Faust I | Page 9

niinkuin perho.
Ne
astuvat niin hiljakseen;
Kai vartoovat ne meitä rinnalleen!
EDELLINEN.
Ei veikko! herras-seuraa vieraksun.
Välehen! tai
riista liukuu liesuhun!
Se sunnuntaisin hyvin antaa suuta,
Jonk'
käsiss' lauantaisin viukuu luuta.
PORVARI.
Mua ei hän miellytä, pormestarimme uusi!
Nyt siksi
päästyään, hän pöyhkeilee kuin kuusi.
Ei välitä hän kaupungista.

Kyll' aian merkit yhä huononee;
Mutt' onneton, ken vastaan riitelee,

Vaikk' aina venyy vero-lista!
KERJÄLÄINEN (laulaa).
Te naiset, herrat, parvi sievä,
Iloiset,

punaposkiset!
On kerjääjänkin sydän lievä,
Jos suotte hälle antimet.

Mua älkää laulatelko suotta!
Iloinen antaja vaan on.
Tää juhlaisin
on päivä vuotta,
Se mulle lahjat tuokohon!
TOINEN PORVARI.
En juhlin sunnuntaisin tiedä hauskempaa

Kuin haastaa sotamelskehestä,
Jot' ulkomailla, Turkiss' aina kestää,

Kun kansat toisiansa kurittaa.
Sit' istuu ikkunassa, särpii oluttaan
Ja
katsoo laivain alas-virtaa luisumista;
Käy tyytyväisnä yöksi
nukkumaan,
Ja siunaa aikaa rauhallista.
KOLMAS PORVARI.
Sen miekin, kelpo naapur', kyllä sallin:
Ne
listikööt päät toisiltansa,
Ja menköön heillä kaikki mullin mallin,

Kun meillä vaan on kaikki vanhoillansa!
ÄMMÄ (porvaris-neidoille).
Ai nuorta vesaa! kuink' on kaunis, oi!

Ken lempimättä teitä nähdä voi!
Vähempi ylpeys ei taitais haittaa!

Mit' immet halajaa -- voin teille laittaa.
PORVARISNEITI.
Agaata riennä! julkisesti vain
En kehtaa käydä
moisen noidan kanssa...
Hän toimi, tok' ett' Antin-yönä sain

Tulevan sulhoni nähdä haamussansa.
TOINEN.
Mun sulho peiliss' näyttihen,
Sotaisna, myötään monta
sotilasta;
Hänt' etsin, kaikkialle silmäten. --
Saa nähdä, tokko
löydän häntä vasta.
SOTILAITA.
Tornit ja linnat
Korkea-pielet,
Ilkkuvat immet
Ylpeämielet

Soisimme voittaa!
Ryntäys uljas,
Palkk' ihanin.
Torvi kun soittaa,

Mieltä se hurmaa,
Riemua tieten,
Niin kuni surmaa.
Siinäpä
myrsky,
Siin' elon tyrsky

Linnojen, impein
Heittyä täytyy.

Ryntäys uljas,
Palkk' ihanin!
Niin sotajoukko
Käy kotihin.
FAUST JA WAGNER.

FAUST.
Pois jäänsä virta ja lampi loi,
Kevähän sulo-silmän
vilkkuessa,
Jo laakso toivoa vihannoi.
Talv'ukko, voimansa
riutuessa,
Vain tunturin rotkoon piillä voi.
Sielt' inhaa riitoa
jatkellen,
Viel' äissään lunta se laaksoon syytää,
Ja paikoin
vehmaan verhoa hyytää;
Mutt' aurinko ei suo valkoisen
Nyt vallita:
kukkain kirjavuutta
Se mielii, loistoa, eloisuutta.
Kun nurmen
kukkia viel' ei näy --
Pyhävaatteissaan väki kukkina käy. --
Tään
harjun huipull' istukaamme,
Täst' ihmisliikettä nähdä saamme.
Kas
kaupungin portti aukenee,
Ja kansaa varjoist' aaltoelee.
Nyt kelpaa
lämmössä lekuttaa
Ja viettää Kristuksen nousemaa,
Sill' itsekin väki
tais nyt nousta!
Katujen, kujateiden ahdingosta,
Majan alhaisen
sopist' usmaisista,
Käs'työn ja ammatin kahlehista,
Kivikattoin,
päätyjen painon alta,
Yöst' arvoisain yläkirkkojen
Kaikk' ahtavi
päivän paistehesen.
Kas vaan mikä riemu parvia valtaa
Se niitylle,
viitahan virtaelee,
Joen kalvo jo aivan avaralta
Iloisia venhoja
vilisee!
Ja lastistaan lähes painuksissa
Pois viime pursi jo luisuaa;

Vaan kaukaa vuorelta vilkahtaa
Taas toisia kirjo-vaattehissa.

Kylästä jo riemun melskeen kuulet:
Tää kansan taivas! -- vai mitä
luulet...?
Nyt suuri ja pien' on riemuillaan;
Tääll' ihmisn' olla
miekin saan.
WAGNER.
Saatella herra tohtoria
Tuo mulle hyötyä ja kunniaa;

Enp' yksin viitsis täällä maleksia,

Kosk' kaikki raakuus mua ilvoittaa.

Tuo viulun vinge, keilain pauke, pauhu --
Se aina ollut on mun
kauhu.
He telmivät, kuin heiss' ois Hornan liemu --
Ja tuolle nimet
suodaan: laulu, riemu!!
TALONPOIKIA (niinipuun alla; tanssia ja laulua).
Ja paimen tanssiin
koristiin
Vöin, kirjo-nutuin, seppelin,
Hän kaunis olla mieli;
Puun
alla kansaa kiehui vaan,
Ja kaikki tanssi innoissaan.
Heleia, hei!

Ne tanssin tuuli vei,
Ja vinkui viulun kieli.
Hän parveen rientää, tungeiksen,
Ja sysää yhteen impehen --
Ei
loukata hän mieli...
Vaan reima tyttö käännähtyi:
Et saa niin tuhma

olla, hyi!
Heleia, hei!
Ne tanssin tuuli vei,
Ja vinkui viulun kieli!
Vaan hän vei neidon tanssimaan,
Lens' oikeaan ja vasempaan;
Ne
tanssin pyörre nieli.
Ja poski hohti, poltti pää,
Ne helmatusten
hengähtää.
Heleia, hei!
Taas tanssin tuul' ne vei!
Siit' eihän eukot
kieli?!
Et tulla saa niin lähellen!
Noin pettyi moni neitonen
Ja sulho valat
nieli! --
He salaa sentään suudellaan
Puun alta kauas kaikui vaan:

Heleia, hei!
Kuin tanssin tuuli vei!
Ja vinkui viulun kieli!
VANHA TALONPOIKA.
Se oikein teiltä, tohtor', on
Ett' tänään
muistelette meitä,
Eik' oppi korkea estä teitä
Käymästä rahvaan
joukkohon.
Siis parhaan maljan teille tarjoan
Oivinta juomaa
kuohuvan;
Jot' ojentaissa toivotan:
Janonne juoma poistakoon,

Voimanne siitä varttukoon!
Elonne lanka karttukoon!
FAUST.
Virvoitusmaljaa maistellen,
Juon onneksenne, kiittäen.
(Kansaa keräytyy ylt' ympärille).
VANHA TALONPOKA.
Se aivan kaunist' olikin,
Ett' ilopäiväks'
saavuitte;
Olittehan myös parahin
Apumme murhepäivinä.
Mont'
on täss', rusko poskillaan,
Jonk' isänne on tempaissut
Pois kalman
suusta, saatuaan
Tulisen taudin sammumaan.
Sairasten luona
kävitten,
Jo silloin nuorna autellen
Ruumiita paljon kanneltiin,

Vaan taudin aina vältitten.

Kovia näitte; korkeimmalta
Sai aulis
avun auttajalta.
KAIKKI.
Kokenut miesi eläköön!
Viel' ihmistuskaa kauan
lientäköön!
FAUST.
Kiitelkäät ylhäist' auttajaa,
Jok' auttamaan meit' opettaa.
(Menee Wagnerin kanssa edemmäs).

WAGNER.
Kuin rintas riemuinnee, sä suuri mies,
Kun pilvihin
noin ylistää sua kansa!
Ken moisen hyödyn lahjoistansa
Saa -- hänt'
ei paina huolten ies!
Sua kiitättääpi taatto pojillansa,
Kaikk'
ympärilläs tunkee, utelee...
Ja tanssi taukoo, viulu vaikenee.
Sä käyt;
ne seisoo rivittäin.
Kädessä lakki, paljain päin.
Vähältä vain ne
lankee polvilleen,
Ikäänkuin näkisit ne venerabileen.
FAUST.
Viis askelt' ylös vielä, tuonne kivellen!
Levähtää saamme
hiukan kangasalla.
Täss' usein yksin istuin, miettien;
Rukoillen
kiusailime paastoomalla.
Ja täynnä uskoa toivollista
Kuroitin kättä
kohti Taivahista
Ja luulin kyynelin, rukoilemalla
Läpyttäväni
taivaan jumalaa
Jo poistamaan tuot' tautia tappavaa.
Nyt kansan
kiitos ilkullen vaan soi.
Jos sydämmeeni voisit silmäellä,
Näkisit,
ettei suurin voi
Ei poikaa eikä isää ylistellä.
Isäni kunnon mies ol'
noita hamaroita, [mystikoita]
Ku selvitellä koetti uutteraan
Pyhiä
luonnon piirilöitä,
Ja kaikellaista houri haaveissaan;
Myötänsä
hartaat oppilaat,
Hän lieden usviss' öin ja päivin hääri
Ja yhteen
keitti aineet riidakkaat,
Kuin reseptit sen tuhannetkin määri.

Silloinpa "rusko-leijon'", aimo ylkämiesi,
Nai sulo-kylvyss'
"valko-liljasen",
Heti kumpaisenkin tuima liekki-liesi

Hääkammiosta ajoi toisehen.
Vaan lasin laitaa kulta-liekit nuoli,

Kun "kuninkaatar" siihen loihdittiin. --
Kas siinä rohdot! -- sairahat
ne kuoli...
Ken virkos -- harvoin kyseltiin.
Näin vuorilla ja
manterilla
Sen seitsemillä hornan-keitoksilla
pahemmin riehuimme
kuin ruttotaut'.
Ma itse myrkyt juotin tuhansille;
Ne riutuivat -- ja
niiden murhaajille
Nyt kiitos soipi! Jumal' aut'!
WAGNER.
Mutt' älkää tuosta tuskitelko!
Miks' kelpo-miestä
haittais pelko,
Kun huolin harjoittaa ja tunnollaan
Taidetta, minkä
sai hän taatoltaan?
Jos nuorna isälles teit kunniaa,
Niin oppiaan sa
imit intomiellä;
Jos miesnä tiedettäs koit laajentaa,
Niin poikas
ehtinee viel' edemmäs sua tiellä.
FAUST.
Ken eksymysten syvän aallon alta
Viel' luulee nousevans'

-- on onnen lapsi tuo!
Mi tiedetään, s' ei hyötyä meille luo, --
Mi
tiettävää, sen kätkee öinen valta. --
Vaan meilt' ei sulolahjaa hetkisen

Pilata murhe