Koti | Page 8

etkä sinäkään. Muuten on
hyvä, että tapasin sinut hereillä, sillä muuten olisin herättänyt sinut,
ainoastaan näyttääkseni sinulle, ettet voi salata minulta mitään, et edes
sitä, kuinka vanhaksi tulet. Tästä saat nyt rangaistuksen häijystä
salaamisaikeestasi.»
«Ah! Walter Scottin romaanit! Ja vieläpä korupainoksena! Kiitos!
Kiitos, hyvä, paras Ernst kulta! Mutta sinäpä oivallinen lainsäätäjä, sinä!
Yllytät siihen mitä juuri moitit.»
»Lupaa minulle ainoastaan olla yöllä lukematta tahi kirjoittamatta
romaaneja! Muistele miten monelle terveytesi on kallis. Luuletko
minun niin suuttuneen, ellet olisi minulle niin rakas? Etkö sitä käsitä?
Parin vuoden perästä, Elise, kun lapset ovat kasvaneet suuremmiksi ja
sinä olet vahvistunut, huvitellaan kesällä oikein runsain määrin ja
tehdään tuo ennen aiottu Norjan matka. Sinun pitää saada hengittää
raitista tunturi-ilmaa, nähdä ihanat laaksot ja meri -- se tekee sinulle
enemmän hyvää kuin kaiken maailman kylpymatkat! Mutta tule nyt,
mennään katsomaan lapsia; emmehän me herätä heitä; minulla on sitä
paitsi vapaaherrattaren antamia konvehteja kunkin päänaluselle
pantavaksi. Tuossa on sinulle renettiomena!»
Puolisot menivät lastenkamariin, jossa vanha, uskollinen suomalainen
palvelija Pirkko makasi lohikäärmeen tavoin vartioiden aarteitaan.
Lapset nukkuivat kuin -- lapset. Laamanni silitti pojan kaunista
kähäräpäätä ja kutakin pientä tyttöstään hän suuteli rusoposkelle. Sitten
vanhemmat menivät jälleen huoneesensa. Elise meni nukkumaan;
hänen miehensä istuutui kirjoituspöytänsä ääreen, mutta siten että
samalla oli hänelle valonvarjostimena. Hänen kynänsä hiljainen
rapiseminen ikäänkuin tuuditti Eliseä uneen; kellon lyödessä kaksi hän
heräsi ja silloin hänen miehensä vielä kirjoitti. Harvat soivat itselleen
niin vähän lepoa kuin Ernst Frank.

Kandidaatti.

Oli hämärä. Lapset leikkivät salissa «käydä ja kääntyä» ja juoksivat
iloisesti joka nurkassa, kun äkkiä portin eteen seisattuvat kyytikärrit
vaikuttivat iloiseen lapsijoukkoon kuin kylmä vesisuihku
mehiläisparveen. Lapsiparven emo, pieni viisas Louise, asettui kiireesti
ikkunaan ja hänen ympärillään kurkoitti neljä muuta pientä päätä,
läähättäen, hikisinä, uteliaina ja sysien toisiansa syrjään innoissaan
saada nähdä tulijaa. Eräs herra hyppäsi keveästi kärryistä, lapset eivät
voineet nähdä oliko hän vanha vai nuori, mutta he näkivät laamannin
kiireesti astuvan ulos portista, puristavan tulijan kättä ja vievän hänet
sisälle. Pienenlainen, kapea matka-arkku kannettiin sitten sisään.
Silloin läksi parvi uudestaan lentoon ja laskeutui äidin luokse kaikin
äänilajein kuiskauksesta kovaan huutoon ilmoittamaan hänelle
«kotiopettajan» nyt varmaankin saapuneen. Elise, jolla oli vieraita,
rauhoitti lapset sanoen: «niin, niin» ja «vai niin» ja katsellen heihin
ystävällisin, hillitsevin katsein. Viisu malttoi pian mielensä ja näkyi
huomaavan unohtaneensa arvokkaisuutensa; hän istahti kuten isot
ainakin hiljaa ja sävyisesti vanhojen läheisyyteen. Toiset lapset
sykertyivät nurkkaan kuiskailemaan ja tuumiskelemaan, ja Petrean
nenän nähtiin usein uteliaasti tirkistävän esiin pienestä joukosta.
Laamanni oli lähettänyt sanan rouvalleen odotetun vieraan tulosta ja
tiedon että tämä tulee heti tervehtimään talon emäntää, kun vaan ensin
on muuttanut vaatteita. Toinen lähetti tuli heti sen perästä pyytämään
käherrysrautaa kandidaatille.
«Tuopa siunatun pitkä pukeutuminen!» arveli Elise monta kertaa sinä
runsaana tunnin odotusaikana ja tunnustaa täytyy, että hänenkin
nenänsä yhtä kertaa useammin kääntyi samaan suuntaan kuin
Petreankin.
Vihdoin kuului kahden herran astuntaa salin lattialla ja vierashuoneen
ovesta astui sisään hauskan ja iloisen näköinen, noin kahdenkymmenen
ikäinen nuori mies, jonka sopusuhtaiseen pyylevähköön vartaloon
liittyi sievän muotoinen säärivarsi ja sirokenkäinen jalka, ja jonka tukka
oli käherretty ihan viimeisen muodin mukaan. Siinä oli kandidaatti.
Hän silmäili ensin jalkaansa, sitten talon emäntää ja lähestyi häntä
sulavan varmasti, näyttäen siinä erittäin valkoisen hammasrivin. Eau de

Portugal hajuveden tuoksua levisi huoneesen. Laamanni, joka seurasi
häntä ja jonka yksinkertainen käytös ja ryhti oli uuden vieraan
esiintymistavan suurena vastakohtana, esitti: «kandidaatti Jacobi!»
Lausuttiin muutamia epäselviä kohteliaisuuksia ja sitten painettiin
puuta. Lapset tulivat esille tervehtimään. Henrik katseli iloisesti ja
tuttavallisesti tulevaa opettajaansa; Viisu kumarsi hyvin juhlallisesti ja
astui pitkän askeleen taaksepäin, kun kandidaatti enemmittä mutkitta
aikoi suudella häntä. Petrea pani nenänsä pystyyn ja katseli häntä
uteliaasti ja nenäkkään näköisenä. Kandidaatti otti ystävällisesti selvää
kaikista, puristi heitä kädestä, uteli kaikkien nimiä, katsahti sitten
peiliin ja järjesteli kiharoitansa.
«Mimmoisen olemme saaneetkaan?» arveli Elise salaa peläten. «Onhan
hän keikari, oikea keikari! Kuinka voikaan piispa B. valita hänet
opettajaksi lapsiraukoilleni. Hän enemmän muistelee itseään ja katselee
peilistä kuvaansa kuin välittää heistä. Tuo komea koruneula on
väärennetyistä jalokivistä. Hän nauraa näyttääksensä meille valkoiset
hampaansa. Oikea keikari! Ehkä narrikin! Nyt hän taasen katselee
peiliin!»
Elisen katse etsi miehensä silmiä, mutta ne näkyivät häntä karttavan.
Niissä ilmeni vähäsen tyytymättömyyttä ja epätietoisuutta. Kandidaatti
ei sitä vastoin ollut ensinkään hämillään, vaan istui vapaasti
nojatuolissa ja tarkasteli tutkivaisesti kolmea naista, jotka
silminnähtävästi olivat perheen vieraita. Vanhin heistä, joka ahkeraan
kutoi sukkaa, oli ijältään vähän viidennellä kymmenennellä ja näytti
olevan erittäin tyyni, selvä ja hyväluontoinen. Laamanni Frank
keskusteli paljon hänen kanssansa. Molemmat toiset eivät näyttäneet
vielä ehtineen kahteenkymmenenteen ikävuoteensa. Kandidaatti oppi
heissä tuntemaan neiti Evelina Berndesin ja hänen kasvattityttärensä
Kaarinan ja Lauran. Lauralla oli aina joku lapsista polvellaan, ja
kandidaatti katseli häntä ahkeraan ja mielihyvällä. Sievoisen näyn
muodostikin Laura pieni kaunis Gabrielle polvellaan, edellinen
koristaen jälkimäistä kukilla, rannerenkailla, kaula vitjoilla ja muulla,
millä itse oli koristettu. Keskustelu muuttui pian yleiseksi ja erittäin
sujuvaksi. Se oli kandidaatin ansio, hän kun kertoi niin sujuvasti ja
hauskasti muutamista yliopiston mainioista opettajista, josta hän juuri

oli tullut. Elisen mainitessa