Kalervo | Page 4

vaikeampi on saada se pois. -- Jakakaamme
työmme. Mene sinä lukkaria lohduttamaan; hän viilletteli peltojen
poikki kotia. Minä koetan saada isän leppyisemmälle tuulelle.
(Menevät.)
Yhdeksäs kohtaus.
HEIKKI (heittäy tuolille). Ah! Tämä riita pitää loppuman. Mitäs
olisivat nämät armahat kesäiset päivät sinutta, Anna! Tuolla ulkona
vallitsee luonnon ihmeteltävä sointuisuus. Siellä kuulin kuiskauksen:

"Miksi tulet noin yksinäsi, noin alakuloisna kaiken tämän riemun
keskellä?" Silloin nousivat vedet silmiin ja minä samosin tänne.
Kymmenes kohtaus.
UTRIAINEN. Hyvä, että saan sinun tavata. (Heikki katsoo laattiaan.)
UTRIAINEN. Heikki! Oletko minuun suuttunut? Meidän välillä ei,
tietääkseni, vielä ole ollut riitaa.
HEIKKI. Minä olen pahoillani siitä, joka on tapahtunut.
UTRIAINEN. Antaapa lukkarin nyt koettaa. Vähemmän juoksee täällä.
HEIKKI. Sinä katsot lukkaria karsaalla silmällä; hän on, tietääkseni,
sinua aina hyvin kohdellut.
UTRIAINEN. Tuo peijakas! Minä en häntä suvaitse. (Kiihtyen). Sinä
tiedät, miksikä lukkari täällä juoksee joka päivä! Hän pyrkii vävyksi
taloon. Mitä siihen vastaat?
HEIKKI. Siihen on Marin vastaaminen.
UTRIAINEN. Haa! Sinä vastaat varovasti! Minä ymmärrän. Lukkarilla
on tenhollinen lumouskalu, jolla hän silmäsi kääntää. Sitä paitsi on hän
hän varakas. Lienet kovin nuori sitä asiaa oikeen arvostelemaan. Isäsi
on sen ymmärtänyt; vaan vihdoin ovat toki silmänsä auenneet.
HEIKKI. Utriainen! Vanhan tuttavuuden tähden minä pyydän: älä
pitkitä tätä ikävää toraa.
UTRIAINEN (suuttuen). Oletko hullu! Minäkö tässä riitelen; minä
pidän talon puolta, ja siksi minun päälleni kaikki syy sysätään.
HEIKKI. Voihan talon puolta riidattaki pitää. Talon puolta minäki
pidän.
UTRIAINEN (malttamattomasti). Sinä pidät Annan puolta, ja siten
lukkarin.

HEIKKI. Ajattele Utriainen, mitä olet tehnyt ja olet tekevä. Ei loppu
aina ole alun näköinen.
(Menee.)
Yhdestoista kohtaus.
UTRIAINEN (katsoo Heikin jälkeen). Siis hänki minua vastaan! Ei
tämä juuri ole aivan hupaista. Vaan joka eteenpäin pyrkii, täytyy joskus
vaivojaki nähdä. Hm, Hm! Alussa tämä tuntunee heille vähä tukalalta,
vaan aika kyllä parantaa syvemmätki haavat, ja jonku vuoden perästä
on lukkari unhoitettu. Mutta, -- jos ei niin olisi? Jos Mari? -- Ei! On
tämmöistä ennenkin tapahtunut. Maalla on isännän suosio
samanarvoinen, kuin koko muun perheen yhteen. Vaan jos riitaveljet
rupeaisivat sovintoa hieromaan? Peltonen on leimahtava tuli ja siis ei
kauan pala. Ölvinen sopii heti; sillä hän tietää, mitä tämä eripuraisuus
hänelle maksaa. Siis, sovintoa ei saa tulla. Sitä estääkseni, pitää minun
ja heti varustaa keinot. Ja minä luulen myös tietäväni tempun, joka
ainaki aluksi pitää heidät erillään toisistansa. Sitä tahdon koettaa.
Kahdestoista kohtaus.
PELTONEN (Astuu sisään jupisten itsekseen). Enköön minä ollut
vähän kovin ankara. Ahaa, Utriainen!
UTRIAINEN. Ei se ankaruus haitannut, kyllä se mies sietää.
PELTONEN. Nyt olen purkanut sappeni hänelle. Mitäs nyt ensin teen?
Eihän tuo peto luopunut niitystä! Mitäs mietit?
UTRIAINEN. Ensimäinen työ lienee nyt toteuttaa uhkaukset. Ei
mikään niin meidän arvoamme vähennä, kuin että uhkauksiamme
emme toteuta.
PELTONEN, Se on tosi. Vaan tämä asia siis tulee käräjissä

ratkaistavaksi. On se vähän ilkeätä.
UTRIAINEN. Kyllä lukkari saadaan käräjittäki luopumaan.

PELTONEN. Mitä tarkoitat? Miten saadaan?
UTRIAINEN (katselee ympärilleen, sitten kuiskaa pari sanaa Peltosen
korvaan).
PELTONEN. Lieneekö hän sopivata. Jos ei onnistu?
UTRIAINEN. Ei hätääkään; antakaa minä pidän siitä huolta.
PELTONEN. No koeta, vaan rauhallisesti, jos voit.
UTRIAINEN. Tietysti. (Itseks.) Tapahtukoon miten tapahtuu, ei minua
edesvastaus kohtaa.
PELTONEN. Minä uskon painavan toimen sinun tehtäväksi.
Toimestasi riippuu palkinto. Palkinnon tiedät.
UTRIAINEN. Semmoisen palkinnon edestä jännitän kaiken kykyni.
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS.
(Näkymö kuvaa osan mättähisestä niitystä. Keskellä takalistoa lato, jota
vasten moniaita sapilaita, pari viikatetta ja haravaa seisoo.)
Ensimäinen kohtaus.
(Ölvisen niittyväki tulee, niittyaseet olallaan, ladon oikealta, seisahtuu
sen eteen ja laulaa:)
Kaunihissa heinäkuussa
Alkaa armain aikamme;
Lintuin laulaessa
puussa,
Kukka-kenttää astumme,
Viikatetta liikuttain,
Heinän
vartta kiikuttain,
Trallallallal j.n.e.
Sitten menemme laulannalla
Luokoamme ottamaan,
Kuivat heinät
haravalla
Laposille laskemaan,
Joista ruot kannetaan
Sapilailla
suovahan,
Trallallallal j.n.e.

Kun on rupeaman työtä
Tehty ahkeruudella,
Silloin lupa, mieli
syödä,
Silloin ruoka makia;
Rasiat siis aukomaan,
Piimähinkit
kallistaan,
Trallallallal j.n.e.
(Ryntäävät ladon suulle, ottavat eväänsä ja istuvat syömään. Seuraava
kanssapuhe on harvaan, katkonaisesti puhuttava.)
YKSI RENKI. Aaah, Aaah! Ei työmiehen tarvitse ruokahalua hakea
vetkuloida teiltä ja tien vierestä, niinkuin moniaat tekevät.
PIIKA (pureskellen). Lämmin on. Kohta kait piimää happanee ja
hampaat suussa sulavat!
TOINEN RENKI. Jos sattuu, niin noista kuparinkarvaisista pilvistä
vielä pirahtelee!
KOLMAS RENKI (haukottain). Oohhoohhooh! Missä nyt aika menee?
TOINEN RENKI (katsoen kelloaan). Puoli yksi.
ENSIMÄINEN RENKI. Aikoihan lukkari käydä niityllä tänäpänä?
TOINEN. Niin sanoi.
KOLMAS. Ohhohhoooh! Kummastipa nyt ilma painaa!
(Kallistaa päänsä mätästä vasten; muut seuraavat esimerkkiänsä, paitsi
ensimäinen ja toinen renki.)
ENSIMÄINEN RENKI (hiljaisemmalla äänellä). Uskotko unta?
TOINEN. Enpä paljon! Vaan ainaki sen suhteen, kuin voivat jotakin
merkitä.
ENSIMÄINEN. Kuule! Minä näin unta, että paholainen astui eteeni ja
ärjäsi: "Pötki matkoisi."
TOINEN. Ahaa! Kun semmoisesta otuksesta on kysymys, merkitsee se
unissasi jotakin. Kuinkas kävi?

ENSIMÄINEN. Minä otin kahden vaiheella, joko mennä tai ei.
TOINEN. Noh! Tuo unipa muistuttaa enostani.
ENSIMÄINEN. Mitäs enollesi tapahtui?
TOINEN. Hän joutui tappeluun ja taisi saada vähä rökkiinsä. Vaan
kuinkas sinun sitten kävi?
ENSIMÄINEN. Minä en liikkunut paikalta; mutta lempo kiljasi ja
sieltä, täältä, ilmoista ja maasta ilmausi silloin muita perkeleitä.
TOINEN. Nooh?
ENSIMÄINEN. Minä juoksemaan...
TOINEN. Hm, hm! Saapa nähdä, jos tuo merkitsee mitään. Kyllä minä
luulen, että sinulle tapahtuu jotakin hyvää tahi pahaa.
ENSIMÄINEN.