Kaksi laukausta | Page 2

palasi nuoren kauniin vaimon kanssa. H?n eli t?m?n kanssa jos mahdollista viel? suuremmassa yksin?isyydess?, kuin ennen, ja piti h?nt? suuressa arvossa, jos saa p??tt?? papin ja l??k?rin kertomuksista pit?j?ll?. Sit? huhua, joka oli tiet?vin?ns? ett? kartanon-omistajan vaimo oli mykk?, sokea tai jotakin semmoista, v?ittiv?t mainitut henkil?t per?tt?m?ksi. Se oli hyvin kaunis nainen, vakuutti pappi, hyvin arvokas nainen, todisti l??k?ri, ja muuten aivan s??nn?llinen, vakuuttivat molemmat. H?n kuoli v?h?n ajan per?st? synnytetty?ns? tytt?ren. Maahanpaniaisiin oli seudun asukkaat kokountuneet hyvin lukuisasti. Tahdottiin n?hd? mill? lailla "h?n otti sen". H?n oli tullut hautausmaalle tavallisessa puvussaan, ruskeassa niinsanotussa mets?stys-nutussa, suurissa kiilt?viss? saappaissa ja harmaassa huopahatussa, jonka ymp?ri oli k??ritty kappale suruharsoa; huhu tiesi ett? mejerin-hoitaja viimeisell? hetkell? oli sitonut sen hattuun.
Hautausmaalla oli h?n kohteliaasti, mutta ??net?inn? vastaan-ottanut enemm?n ja v?hemm?n hienontapaiset surkuttelemiset, jotka aina semmoista tilaisuutta seuraavat. Kaikkien menojen aikana, sek? sis?ll? kirkossa ett? ulkona haudalla, ei h?nen kasvoissansa huomattu v?hint?k??n muutosta. Ainoastaan sin? hetken?, jolloin ensimm?inen lapiollinen hietaa oli pudonnut arkulle, v?risi h?nen lyhytniskainen olentonsa, niinkuin vilusta, ja vieress? seisova l??k?ri oli n?hnyt ett? h?n painoi etuhampaat useita kertoja ali-huuleen kunnes verta tippui alas h?nen parralleen. Silloin oli h?n ?kisti pyyhkinyt huulia nen?liinallaan ja kun kaukana seisovat olivat n?hneet ett? nen?liina nostettiin kasvoille, olivat he tyytyv?iset, sill? arvelivat ett? kyyneleit? oli vuotanut ja ett? kaikki siis oli niinkuin olla piti. Sitten oli h?n pudistanut papin, tohtorin ja muutamain l?hell? seisovain k?tt?, oli mennyt vaunuillensa, k?skenyt ajomiehen ajaa ja itse mennyt kankaan yli jalkasin kartanolle p?in. Poika, joka paimensi muutamia laihoja lampaita, oli seuraavana p?iv?n? tullut tohtorin luo tuomaan er??n veitsen, hammas-tikkuja ynn? tasku-kirjan, jotka oli l?yt?nyt kanervikosta, ja h?nen kertomuksensa mukaan kanervat siin? paikassa olivat taittuneet ja alas painetut, niinkuin joku olisi siin? istunut tai maannut kauan aikaa. Tohtori oli ottanut kapineet ja antanut pojalle 4 killinki?, mutta samalla ilmoittanut h?nelle ett? kalut varmaankin olivat kartanon-haltijan ja ett? h?n, l??k?ri, toimittaisi ne omistajalle. Samana p?iv?n? iltapuolella eteni h?n kartanoon ja tapasi tuon muuten toimeliaan miehen pitk?ll? kovalla sohvalla jokap?iv?ishuoneessa, joka n?ytti oudolle ja tyhj?lle. Kartanon-haltija piti toisessa k?dess??n kirjan, jota h?n luki sill'aikaa kun h?n toisella silitteli ruskea-pilkkuista lintu-koiraa, joka uskollisena katseli makaajaa ja n?ytti ihmettelev?n t?t? tavatointa toimettomuutta.
-- Suokaa anteeksi ett? h?iritsen! Nils Kristensen'in poika toi minulle n?m? kapineet, jotka oli l?yt?nyt kanervikosta. Ne ovat varmaan teid?n!
Makaava nousi puoleksi ja laski kirjan p?yd?lle viereens?. L??k?rin silm? katseli sen nimilehte?. Se oli Don Quixote.
-- Oi! se on taskukirjani ja veitseni. Kiitoksia paljon. Min? kaipasin niit? aamulla!
Kun l??k?rille ei tarjottu tuolia, otti h?n semmoisen itse. Kartanon-omistaja katseli h?nt? v?h?n ep?illen, vaan tarttui kohta taas kirjaan ja rupesi koiraa silitt?m??n.
L??k?ri antoi tietoa l?sn?olostaan sanoilla:
-- Herra kartanon-haltija...!
-- Suokaa anteeksi: Jansen! oikaisi t?m?.
-- Herra Jansen; min? en olisi j??nyt istumaan jos en olisi katsonut velvollisuudekseni astua teid?n ja teid?n surunne v?liin, puhumaan totisesti teid?n kanssanne siit? pienest? olennosta, joka teill? nyt on talossa ja jota minusta n?yt?tte...
-- Suru! pieni olento! velvollisuus! mutta j?tt?k?? minut toki rauhaan n?ist? puheenparsista. Olenhan omassa talossani, luulisin min?!
T?m? puhe aloitettiin ?k?isell? ??nell?; mutta lauseen lopussa makaavan ??ni heltyi, h?n kallistui koiran yli ja nosti sen p??t?. Koira veti p??ns? pois h?nen k?sist??n, aivasti, meni takaperin p?yd?n alta pois, aivasti taas, juoksi uunin viereen ja laski k?p?l?ns? kuonolle.
Tohtori ajatteli itsekseen ett? Jansen'in kyyneleet olivat hyvin suolaiset. Hetken ??nett?myys vallitsi.
-- Min? en tied? mit? syyt? teill? on h?vet? suruanne minun l?sn?ollessani! sanoi tohtori.
Ei seurannut mit??n vastausta.
Puhuja jatkoi:
-- Vaikk'en tied? sit?, t?ytyy minun teid?n l??k?rin?nne, huolimatta mist??n, kertoa mit? jo sanoin lapsen synnytty?, kun ei paljon toivoa ollut sen ?idist?, ja se asia on j?rjestett?v? niin pian kuin mahdollista. Mejerihoitajan pullo voi kyll? olla hyv?, mutta min? en puolusta sit? ruoan lajia. Joko te annatte minulle eron l??k?ritoimestani teid?n luonanne taikka min? vaadin mit? olen vaatinut: lapsen pit?? saada imett?j??!
Kartanon-omistaja ei liikahtanut. H?n oli laskenut kirjan kasvoilleen. Outoa oli n?hd? kuvat kirjan kansilla tuon surun peittona. Toisella puolella La Mancha-ritarin laiha, luinen muoto ja toisella puolella aseen-kantajan t?rke? kyynillinen naama.
Tohtori nousi ja astui sohvan viereen sek? taputti makaajaa olkap??lle.
-- Hra Jansen. Min? olisin huonompi l??k?ri kuin olen, jos en olisi oppinut surua kunnioittamaan pitk?n? virka-aikanani, varsinkin kun on niin paljon syyt? siihen kuin teill? on. Min? tunnen surun omasta kokemuksestani. Mutta ?lk?? rakkaudesta siihen, mink? olette kadottanut, unhottako sit? pienokaista, joka on tullut teid?n taloonne. Min? tahdon unhottaa mit? lausuitte minulle taannoin. Ensi surussaan ihminen voi lausua yht? ja toista. Vaan eih?n pienokainen ole syyp?? siihen. Olkaa nyt mies ja jos ette tahdo itse ryhty? toimiin, niin valtuuttakaa minua siihen. Min? hankin imett?j?n, eik? niin?
Kirjan alta kuului: Tehk?? niin, vaan antakaa minun olla rauhassa!
Tohtori otti hattunsa, seisoi viel? hetken aikaa ja meni sitten ulos mejerinhoitajan luo.
Seuraavana aamuna h?n palasi, tuoden mukanansa voimakkaan n?k?isen naisen, jolla oli korkea rinta, ruskeat posket, kirjava liina p??ss? ja kuopakkaat silm?t. H?n astui tohtorin j?ljiss? katsomatta oikealle tai vasemmalle. Ajo-portilla oli h?n seisahtunut ja tuttavasti hymyillyt sen p??ll? olevalle herras-vaakunalle.
Tohtori