Kaksi | Page 9

-- -- --
"Oi, miten tyhjältä kaikki tuntui! Nyt on siis kaikki auttamattomasti
lopussa Maurin ja minun välillä", huokasi Valva. "Miksi riistettiin
minulta kaikki? -- 'Taivaallinen ystäväsi voi tämänkin parhaaksesi
kääntää', sanoi Rantalan emäntä. -- Tuleehan uskoa niin."
Valva läksi hiljakseen kulkemaan kotia.

Kerttu siellä vielä iloitsi häistä, jotka tulossa olivat, mutta Valva käski
häntä toimittamaan illallista pöytään.
"Päätäni kivistää, minä en jaksa syödä ollenkaan tänä iltana", sanoi
Valva, "vaan menen kammariini."
Tultuaan ylikammariin, kohensi hän ensiksi makuuvuoteet kuntoon ja
istui sitte raamattua lukemaan. Hän luki Psaltarista 23 psalmin: Herra
on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu...
Ja vaikka minä vaeltaisin pimiässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään
pahuutta, ettäs olet kanssani: sinun vitsas ja sauvas minun tukevat.
"Niin, Herra, tule olemaan minun kanssani, Herra, ole minun
väkevyyteni!"
Näin rukoili Valva ja rupesi sitte hankkimaan levolle.
Vähän ajan kuluttua tulivat sisaret iloisesti juosten ylikammariin, mutta
kun Valva jo oli levolla, riisuivat he hiljaa yltään ja panivat maata.
Hetken perästä olivat he kaikin unessa. Valvakin nukkui levollisesti;
hän oli tullut lohdutetuksi.

VI.
Talonkatsojaiset ja kihlajaiset olivat Tuomelassa tapahtuneet
säännöllisessä järjestyksessä, ja niitä seurasi sitten seuraavana vuotena
Juhannuksen aikaan kaksipuoliset häät. Ensin niitä vietettiin morsiamen
kodissa ja seuraavana päivänä myöhäisten aamiaisten jälkeen vietiin
morsian täydessä morsiushankinnassaan suuren saattojoukon
seuraamana uuteen kotiinsa. Sinne oli kutsuttu Tuomelaisten tuttavia.
Salovaarastakin olivat kaikki muut, paitsi Valva; jonkun täytyi olla
kotonakin.
Nyt oltiin syyskuun alussa. Nuori Reeta emäntä oli jo aivan tutustunut
talonsa toimiin. Ja hauskasti toimi kävi Maurin ja hänen yhteisessä

talossa. Reeta oli niin ihastunut Mauriinsa. Kaunis ja kelpo mies hän
olikin. Vähän enemmän hän olisi saanut näyttää rakkauttaan, mutta
kullakin on omat tapansa, ja Maurin tunteet olivat kyllä lämpimät,
arveli Reeta. Lukkarikin oli sanonut, että Mauri oli sellainen, että olisi
tyttöjä saanut vaikka joka sormelle; mutta kaikista oli hän valinnut juuri
Reetan, -- ei siis epäilemistäkään, ettei hän ollut rakastunut. Ja nuori
emäntä hyöri kyökissä patojensa luona ja maitokammarissa maitoa
mittaamassa ja kermomassa. Voita hän kirnusi ja osasi asettaa sitä
lautaselle niin kauniisti, että Maurikin vähän naurahti, sanoen: "Joko
nyt voikin rupeaa ruusuja kukkimaan --."
Riihellekkin Reeta olisi tahtonut mennä, mutta Mauri ei antanut. "Olet
liika hento riihen tomuja nielasemaan, kyllä tässä talossa on emännällä
tarpeeksi työtä muutenkin."
Reeta katsoi kauniilla katseella mieheensä. Hän oli niin erittäin
kiitollinen noista sanoista, ei siitä syystä, että hän riihityötä olisi
pelännyt, vaan sen vuoksi, että Maurin sanat osottivat rakkautta;
tahtoipa hän varjella hentoa vaimoansa riihen tomusta.
Nuori emäntä oli kuten valtaansa päässyt kevät-puronen, joka rientäen
eteenpäin kostuttaa äyräitänsä, saattaen ne rehevää kasvullisuutta
kantamaan. Joka paikassa, missä hän liikkui, näkyi hänen kätensä
järjestäviä jälkiä. Ja tämä toimi oli niin hauskaa, hänen lempensä
miestänsä kohtaan teki kaikki niin kevyeksi. Eiköhän rakkauden voima,
joka on niin suuri, vihdoin olisi sytyttänyt vastarakkautta Maurinkin
sydämmessä? -- Varmaankin! --
Mutta ihmis-onni on kuin heikko viljankorsi, jos se kokonaan riippuu
jostakin maallisesta olennosta. Vähimmätkin myrskyt sen kaatavat --.
Eräänä päivänä oli Mauri käynyt kirkolla kunnan kokouksessa ja
tavannut siellä Rantalan sekä Salovaaran Jaakon, ja Jaakko oli silloin
kutsunut Rantalaa ja Mauria tulemaan emäntineen heille.
Mauri kertoi Reetalle asiasta, ja sanoi: "Kai sinne mennään, vai mitä
arvelet?"

"Tietysti, onhan hyvin hauska tutustua naapureihimme."
"No ei heitä juuri naapureiksi saata sanoa, onhan sinne lähes penikulma
ajettavana."
"Niinkö pitkä matka? Suntion Maiju sanoi sinne olevan noin neljä
virstaa oikotietä metsän läpi. Sanoipa vielä, että sinä sisariesi seurassa
usein kävelit sitä tietä Salovaaraan."
"Niin, kyllä kävimmekin, mutta kukapa sen tien niin mitannut on --
Maijuko? Hänen silmänsä ei ainakaan ole juuri luotettavaa laatua.
Mutta siellä on märkää tähän aikaan. Lähdetään hevosella vain."
"Onhan se hauskaakin ajella rautiolla taas, en olekkaan pitkään aikaan
saanut sillä ajella. Miina varmaankin nyt tahtoisi olla minun sijassani,
kun Salovaaraan lähdetään. Hän oli niin kovin ihastunut rautioon.
Hullutteli, kun minä oitis sinuun mielistyin, ja sanoi: "enemmän minä
hänen rautiostaan pidän."
Mauri istui miettiväisenä. Hän olisi halusta tahtonut sanoa Reetalle, että
hän ennen oli pitänyt Valvasta, ennen -- niin, olihan se toista nyt kuin
ennen -- mutta mikä häntä esti? Hän oli monta kertaa aikonut sen tehdä,
mutta ei rohjennut milloinkaan. Hän pelkäsi vaistomaisesti, että jotakin
särkyisi, murtuisi, jos hän nyt näin perästä päin puhuisi. Hän oli vaiti,
mutta kuitenkin se olisi ollut parempi, että hän olisi kaikki puhunut.
Sillä olisi hän jo osottanut, että vaimo nyt oli hänen lähin ystävänsä.
Iltapäivällä lähdettiin, ja nuori emäntä oli iloinen ja sievä. Mauri vei
oikein tyytyväisenä hänet näytteille.
Salovaarassa heitä otettiin kohteliaasti vastaan. Valva oli muitten
muassa portailla vastaan ottamassa. Hän ei ollut vielä ennen tavannut
Tuomelan nuorta emäntää.
Vieraat vietiin sisälle ja Mauri katosi pian ukko Salovaaran huoneeseen.
Hän oli ensi kerran häittensä jälkeen Valvan seurassa, ja tämä tuntui
hänestä rasittavalta. Jotakin kankeata oli ilmassa ensin, mutta sitten tuli
Rantalan väki, ja kun he olivat jo tuttuja Reetan kanssa, päästiin pian

oikein puheen alkuun.
Rantalan emäntä tuumi, että keli oli kovin huonoa; oli kulunut paljo
aikaa tiellä.
"Meidän rautio ei