Hattu | Page 5

ollessani, niin --
AGNES. Niin, niin, kyllä ymmärrän.
SIIRI. Tehdäkseni hänelle mieliksi olenkin minä lakannut käymästä

itse ostoksilla.
AGNES. Ei, mutta kuulepas vain! Oletko sinä itse todellakin käynyt
ostoksilla?
SIIRI. Niin, minä tarkoitan: minä aijoin käydä.
AGNES. Vai niin, sinä aijoit.
SIIRI. Ja rupesinkin jo käymään.
AGNES. Todellako?
SIIRI. Nii--in. Enkä minä koskaan unohda ensimäistä esiintymistäni
Eteläsataman torilla. Puhutaan näyttämökuumeesta! Mutta mitä se on
torikuumeen rinnalla!
AGNES. Onko se niin ilkeä?
SIIRI. No, sen nyt voit uskoakin. En minä ollut koskaan kuvitellutkaan,
että maailmassa voisi olla mitään niin kamalaa paikkaa. Ja yleisö sitten!
»Rouva hyvä, rouva kulta! Pois tieltä! Pitäkää varanne!» Minä luulin
tulevani hulluksi enkä minä tiennyt, mihin kääntyä ja miten käyttäytyä.
AGNES. Siiri raukka!
SIIRI. Niin, se ei ollut hauskaa, sen voit uskoa. Minun takanani
tepasteli Sohvi kori käsivarrella -- Sohvi oli minun ensimäinen
palvelijani, hyvin nenäkäs ja epämiellyttävä ihminen -- ja ennenkuin
minä olin kerinnyt kysyä häneltä, niin -- --
AGNES. Yhä muistaen emäntä-arvoasi! No, kuinka päättyivät
koettelemuksesi?
SIIRI. Niin minä keksin loistavan keinon. Edelläni kulki muuan
vanhanpuoleinen rouva, suuri nahkalaukku käsivarrella ja hänen
silmänsä tuntuivat näkevän joka taholle. Minä päätin seurata häntä kuin
varjo ja ostaa samaa mitä hänkin.

AGNES. Ajatus ei ollut hullumpi.
SIIRI. Mutta siitäkös syntyi kävelyretki! Vihdoinkin, kun olin
nääntymäisilläni väsymyksestä, minä tein äkillisen päätöksen ja
käännyin kotiin -- laukussa kokonaista viisi kiloa syskon-makkaroita.
AGNES (syrjään). Olipa siinä kerrakseen! (Ääneen.) No, »lopussa
kiitos seisoo».
SIIRI. Mutta kuinka hajamielinen minä olenkin! Tässä minä istun ja
jaarituksillani aivan väsytän sinut.
AGNES. Päinvastoin! En ole pitkiin aikoihin tuntenut itseäni näin
virkeäksi.
SIIRI. Voi, voi sitä Tuurea!
AGNES. Mitä pahaa hän on tehnyt?
SIIRI. Oo, hän lupasi tulla kotiin puolen tunnin perästä ja nyt hän on
ollut poissa jo kokonaisen tunnin.
AGNES. Se on anteeksi antamatonta.
SIIRI. Ajatteles, jos hän on saanut esteen eikä lainkaan tapaisi sinua!
Minun pitää lähettää häntä hakemaan. Suo anteeksi silmänräpäys.
(Kiiruhtaa vasemmalle.)
AGNES (yksin). Nyt minulle on asia jo jokseenkin selvillä. Aivan
niinkuin taulu, jonka äsken näin Ateneumin kokoelmissa. Tyttö oli
viskannut kukkaisketjun pojan kaulaan ja molemmat juoksivat alas
mäenrinnettä, jonka juurella turmio oli väijymässä. Poika kalpeana ja
epäröiden, sillä hänen avoimet silmänsä näkivät vaaran; tyttö
hymyilevänä, hurmaantuneena -- ja sokeana, sillä ymmärtämätön käsi
oli painanut kukkaisseppeleen hänen silmilleen. Hyvin ajateltu kuva,
mutta kaikeksi onneksi voidaan muutamat saada pysäytetyksi
puolitiessä. On kylliksi, että -- -- No, se ei kuulu tähän.
SIIRI (vasemmalta). Kas niin, no, nyt hän on täällä muutaman

silmänräpäyksen kuluttua. Konttori on tässä aivan vieressä, ja sitten
syömme maailman ihanimman illallisen. Sinä olet kai edelleen
ihastunut munkkeihin?
AGNES. Kyllä, sille rakkaudelle olen minä pysynyt uskollisena.
SIIRI. Oikein pyöreihin ja hyvin pullistuneihin.
AGNES. Niin, sitähän on kaikkina aikoina pidetty oikeitten munkkien
varmana tuntomerkkinä. -- Mutta mitä sinä sanoisit, Siiri, jos minä
olisin tullut tänne puhumaan sinulle hiukan järkeä?
SIIRI (pelästyneenä). Ei, armas Agnes, sitä en voi uskoa.
AGNES. Sinä et ehkä pidä järki-saarnoista?
SIIRI. En, minä inhoan niitä! Heti kun olimme menneet naimisiin, piti
Tuurenkin »puhua järkeä», herra paratkoon. Mutta minä kyllä pian
vieroitin hänet siitä viasta.
AGNES. Kuinka sinä menettelit?
SIIRI. Joko tein minä näin (panee sormet korviinsa) taikka suutelin
häntä joka toisen sanan jälkeen, kunnes hän unohti kaikki tyyni.
AGNES. Mutta kun et sinä voi lahjoa minua samalla tavalla, niin -- --
SIIRI (kuuntelee). Vaiti! Minä luulen, että Liisa tulee takaisin! Minä
juoksen vain kuulemaan, onko hän tavannut Tuurea. (_Heittää
lentomuiskun ja juoksee vasemmalle._)
AGNES. Toruako häntä! Olisipa siinäkin järkeä. Pitäähän pallon lentää
sinne, mihin se on viskattu. Mutta mitä nyt? (_Painaa kätensä
sydäntänsä vasten_). Vieläkin uusi kohtaus. Sepä käy nopeasti. No,
ainakin yhden hyvän työn jätän minä jälkeeni. Siiri on pelastettava -- ja
pelastaa hänet täytyy, kahdessakin suhteessa.
SIIRI (ajatuksiinsa vaipuneena vasemmalta). Hän ei ole lainkaan
käynyt konttorissa. Mitähän se merkitsee? -- Mutta, Agnes, mikä sinun

on?
AGNES. Miksikä sitä kysyt?
SIIRI. Sinähän olet kalmankalpea!
AGNES. Ei mitään mainittavaa. Ollakseni oikein »comme il faut», olen
viime aikoina saanut huonon sydämen. Olla aivan sydämetön olisi kyllä
kaikkein uudenaikaisinta.
SIIRI. Sinä lasket niin kummallista leikkiä.
AGNES. Niinkö? Silloinhan minusta voi tulla nykyaikainen humoristi
milloin tahansa. Kas niin, lapsukainen, älä ole niin peloissasi.
Muutaman minuutin perästä on taas kaikki hyvin -- --
SIIRI. Ehkä tahdot levähtää hiukan minun huoneessani?
AGNES. Miksikä ei. Tuure on tottunut punaisiin poskiin ja hymyileviin
silmiin. (Siiri avaa oven oikealle.) Älä tule mukaan, Siiri hyvä. Minä
tahdon olla hetkisen aivan yksin. (Menee oikealle.)
SIIRI. Kuinka hän on käynyt kummalliseksi! Agnes parka! Sairas ja
ehkä vielä onneton. (Panee koneellisesti hatun päähänsä ja peilailee.)
Lappalaiskoiran häntä! Ei, se oli kumminkin kaikista hulluinta.
(Ajatuksiinsa vaipuneena.) Mamma sanoi aina, että Agnes sai niin
erinomaisen miehen. Mutta minusta hän oli vanha, lihava ja kamalan
ruma. (Peilailee.) Jos nostaisin sulkatöyhtöä vähän ylemmäksi, vain
hiukkasen. (Kärsimättömänä.) Mutta mitä tekee Tuure, kun ei tule!
(Kello soi.) Se on hän. (Piilottautuu oven taakse.)
NELJÄS KOHTAUS.
SIIRI ja TUURE.
SIIRI (Tuuren avatessa ovea). Tui, tui!
TUURE. Kas vain, pikku kiemailijaa. Yhä