikoneet menn? uistinta soutamaan t?n? iltana, haluttaako teit? tulla mukaan? -- kysyi Freedrik.
-- Tietysti!
-- Me my?skin tahdomme tulla mukaan! -- huusivat pikku tyt?t ja kaksoiset.
-- Te ette voi olla ??neti -- sanoi Meeri.
-- Vene ei kannata niin monta -- mutisi Bruuno.
-- Saatammehan ottaa ison ruuhen -- esitti Freedrik, joka ei tahtonut saattaa mielipahaa pikkusiskoille.
-- Me p??semme mukaan, me p??semme mukaan! -- huusivat lapset riemuiten ja ker?ytyiv?t vanhimman veljen ymp?rille, h?n kun aina oli kiltti heit? kohtaan.
Nuorison iloinen pakina kuului verannassa niin ??nekk??sti, ett? sein?t kajahtivat. Vanhemmat katselivat hymyillen toisiaan. -- Jumalan kiitos, kyll? talossa eloa ja iloa oli!
Parin tunnin kuluttua n?htiin vilkkaan joukon rient?v?n venerantaan, joka oli kauniin lahdelman pohjukassa, miss? my?skin laivalaituri sijaitsi; ja leikillisesti jutellen asetettiin siimat ja kopat veneeseen, jonne nuoret vihdoin itsekin kiipesiv?t.
-- Jollei teill? ole kala-onnea, niin poiketkaa vanhan Joosepin luo paluumatkallanne -- sanoi ?iti -- h?nell? varmaankin on joku hauki kalas?ili?ss??n.
-- Kyll?, kyll?, ?iti -- kuului vastaus, mutta kaikki he toivoivat runsasta kalansaalista.
Herra Kontio, joka aina oli pitk?veteinen esityksiss??n, kertoi laveasti Gerdalle er??st? uudenlaatuisesta ongenvavasta, joka juuri oli tullut perille h?yryaluksella, ja Freedrik pani kuntoon uistinta, sill? aikaa kuin Bruuno hiljaa souteli eteenp?in. Kaikki koettivat olla niin hiljaa kuin mahdollista, mutta siin?p? lensi sorsaparvi yl?s kahilistosta, ja taas n?kyi joku vene ulkona ulapalla; kaikki n?m?t vetiv?t nuorten huomiota puoleensa, ja niin eiv?t en??n muistaneetkaan olla vaiti, vaan juttelivat t?ytt? vauhtia. Miten nyt soutelivatkin oikealle ja vasemmalle ja suoraan Kaijakan saarelle, niin eip? kertaakaan kala uistimeen tarttunut.
-- Semmoista se on, kun on vene t?ynn? l?rp?ttelevi? lapsinulikoita -- sanoi Bruuno ollen v?h?n aikaa soutamatta.
-- Minun mielest?ni me vanhemmat emme ensink??n ole olleet hiljaisempia kuin lapset -- sanoi Freedrik nauraen. -- Mit? kalan v?li? on, annetaan sen uida; niin kauniina iltana kuin t?m?, tuntuu kuitenkin ihastuttavalta olla ulkona lahdella.
-- Kyll? tosiaan on ihanaa -- sanoi Helka -- lahti on tyyni ja kirkas kuin kuvastin!
H?n oli oikeassa; oli niin tyynt?, ettei pienint? v?rett?k??n n?kynyt sen kiilt?v?ll? pinnalla, ja kaukana ulapan tuolla puolen laskeutui ilta-aurinko. Kaikki veneess? olijat k?viv?t v?hitellen ??nett?miksi, heihinkin vaikutti valtavasti luonnon juhlallinen iltarauha.
-- Oi sin? kirkas iltarauha -- sanoi Freedrik hiljaa.
-- Emmek? laulaisi jotakin -- kysyi Gerda. He olivat kaikki musikaalisia ja heid?n oli usein tapana laulaa yhdess? varsinkin kes?isin ulkona ollessaan, ja pian kajahteli lahden yli: "Kultaisessa kartanossa el?? Ahti syv?ll? aalloissa", "S? kasvoit neito" y. m. tunnetuita lauluja.
Kun he vihdoin suuntasivat venheens? kotiap?in, olisi koko seurue unohtanut sen ik?v?n seikan, ettei heid?n kopassaan hyppinyt ainoatakaan kalaa, ellei pieni Eedit pikku viisaasti olisi muistuttanut: -- T?st? k?y tie Joosepin tupaan.
Meeri ja Helka l?htiv?t kalastajan luo saadaksensa ?idin asian toimeen, mutta toiset jatkoivat matkaansa kotiin p?in. Muutaman hetken per?st? tyt?t seisoivat lahden pohjukassa pienen punaisen tuvan luona, jonka edustalla vanha Jooseppi verkkojansa selitteli. H?n lupasi seuraavana aamuna tuoda kalan ja hymyili v?h?n ivallisesti herrasv?en kala-onnelle.
-- Miten Leena t?n??n voi?
-- Kuten tavallisesti, arvaan min? -- tuumasi ukko.
-- K?yk??mme sis?lle h?nt? katsomaan -- sanoi Meeri. -- H?n on vanhan Joosepin sokea vaimo, kuten tied?t. -- Hyv?? iltaa, hyv?? iltaa! -- Meeri avasi rohkeasti tuvan oven.
-- Hyv?? iltaa, pikku neiti, min? tunsin teid?t oitis ??nest?nne. -- Sokea tuli empim?tt? suoraan heit? kohti. -- T??ll? on joku viel? lis??,