Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma

Hellmannin herra; Esimerkin
vuoksi; Maailman murjoma

The Project Gutenberg EBook of Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi;
Maailman murjoma, by Juhani Aho This eBook is for the use of anyone
anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You
may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project
Gutenberg License included with this eBook or online at
www.gutenberg.net
Title: Hellmannin herra; Esimerkin vuoksi; Maailman murjoma
Author: Juhani Aho
Release Date: October 2, 2004 [EBook #13581]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK
HELLMANNIN HERRA; ESIMERKIN ***

Produced by Tapio Riikonen

HELLMANNIN HERRA; ESIMERKIN VUOKSI; MAAILMAN
MURJOMA
Kirj.
Juhani Aho
WSOY, Porvoo, 1920.

HELLMANNIN HERRA

I.
Koko talo oli ylösalaisin, sillä herra oli kylään lähdössä. Hän oli taas
kauhean pahalla tuulella, huusi sinne, huusi tänne, kiukkuili ja pauhasi
rouvalle, rengille ja piioille, ja nämä sitä mukaa hädissään riensivät
minne milloinkin käskettiin, yhä sattuen toistensa tielle.
--Minkä tähden on partavesi niin tulisen kuumaa, että pitää jäähdyttää
monta tuntia, ennenkuin kärsii siinä leukaansa liottaa? Minkä tähden?
Kuka sen on lämmittänyt Hoi! Missä ne kaikki? ... huusi hän, niin että
ikkunat tärisivät joka seinällä.
Herra ajoi partaansa kamarissaan ja luuli, että rouva oli viereisessä
huoneessa, mutta kun sieltä ei vastausta kuulunut, ryntäsi hän
julmistuen sisähuoneista etsimään. Ei ennättänyt kuin kynnykselle, niin
rouva jo juoksi keittiöstä hätään.
--Miksi on tämä vesi niin kuumaa? Tahdotaanko minua sillä kuin sikaa
karvattomaksi kollata? Hva' ä' me-ningen?--nyt se ei tullut
kovaäänisesti, vaan pidätetyllä kiukulla.
--Se Annihan se ... vaan kyllä minä heti paikalla ... sopersi rouva ja
kiiruhti keittiöön kylmempää vettä hakemaan.
--Minkä tähden Anni on tehnyt herran partaveden liian tuliseksi?
Onhan sinulle monta kertaa sanottu...
--Ei kai se ollut sen tulisempaa kuin ennenkään.
--Jospa ei ollutkaan; hätäili rouva, vaan annahan nyt sukkelaan
kylmää ... ja käy kiireelle noutamaan herran turkki tampuurista pirtin
uunin eteen lämpiämään.
Ja itse riensi rouva kylmää vettä vieden herran kamariin, ruveten
kaatamaan sitä pesuvatiin.
--Mit ... mitä sinä siinä?
--Minä panen tähän kylmempää sekaan.
--Niin, ja sitten teet sen niin kylmäksi, että iho siinä jäätyy! Eikä tässä
kuuna päivänä pääse asioilleen! Semmoista se on aina, jos mihinkä
aikoo! Silloin ne on kaikki ihan kuin hulluja! Pane tähän komuudille
vesikannu! Mitä sinä siitä kädessäsi koko päivän kantelet? Ja etkö sinä
olisi saattanut sitä jo aluksi itse tuoda?
--Minä olin kahverissä ja sanoin Annille...
--Vaikka minä olen jo satoja kertoja sen sanonut, että se ei osaa tehdä
partavettä ja että sinä et saa sen antaa!

--En minä olisi muuten antanutkaan, mutta kun minä kuulin, että sinä
lähdet kirkonkylään, niin aioin minä laittaa suntion matamille
sukankutomapalkasta vähän evästä pyhiksi.
--En minä jouda vetämään teidän eväitänne ... tulkoon itse hakemaan!
--Sillä kun ei ole itsellään hevosta...
--Niin noutakoon kelkalla!--Ka, kaada nyt sitten sitä vettä siihen!--
Soh!--Ja missä on hantuuki?
--Tässähän se on minun kädessäni...
--Anna se tänne!--Onko käsketty valjastamaan?
--En minä vielä ... vaan kyllä minä ihan paikalla...
Ja rouva kiiruhti käskemään. Sai mennä talliin asti, ennenkuin löysi
rengin. Oli jo hätä raukalla, että ehkei löydäkään. Hartiat olivat kierot
ja kumarat ja juoksu vinoa, kun hän läähättäen ehätti pihan yli talliin ja
tallista takaisin.
--Semmoinen vanha, ruma kohmura, murahti herra, tuon ikkunasta
nähdessään.
Hän oli asettunut partaansa ajamaan ja oli yhä äissään. Puri hammasta
ja kuohui. Tässä vielä partaansa ajamaan! Semmoisille herroille!
Parasta olisi jättää ajamatta ja mennä niine karvoineen! Kotitakuissaan!
Hah!--Istuvat ja arvostelevat siellä toisten ihmisten omaisuutta! Köyhiä
rottia jokainen! Mutta ne ne osaakin toisia nylkeä. Mutta kyllä tässä
vielä nähdään, kuka tässä...!
Seikka oli se, että pitäjäntuvalla istui parhaallaan taksoituslautakunta,
istui ja määräsi suostuntaveroa ihmisten maksettavaksi. Sinne oli
herrakin nyt lähdössä omaa kohtaansa valvomaan, kun oli kuullut--
--Hoi! huusi hän yht'äkkiä niin, että valkoliimausta tipahti katosta iso
levy. Jo kohosi istualtaan, kun rouva taas juoksi hätään.
--Eikö teill' oo korvia kellään?--Käske Pulkkisen tulla tänne ... eikö se
istu pirtissä?
--Siellä kai se ... kyllä minä käsken...
Vähän päästä tulikin Pulkkinen ulko-oven kautta huoneeseen.
--Kuule sinä! Mitä ne sanoivat? Et sinä vain valhetelle?
--No, minä en valehtele ... se on vissi tosi, kun minä omin korvini
kuulin niiden itsensä siitä puhuvan. Porstuassa olin ja varsin panin
mieleeni, mitä ne kamarissa puhuivat.
--No, no, ja mitenkä ne sanoivat? Sano ihan, niinkuin niiden kuulit
sanovan!

--Sitä minä en ihan sanalleen muista enkä kaikkea kuullutkaan, mutta
niin ne vain tuntuivat arvelevan, että--
--Kuka niistä sanoi?
--Sanoi ne jokainen.
--Sanoiko vallesmannikin?
--Taisi se sekin sanoa, en minä häntä niin tarkkaan kuullut.
--Kuulit sinä ... kyllä sinä kuulit, vaikka sinä et tunnusta ... sinä oot
suuri hunsvotti.
--No, sen saapi herra uskoa...
--Ja sitäkö sanoivat, että pitää hovin Hellmannia oikein takseerattaman?
--Sitä sanoivat.
--Entäs mitä muuta? Ettäkö on rikas ja sitä pitää oikein nahkattaman.
--Niin, että kuuden tuhannen tuloista vähintäänkin otetaan vero ... sitä
uhkasivat.
Herran silmäpohjassa välähti kiilto peiliä vasten kuin vihaisen koiran.
--Kuudesta tuh...! kyllä minä niille