Jutelmia läheltä ja kaukaa I: Etelän ja Pohjoisen Tytär; Punainen Lähde

Jutelmia läheltä ja kaukaa I:
Etelän ja
by Pietari
Hannikainen

The Project Gutenberg EBook of Jutelmia läheltä ja kaukaa I: Etelän ja
Pohjoisen Tytär; Punainen Lähde, by Pietari Hannikainen This eBook
is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Jutelmia läheltä ja kaukaa I: Etelän ja Pohjoisen Tytär; Punainen
Lähde
Author: Pietari Hannikainen
Release Date: February 18, 2005 [EBook #15105]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JUTELMIA
LÄHELTÄ JA KAUKAA ***

Produced by Tapio Riikonen

JUTELMIA LÄHELTÄ JA KAUKAA I: Etelän ja Pohjoisen Tytär;
Punainen Lähde
Kirj.
P. Hannikainen
K. Suomalaisen Kirjapaino, Sortawala, 1882.

ETELÄN JA POHJOISEN TYTÄR

I.
Oli eräs kesäilta, lämmin ja tyyni. Kukkaset, ihanimmat kaikista
maanosista, lewittiwät suloisen tuoksunsa kiwiseinillä piirityssä
puistossa. Waan tämä ihana puisto, joka muina sellaisina iltoina wilisi
täynnä käwelijöitä, oli nyt tyhjä ja äänetön. Yksikään paikan nuoria
kaswattilaisia ei tänä iltana halunnut nauttia luonnon ihanuutta ahtaassa
piirissä, jossa puiston käytäwät oliwat ainoat paikat, missä he woiwat
enemmän jaloitella ja hengittää wapaampaa ilmaa. Nuoret
kaswattilaiset, pari kolme sataa tyttöä, oliwat unhottaneet tawallisen
wapaushetkensä. Ympärillä olewista kiwihuoneista kaikui iloiset
säweleet. Laitoksen johtaja, anna Iwanowna, oli entisen tawan mukaan
kutsunut nuoret kaswattilaiset huoneihinsa tanssiin, ennenkun hän ne
päästi kesäluwaksi, erään kuukauden ajan wapauteen. Tämä ilta oli
sellainen odotettu hetki, jolloin nuoret neidet saiwat harwinaisen huwin
kohdata wähän sitä maailmaa, joka melkein koko heidän
kaswatusajallensa oli heiltä suljettu. Millä innolla he täksi hetkeksi
antautuiwat hillittömän huwin waltaan, sitä ei woi kertoa muuten kuin
näkemällä sitä wiatonta iloa, jota nyt loisti heidän silmistään.
Nuoret neidet, mitkä nyt oliwat kokoontuneet Anna Iwanownan salissa,
oliwat Wenäjän korkeimmista suwuista. Ne oliwat ruhtinain, kreiwien,
paronein ja korkeinten wirkamiesten tyttäriä ympäri Wenäjän, osittain
Suomestakin. Näiden seassa oli kuitenkin monta köyhän aatelismiehen

tytärtä, jotka oliwat saaneet onnen tulla tähän Wenäjän parhaimpaan
kaswatuslaitokseen. Mutta aatelisuus oli aina wälttämätön ehto
sellaisen etuoikeuden saantiin. Jokainen, ken katseli noita nuoria
kaswattilaisia, sai siis olla wakuutettu, että se oli waan puhtainta
aateliswerta, mikä hohti tänä iltana heidän muutoin waaleissa
poskissaan. He oliwat tänään todellakin suloisia, monta täydellistä
kaunotarta. Nuoret miehet, jotka oliwat tähän iltaseuraan kutsutut, noin
satakunta nuoria upseria ja ylioppilaita, näyttiwät tuskin woiwan
noiden erinäisten kauneusten wälillä walita. Kuitenkin, ennenkun
iltahuwi oli päättynyt, eräs pian täysikaswuinen neiti oli woittanut
kaikkien ihastuksen. Se oli tuo, joka nyt kewiästi lentää walssissa erään
ylioppilaan kanssa. Molempain silmät lepääwät nähtäwällä lempeydellä
toinen toiseensa, ja seuran tarkkuus on eräitä silmänräpäyksiä
kiinnitetty tähän ihanaan pariin. Tämä seisattuu wihdoin wanhan
ruhtinatar Marandan eteen, joka tyytywäisyydellä ojentaa kätensä
ihanaa neittä kohti ja wetää hänet syliinsä. Nuori ylioppilas seisattuu
wähän syrjään, katsellen wielä yhä sulotarta.
--"Minä olen tänä iltana sinusta hywin iloinen, Luisa", sanoi ruhtinatar
Maranda, tehden hänelle tilaa wiereensä.
Luisa katsoi ruhtinattaren silmiin, suloinen hymy huulilla, joka osoitti
lapsen kiitollisuutta ja wiatonta iloa.
--"Tunnetko, Luisa, tuon nuoren miehen, jonka kanssa äsken
walssasit?" kysyi ruhtinatar.
--"Minä näen häntä ensi kerran, se on herra Ernest."
--"Ernest? tuoko, joka seisoo nyt pian edessämme? Sinä erhetyt, Luisa,
se ei woi olla waan herra Ernest", sopotti ruhtinatar, katsellen
nuorukaista, jonka silmät yhä oliwat Luisaa kohti.
Luisa nosti silmänsä ja punastui. "Hänen nimensä on Ernest W.,"
wastasi hän, katsoen alas ja antaen kätensä solua ruhtinattaren käteen.
"Äiti, te ette usko mikä erinomainen mies hän on, tuo Ernest; tässä ei
ole yhtään hänen wertaistansa, hänen puheensa on niin wilkas ja
huwittawa."

--"Olisi hauska saada hän tuttawaksi", sanoi ruhtinatar. Hän oli tuskin
ehtinyt tämän sanoa, kun herra Ernest, joka wälillä oli häwinnyt
joukkoon, jälleen tuli Luisaa kohti ja wei hänet uuteen tanssiin, joka
juuri alkoi. Ruhtinattaren silmät seurasiwat alati tätä ihanan paria,
waihdellen Luisasta Ernestiin ja Ernestistä Luisaan. Mutta miten se lie
ollut, utelias ruhtinatar ei saanut koko illassa puhutella nuorukaista,
joka näytti olewan enimmän huwitettu Luisan seurasta. Luisa oli liian
kainu esittämään ruhtinattarelle, ja Ernest näytti liian wähän rohkealta
sitä tekemään itsekseen. Hän oli kuitenkin saanut halun tulla tuntemaan
tuon onnellisen wanhan naisen, jota Luisa näytti pitäwän äitinään. Sen
sai kuulla hänen puheestaan eräälle upserille.
--"Ken tuo wanha nainen on, jonka wieressä ihana Luisa nyt istuu?"
kysyi hän uudella uteliaisuudella. "Kun katselen hänen muotoansa,
woisin luulla häntä Luisan äitiksi, niin paljon heidän näkönsä
wiwahtawat toisiinsa. Mutta hän on liian wanha Luisan äitiksi ja Luisa
liian nuori hänen tyttärekseen."
--"Niin se on", wastasi puhuteltu, kreiwi Kurakin. "Ruhtinatar
Marandalla on yksi ainoa poika, joka on äsken tullut kenraliksi, ja
saanut päällikön wiran Krimissä. Ruhtinatar itse elää talwet täällä
Pietarissa. Kesäksi hän muuttaa eräiksi kuukausiksi yksinäiseen
maahowiinsa Dynajoen warrella. Hänen poikansa, kenrali Maranda on
moniaita wuosia sitte nainut ja lapsiton. Ruhtinatar on ottanut köyhän
sukulaisen tyttären, en tiedä mistä, ehkä Kaukason takamaista,
ottotyttärekseen, ja hän se on, tuo kaunis Luisa, jonka näette nyt
istuwan