Ihmekös tuo | Page 4

sydämeni koko voimalla. Kuinka hellä, herttainen hän
oli aina minua kohtaan jo silloin kun vielä lapsina kotonamme olimme!
Joka päivä leikimme yhdessä. Niin, hänpä se minua lukemaankin opetti.
Kun sitte hänen isänsä tänne pääkaupunkiin muutti, kuinka minä aina
häntä ikävöin, tuntui niinkuin olisi koko maailma muuttunut. Nyt on
siitä kulunut kokonaista viisi vuotta. Pitkä aika! Hän on ollut tuolla
vapauden kotimaassa. Millaiseksi hän lieneekään siellä kasvanut?
Yleväksi, kauniiksi! Oikein tunnen pelkääväni, ensikertaa joutuessani
hänen mahtavien kasvojensa eteen.----Mutta missä hän viipyy? (Kelloa
soitetaan vasemmalla.) Kas siinä hän onkin! Hän ei tulekaan puutarhan
kautta.--Yhden tekevä?
(Menee aukasemaan.)
Kahdestoista kohtaus.
VAINIKKA. (Astuu saliin.) Suokaa anteeksi, että teitä häiritsin.
IMPI. (Its.) Hän teitittelee minua! Tuoko olisi minun armas Anttini?
VAINIKKA. Onko herra itse kotona, jos, niin sanoakseni, saan luvan
kysyä?
IMPI. (Ei vastaa mitään.)
VAINIKKA. Kutsumuksen mukaan tulin juuri kello viiden aikaan.

Suokaa anteeksi, jos niin sanoakseni.----
IMPI. Mitä vielä! Kyllähän te aivan oikein teitte. Käykää istumaan,
olkaa niin hyvä! (Its.) Hän se kumminkin on. Eikö hän Amerikassakaan
ole tuosta ujoudestaan päässyt?
VAINIKKA. (Käypi ovensuuhun tuolille istumaan.) (Its.) Mikä tuota
tyttöä vaivaa?
IMPI. No, mutta älkäähän sinne ovensuuhun käykö istumaan. Olkaa
hyvä, tänne peremmälle. (Näyttää nojatuolia.) Minä pyydän!
VAINIKKA. (Istuutuu nojatuoliin, its.) Tavattoman kohtelias neiti.
IMPI. (Käypi toiselle puolen istumaan. Its.) Kuinka ujo hän on. Ja
kuinka hän on muuttunut. Matkat ja vaivat! (Molemmin puolin
äänettömyys.)
VAINIKKA. (Its.) Mitä tahtoo hän minusta?
IMPI. (Its.) Kuinka äärettömän kömpelö.
VAINIKKA. (Pyyhkii otsaansa.) Tavattoman kuuma ilma tänään.
IMPI. Aivan kuin heinäkuussa.
VAINIKKA. Kun minä eilen illalla, niin sanoakseni tiaatterista kotia
astelin, niin minä jo arvelin, jotta kyllä se ilma nyt kuumemmaksi
rupeaa. Se oli se ilta niin peijakkaan kesäinen, niin sanoakseni.
IMPI. (Its.) Mitä varten rupeaa hän valheita laskemaan! Eikö meillä ole
muuta puheen ainetta. No minä jatkan. (Ään.) Te kävitte teaatterissa
Nooraa katsomassa?
VAINIKKA. Olinhan minä tuolla.
IMPI. Kumma etten minä teitä siellä nähnyt. (Its.) Jopa joudut kiinni!
VAINIKKA. No, no! Ihmekös se. Te olitte siellä alhaalla, mutta minä
istun aina, niin sanoakseni siellä ylhäällä laen rajassa.
IMPI. Toisella rivilläkö? Mitä varten?
VAINIKKA. Pitää tuota noin olla säästäväinen.
IMPI. (Its.) Kyllä oot sukkela. (Ään.) No olitteko tyytyväinen?
VAINIKKA. Olihan tuota tuossa markan edestä, niin sanoakseni.
IMPI. Kuinka voitte te niin sanoa?
VAINIKKA. Totta tosiaan. En minä, tuota noin, tiedä, mistä ne ihmiset
niin suuresti sitä neiti Aalpärkiä, niin sanoakseni ylistelevät?
IMPI. Mistäkö ylistävät?
VAINIKKA. Minä kävin, tuota noin, sirkuksessa vast'ikään. Tanssihan
tuo siellä likka hevosen selässä paremmin kuin hän lattialla.
IMPI. (Its.) Miksikä tekeytyy hän noin tyhmäksi ja on olevinaan

ventovieras minulle. (Ääneen.) Mutta mitä varten tämä teeskentely?
Emmekö me voi puhua niinkuin vanhat tuttavat ainakin.
VAINIKKA. (Its.) Mekö vanhat tuttavat? (Ään.) Ei minulla ole mitään
sitä vastaan.
IMPI. Milloinka sinä oikein tulit tänne?
VAINIKKA. (Its.) Hän sinuttelee jo minua. (Ään.) Siitä on jo pari
viikkoa.
IMPI. Mitä! Pari viikkoa! Etkä ole minulle heti siitä tietoa antanut.
Minä luulin sinun vasta tänään saapuneen.
VAINIKKA. Mitenkä olisin sitten eilen voinut tiaatterissa olla?
IMPI. (Its.) Se oli siis täyttä totta! Niinkö typerä hän on? Ei
vähintäkään aavistusta taiteesta. Hän on ollut jo kaksi viikkoa täällä,
eikä ole ennen minua tervehtimään tullut. Hyvä! (Ään.) Miksikä tänne
nytkään tulit? Olisithan voinut olla kokonaan tulematta.
VAINIKKA. Oma hyötyni vaatii minua tottelemaan kaikkia
kutsumuksia.
IMPI. Vai niin! Sinä teet siis muillekin tällaisia visiittejä.
VAINIKKA. Tietysti! Tänään olen jo tehnyt kolme ja----
IMPI. Vieläkö tohdit sen minulle suoraan tunnustaa?
VAINIKKA. Mutta neiti kulta! Mikä teitä vaivaa? Rauhoittukaa toki.
Enhän minä--.
IMPI. Pitäisi sinun hävetä mokomaa käytöstä. Kuinka katkerasti olet
ihanimmat toiveeni pettänyt. Minä olen odotellut sinua kuin kukkanen
auringon nousua. Sen sijaan, että olisit tuonut mukanasi lohdutusta, iloa,
toit katkeruutta, harmia. Mene matkoihisi täältä. Meidän välimme on
kuitti!
(Menee itkien.)
Kolmastoista kohtaus.
VAINIKKA. Ihmeellistä, kummallista! Talonisäntä Ollinen kutsuu
minut housuistaan mittaa ottamaan, ja täällä minua tutkitaan tiaatterista,
tullaan vanhoiksi tuttaviksi, ruvetaan itkemään, käsketään minua
häpeemään ja ajetaan vihdoin viimein ulos. Jospa hän olisi alottanut
edes toisesta päästä ja ensi asiaksi ajanut minut ulos, olisin ainakin
muusta tutkinnosta pelastunut. Kaikellaista sitä saapikin kokea.
(Aikoo mennä.)
SOHVI. (Tulee.) Kah, Pekka täällä!
VAINIKKA. Sohvi, sinäkö se olet?

SOHVI. Minäpä niinkin.
VAINIKKA. No terve, terve!
SOHVI. Kuinka olet tänne joutunut?
VAINIKKA. No tulinhan----
SOHVI. Tule tänne kyökkiin juttelemaan. Täälläkös on soppaa, hilloa
ja seleetä sekä tupakkaakin vähäsen.
(Menevät.)
Neljästoista kohtaus.
IMPI. (Tulee itkeä tihustaen.) Eikö tämä ole kauheata! Hän, josta olen
viisi vuotta uneksinut, jota olen pitänyt jaloimpana, ylevimpänä
olentona maailmassa, hän on tuollainen raukka, tuollainen sivistymätön
jölli. Minulla ei ole enää Anttia, tuota ihanaa kuvaa, jota lapsuudestani
olen kirkkaana tähtenä rinnassani kantanut. Voi minua onnetonta!
Viidestoista kohtaus.
OLLINEN. (Tulee haukotellen oikealta.) Mi--missä Aina
on?----Perhana vieköön! (Katsoo kelloa.) Kah! Joko niin paljon! Satuin
torkahtamaan.
AINA. (Tulee kiireesti sisään.) Siinähän sinä olet. No missä olet ollut?
(Haukottelee.) Nukkunut varmaankin. Kylläpä sinä olet kanssa--
OLLINEN. Etkö sinä sitten voinut tulla herättämään.
AINA. No mistä minä tiesin. Menithän sinä ainoastaan saappaita
jalkaasi ottamaan.