Iltalampun ääressä I | Page 2

Aina
kuitenkin oli hän vast'ikään kärttänyt palkkaa ansiokkaasta
elämästään, työstänsä Herran viinamäessä.
Oi, kun silmä oikein avautuu sisällistä mielentilaa käsittämään, huomaa
se sydämmessä kuiluja, joita ei ikänä olisi voinut uneksiakaan! Hän oli
aina luullut, että koko hänen elämänsä, kaikki hänen toimensa johtuivat
Jumalalle altiista rakkaudesta, sulasta omaa etua pyytämättömästä
rakkaudesta; nyt hän näki, mitä itsekäs ihmisluonto oli vaatinut -- ei
armoa, vaan palkkaa. Oi Herra, armahda! Hän painoi päänsä
ristiyneihin käsiinsä ja vaipui rukoukseen; hän anoi anteeksi napinataan,
uhottelevaa valitustaan, anoi voimaa vastaisuuden varalle, anoi että hän

huomenna voisi Jumalan kunniaksi julistaa armon suloista sanomaa
janoaville sieluille. -- Kun hän lopetettuaan oli hiljaa kohottanut
kasvonsa, au'aistiin ovi varovasti ja hänen vaimonsa astui huoneesen. --
Hiljalleen kulki hän lattian yli miehensä luo ja suolsi kätensä hänen
käteensä. -- "Armaani -- sanoi hän lempein äänin -- alkaa hämärtää;
minä olen jo sytyttänyt kuusen pienille vierailleni, noille kolmelle
orpolapselle, tiedäthän -- jotka poismennyt lemmikkimme oli pyytänyt
saada käskeä jouluiltana meille -- äiti ei ole unohtanut hänen
viimmeistä toivomustaan, nuo kolme lasta seisovat jo ihmetellen
kuusen ääressä ja koko perhekunta on koolla; etkö tahdo tulla sisään
pitämään jouluhartautta meidän kanssamme?" Mikä lempeä, rukoileva
sointu tuossa hiljaisessa äänessä!
-- Kyllä, armaiseni, vaimoseni, sen minä tahdon, hän painalsi hänet
itseään vasten ja kauvan hillityt kyyneleet vierivät hänen miehekkäille
poskilleen -- minä ikävöin saadakseni teidän kanssanne kiittää ja ylistää
Jumalaa, joka on lähettänyt ainoan poikansa maailmaan syntisiä
vapahtamaan. Mutta ensin on minulla jotain anteeksi anottavaa sinulta,
rakas ystäväni. -- Syntisesti valittaessani katkeroitti sinun nöyrä
altiutesi minua yhä enemmin; tiedän nyt sen olleen syyttäjänä, joka
ankarasti ahdisti kapinallista sydäntäni. Nyt on Herra kuitenkin saanut
minun valtaansa. Hän on täydelleen minut masentanut, painanut minut
tomuun, mutta samalla kertaa on Hän itse tullut minulle kaikki kaikeksi!
Niin menettelee tuo rakas, kaikkivoipa Herra.
Hän vaikeni hetkeksi ääntään tukehuttavan liikutuksen tähden, mutta
sitten kertoi hän vaimolleen lintujen jouluvirrestä ja mitkä tunteet se oli
hänessä herättänyt. -- Silloin murtuivat viimmeiset sulut -- virkkoi hän
-- sydämmeni suli ja ymmärsin Jumalan rakkauden, joka kurittaa sen
tähden, että Hän meitä rakastaa. En voinut enää surra, tiesinhän että
pikku "valkotukallani" oli siellä paljoa parempi olla kuin meidän
luonamme; hän viettää nyt joulua Jumalan valtakunnassa;
uurastakaamme mekin sitä, että viimmeisen hetkemme tultua saisimme
viettää ijäistä joulua hänen kanssaan tuolla ylhäällä. -- Amen,
tehkäämme se -- vastasi äiti hiljaa itkien, ja sitten menivät molemmat
ulos pimeästä huoneesta joulukuusen ja joulukynttiläin luo, ylistämään
Jumalaa ja tekemään laupeudentyötä -- elävä kuva heidän vastaisesta

elämästään ja niistä hedelmistä, joita koettelemus kantaa kristittyjen
sydämmissä.
Ja tästä syrjäisestä erämaan pappilasta kohosivat ylistyksen sävelet
riemukkaasti taivasta kohti, yhtä voittoisasti, yhtä varmasti kuin
lintujen jouluvirren kaiku aina Jumalan istuimen luo.

USKONHEIMOLAISIA.
Kaksi henkilöä oli pysähtynyt kadunkulmaan puhelemaan.
-- Sehän tulee kokous tänä iltana Montellien luona -- virkkoi toinen,
muuan vanttera rouva, eloisine ruskeine silmineen -- Fredriikka aikonee
luultavasti sinne?
-- Luonnollisesti -- vastasi toinen, viidenkymmenen ikäinen naimaton
nainen -- tuo herttainen Liina lähettää aina minulle kutsut, milloin vaan
on tilaisuutta kuulla kelvollista jumalansanaa heidän luonaan. Jumala
tätä armon sisarta siunatkoon!
Hän nosti hartaasti vesiharmajat silmänsä taivasta kohden, puristaen
kätensä lujasti pienen neylelippaansa ympäri.
-- Todellakin on tuo Liina Montell kelpo ihminen, sitä en tahdo kieltää,
hän se kerkii kaikkialle. Mutta nyt pitää minun mennä tänne Rödliniin
kuulemaan joko sinne on saapunut tuota hyvää chesterjuustoa, josta
minun ukkoni pitää niin tavattomasti. Me tapaamme illalla Montellien
luona, hyvästi siihen asti.
-- Hyvästi -- sanoi neiti Fredriikka Fager jotenkin kuivasti ja kun
neuvoksetar Hellsbergin huomattava vartalo oli kadonnut puodinoven
taa, loivat nuo vesiharmajat silmät terävän, tutkivan katseen hänen
jälkeensä. -- Ja tuommoisiakin tahraisia lampaita kun pitää kärsiä
ainoassa todellisessa lammaslaumassa -- mutisi hän -- minä en voi
ollenkaan ymmärtää Montelleja, anitenkaan Liinaa, joka viitsii kutsua
moista maailmanlasta meidän hartaushetkiimme. -- Neiti Fager työnsi
jotenkin kärttyisenä vanhanaikuisen sateenvarjonsa kannan maahan,

astellen sitte sotaisin askelin edelleen katua, kunnes kääntyi erääsen
syyssateen tähden vesikkoiseksi ja kuraiseksi käyneesen katusolaan,
jonka varrella hänen vaatimaton majansa oli. Vanhassa X:ssä ei oltu
kovin tarkkoja katujen puhtauden suhteen, varsinkin näin
syyshämärässä katselivat kaupungin hallitusmiehet näitä asioita läpi
sormiensa ja toivoivat lunta, marraskuu kun oli jo käsillä.
Muutamia tuntia myöhemmin, äsken sytytettyjen katulyhtyjen unisesti
tuikottaessa, tuiverti neiti Fager taasen ulkona syyslo'assa. Tällä kertaa
kulki hän pitkin Suurtakatua muutamaa pitkähköä puurakennusta kohti,
jonka toisessa päässä oli komea myymälä akkunoissaan upeilevine,
kaikenlaisine nykyaikaisine korutavaroineen, ja jonka oven päälle
Esaias Montellin nimi kultakirjaimin oli maalattu.
Pääkäytävä oli pihan puolella. Sen muodosti joka puolelta verhottu
lasisuojus, joka kesäisin tavallisesti oli aivan täynnä kukkia. Eteisen ovi
oli lukitsematta, vaan kattolamppu oli jo kuitenkin sytytetty. Neiti
Fager ripusti vanhan, sumun kostuttaman sadevaippansa tavalliseen
naulaansa kakluunin luo ja silitteli juuri parhaillaan harmajankellervää
tukkaansa, kun läheisen salin ovi avautui ja talon emäntä tuli ulos,
toivotellen ystävällisesti vierastaan tervetulleeksi.
Rouva Montell oli kaupungin varakkaimpia ja arvokkaimpia
kauppiaanrouvia, olipa häntä nuorempana pidetty aivan sen
kukkeimpana impenä. Viidestä viidettä vuodestaan huolimatta oli hän
vielä nytkin vehmaan ihonsa, ruskean, viljavan tukkansa ja
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 87
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.