Jaakko Juteini ja hanen kirjallinen toimintansa

Jaakko Juteini ja hanen
kirjallinen toimintansa

The Project Gutenberg EBook of Jaakko Juteini ja hänen kirjallinen
toimintansa, by Kuuno A. Talvioja This eBook is for the use of anyone
anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You
may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project
Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.net
Title: Jaakko Juteini ja hänen kirjallinen toimintansa
Author: Kuuno A. Talvioja
Release Date: October 1, 2004 [EBook #13565]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JAAKKO
JUTEINI JA HÄNEN ***

Produced by Tapio Riikonen

JAAKKO JUTEINI JA HÄNEN KIRJALLINEN TOIMINTANSA
Kirj.
Kuuno A. Talvioja
A.G. Wäänäsen Kirjapaino, Heinola, 1915.

[Kuva: Juteini.]
SISÄLLYS:

Alkulause. I. Johdatus. II. Juteinin elämänvaiheita. III. Juteini kääntyy
kansansa puoleen suomenkielellä. IV. Juteini kääntyy aikansa
sivistyneiden puoleen ruotsinkielellä. V. Juteinin mielipiteitä
kasvatuksesta. VI. Juteinin kielioppi ja Valittuja Suomalaisten
Sananlaskuja. VII. Lasten Kirja ja Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle.
VIII. Juteini jättää kirjailemisen, mutta ei malta kuitenkaan kauan pitää
päätöstään. IX. Anteckningar af Tankar uti Warianta Ämnen ja
oikeuksien päätökset. X. Juteini kunniansa kukkuloilla. XI.
Yleiskatsaus Juteinin kirjailijatoimeen: Juteinin runous.
Kirjallisuusluettelo. A.) Juteinikirjallisuutta B.) Juteinia käsittelevää
kirjallisuutta C.) Kirjallisuutta, jota J. on käyttänyt Liitteitä.

ALKULAUSE.
Kiitollisena muistelen, että prof. E.N. Setälä v. 1887 syksyllä--ollen
silloin nuori yliopiston opettaja ja v.t. professori--antoi minulle
»laudatur»-väitöskirjotusta varten hauskan aineen »Jaakko Juteini
kirjailijana». Kun sitten Yliopiston konsistoori seuraavana syksynä oli
palkinnut kirjotukseni tästä aiheesta, oli tuo väitöskirjani tarkastuksen
alaisena keväällä v. 1889 Kotikielenseurassa, jossa esimiehyyttä hoiti
prof. Kaarle Krohn--hänkin silloin nuori dosentti ja v.t. suomenkielen
professori yliopistossamme. Hän lausui tarkastustilaisuudessa
toivomuksen, että julkaisisin kirjotukseni, sillä suomalaisen
kirjallisuutemme historioitsijat olivat senlaisten monografiiojen
tarpeessa. Vuosikymmeniä kuitenkin vierähti, ennenkun minulla oli
tilaisuutta kirjani julkaisemiseen. Kun sitten kirjani alkuosan (113 sivua)
v. 1910 keväällä painatin Heinolan Alkeiskoulun vuosikertomuksen
yhteyteen ja samalla otin pienen ylipainoksen siitä, oli se jo jonkun
verran laajentunut; sen selostukset Juteinin teosten sisällyksestä olivat
näet laajenneet sen takia, että olin niihin lainaillut paljoa runsaammin
näytteitä hänen kielestään, jos kirjaa mahdollisesti voitaisiin käyttää
jonkinverran joissakin kouluissa lukemisena suomalaisen
kirjallisuushistorian tunneilla.-- Tänjälkeisenä aikana sain sitten
tietooni muutamia seikkoja Juteinin Anteckningar-kirjaa koskevasta
jutusta. Näistä kävin ottamassa selkoa prokuraattorinviraston- ja
valtionarkistoissa sekä laajensin esitykseni niistä ylipainoksessa ja
painatin jäljennökset asiakirjoista teoksen loppuun. Prof. Setälän erään
lausuman johdosta ryhdyin sittemmin vielä kirjottamaan Juteinin

elämäkertaa--elämäkerrallisten tietojen puolesta niin täydellistä kuin
suinkin--ja matkustin sen takia Juteinin kotipuolessa, sekä Viipurissa
että Hattulassa, Hauholla ja Hämeenlinnassa. Seurauksena matkasta oli,
että sain julkisuuteen Juteinin kuvan sekä yhtä ja toista hänen elämänsä
taipaleelta ennen julkaisematonta ja ennen julkaistuakin taas työni
kestäessä tarkistetuksi. Tämän elämäkerrallisen esityksen kautta kirjani
uudelleen laajeni tavattomasti, niin että se nyt, kun sen ensi osan täten
olen valmiiksi painattanut, muodostaa liitteineen noin 400 sivun
laajuisen teoksen. Tämä selitykseksi kirjani hieman omituisen
pagineerauksen johdosta. Syynä siihen, että tämän osan valmistuminen
on niin kovin viivähtynyt, on tietysti ensi sijassa ollut suurtöinen
virkani, mutta myöskin suuressa määrin sairaus. Toivon
tulevaisuudessa saavani tilaisuutta kirjani jatkon eli toisen osan
julkaisemiseen. Siinä esitän tarkemmin Juteinin mielipiteitä
kasvatuksesta ja tietoviisaudesta.
Olen työni kestäessä saanut arvokastakin apua muutamilta henkilöiltä,
minkä täten kiitollisena tunnustan; mutta ennen muita on minun
mainittava kaksi ystävääni_ prof. E.N. Setälä sekä toht. A.V.
Koskimies, joiden neuvot ja kehotukset ovat olleet tehokkaina
kannustimina työni kestäessä.
Heinolassa syyskuulla 1915.
K. A. T. O.

I.
JOHDATUS.
Voidaksemme ymmärtää ja oikealla tavalla arvostella Jaakko Juteinia
kirjailijana meidän täytyy tuntea aikakausi, jossa hän eli, tai ehkä
tarkemmin sanoen ne aatevirtaukset, mitkä 18:nnen vuosisadan
loppupuolella ja 19:nnen vuosisadan alkupuolella tunkeutuivat
Länsi-Euroopasta maahamme ja täällä etupäässä yliopistosivistyksen
välityksellä pääsivät valtaan.
Aikakauden, josta on puhe, tunnemme »valistusajan» nimellä ja sen
tunnuslauseenahan oli: kaikesta taikauskosta ja ennakkoluuloista
vapautunut, terve, mutta vilpitön ihmisjärki on oikeutettu tutkimaan ja
ratkaisevastikin tuomionsa lausumaan kaikista asioista, mitkä kuuluvat
inhimillisen ajattelemisen piiriin ja voivat joutua saman ajattelemisen
esineiksi. Auktoriteettiuskoa ei siis saanut olla. Uskonnonkin alalla tuli

kaiken alistua järjen arvostelun alaiseksi tai voi korkeintaan niitä tämän
alan ilmiöitä myöntää oikeutetuiksi ja tosiksi, joita voi omassa
mielessään kokea. Ihmekö siis, että monen monet sen ajan papit ja
oppineet, jotka halusivat valistuneen nimeä kantaa, häpesivät raamatun
tavoin puhua »rististä», joka puhe jo apostoli Paavalin aikoinakin »oli
kreikkalaisille hulluutta»! Taikka, jos raamatun selvistä sanoista ei
mihinkään päässyt, vaan täytyi puhua Kristuksen uhrikuolemasta ja
ylösnousemisesta sekä muistakin ihmeistä, niin oli niitä sellaisella
tavalla selitettävä, että järki ne voi hyväksyä. Että yhden »uhrilla»,
yhden kuuliaisuudella saatettaisiin sovittaa monen syntivelka, monen
tottelemattomuus, oli silloin samoin kuin kaikkina aikoina
järkiniekoille »hulluutta». Emme sen vuoksi oudoksune, ettei
Juteininkaan teoksissa tämmöistä tavata.
Kun »järjen valo» milt'ei yksinomaan oli johtotähtenä,--kun ei
»gemyt'ille», tunne-elämälle tarpeellista oikeutusta järjen rinnalla
myönnetty, oli seurauksena, että »valistusmiesten» runoudesta puuttui
lämpöä, puuttui useimmiten arveluttavassa määrin kuvitusvoimaakin;--
niissähän ei saanut olla mitään »mystillistä», salaperäistä--;
mielikuvituksen lentoa ei niistä tarvinnut etsiäkään. Runouden
tarkotuksena, samoin kuin kaiken henkisen ja hengellisen kirjailemisen,
oli muka hyödyttää. Sen tuli