Ensimmaiset novellit | Page 2

Juhani Aho

silloin pankon nurkalla torkkui ja oli siinä käynyt niin kömpelöksi, että
kolahdutti kirstun jalan kynnykseen, kun sitä isän kanssa pirttiin kantoi.
Mutta siitä olisi hän saanut isältä korvilleen, jos olisi ollut nuorempi
mies, mutta hän oli vanha ukko, eikä isä itseään vanhempaa miestä ole
eläessään lyönyt.
Paha hänet ehkä sittenkin olisi perinyt, jos lamppu olisi särkynyt, mutta
ei sille toki tullut mitään.
--Mene uunille, sen tollo! ärjäisi isä Pekalle, ja Pekka nousi uunille.
Mutta isä oli jo ottanut lampun kirstusta ja riiputti sitä kädessään.
--Kas, tässä tämä nyt on, tämmöinen tämä nyt on--tänne lasin sisään
pannaan öljy, ja tuo suikale siellä sisällä on veeku--pysykää ulompana
päreinenne siinä!
--Eikö sitä panna palamaan? kysyi äiti ja siirtyi päreineen vähän
ulommaksi.
--Oletko sinä hupakko--mitenkä se palamaan pannaan, kun ei ole vielä
öljyäkään?
--No, mutta eikö sitten saata panna öljyä?
--Vai öljyä panna, e-hei! Niin sen äkkinäinen luulisi, mutta kauppamies
varoitti moneen kertaan, ettei saa tulen valolla öljyä panna, se saattaisi
syttyä ja polttaa koko talon.
--Milloinkas siihen sitten saa sitä öljyä panna?
--Päivällä, päivällä, etkö sinä jouda päivää odottamaan--ei se niin kovin
kummaa ole!
--Oletko sinä sen sitten jo nähnyt palavan!
--Minäkö? Jo toki montakin kertaa olen lampun palavan nähnyt--olen
nähnyt pappilassa, ja tätäkin jo kauppamiehen luona koetettiin.
--No, paloiko se?

--Paloihan se, ja kun pantiin puodin luukut kiinni, niin olisi nähnyt
vaikka nuppineulan lattialta--katsokaa, tässä on tämmöinen kuuppa, ja
kun tuossa tuli palaa, tämän soikulaisen lasin sisässä, niin valo ei pääse
kattoon jossa sitä ei tarvitakaan, vaan leviää alas kaikki, niin että näkee
vaikka nuppineulan lattialta.
Kyllä meidän kaikkien olisi kovasti tehnyt mieli koettaa, näkisikö
vaikka nuppineulan lattialta, mutta isä ripusti lampun kattoon ja rupesi
syömään.
--Tänä iltana pitää vielä pärevalkeaan tyytyä, sanoi isä syödessään,
mutta huomenna tässä talossa poltetaan lamppua.
--Katsos, isä, Pekka on tänäpäivänä kiskonut orrellisen päreitä.
--Ka, eikö ole kiskonut--kyllä nyt on syttyjä täksi talveksi--muuhun ei
nyt enää päreitä tarvitakaan.
--Tarvitaan niitä siltä vielä saunassa ja navetassa, sanoi äiti.
--Mutta tuvassa poltetaan lamppua, sanoi isä.

III.
Tänä yönä en nukkunut senkään vertaa kuin edellisenä, ja kun
aamusella heräsin, olisin melkein itkenyt, jos olisin iljennyt, kun
muistin, että lamppu vasta iltasella pannaan palamaan. Olin nähnyt unta,
että isä yöllä pani öljyä lamppuun, ja että se sitten koko päivän paloi.
Heti päivän tultua kaivoi isä siitä matkakirstusta isomahaisen putelin ja
kaatoi siitä jotakin pienempään puteliin. Olisimme mielellämme
kysyneet, mitä siinä putelissa oli, mutta emme uskaltaneet, sillä isä oli
niin totisen näköinen, että meitä vähän pelotti.
Mutta kun hän laski lampun alemmaksi katosta ja rupesi sitä
ruuvaamaan ja vääntelemään, niin ei äiti enää malttanut olla ääneti,
vaan kysyi:
--Mitä se isä nyt tekee?
--Panen öljyä lamppuun.
--No, vaan särethän sinä sen--mitenkä sinä saat tuon sijoilleen, jonka
irti väänsit?--Äiti ei tiennyt, emmekä me muutkaan tienneet, miksi
sanottaisiin sitä, jonka isä oli lasiastiasta irti vääntänyt. Isä ei virkkanut
mitään siihen, käskihän meidän vain pysyä loitommalla. Sitten hän
kaasi siitä pienemmästä putelista siihen lasiastiaan, niin että se tuli
melkein täyteen, ja nyt me arvasimme, että isommassakin putelissa
mahtoi olla öljyä.

--No, eikö siihen nyt tulta pannakaan? kysyi äiti taas, kun kaikki ne irti
väännetyt kalut olivat paikoillaan ja kun näki, että isä nosti lampun
kattoon.
--Nytkö päivällä?
--Niin, no saisihan tuota nyt koetella, mitenkä se palaa.
--Kyllä se palaa--odota vain iltaa eläkä hätäile!
Ruokalevon jälkeen kantoi istukas-Pekka jäisen pärepölkyn sisään ja
romahutti sen olaltaan lattialle, niin että koko tupa hytkähti ja öljy
lampussa liikahti.
--So, so! sanoi isä. Mitä sinä nyt?
--Toin pärepölkyn sulamaan--eihän sitä jäistä ruojaa kukaan kisko.
--Eihän sitä ole pakko kiskoakaan, sanoi isä ja iski meille silmää.
--No, ei kai se tuommoisenaankaan pala.
--Eihän sen ole pakko palaakaan.
--Eikös niitä sitten päreitä enää kiskotakaan?
--Entäs jos ei kiskottaisikaan.
--Sama minulle on, jos isäntä itse ilman toimeen tulee.
--Eikös se Pekka näe, mikä tuolta orresta riippuu?--Kun isä tämän sanoi,
katsahti hän ylpeästi lamppuun ja säälivästi Pekkaan. Pekka asetti
pärepölkkynsä soppeen pystyyn ja katsahti vasta sitten lamppuun.
--Se on lamppu, ja kun se palaa, niin ei pärevalkeaa enää tarvitakaan.
--Vai ei tarvitakaan, sanoi Pekka ja lähti muuta puhumatta
havutukilleen tallin taakse. Pekka pienenteli itsensä korkuisen
havukoon sinä päivänä niinkuin muinakin, mutta muulta väeltä ei
tahtonut tulla mitään valmista. Äiti koetti kehrätä, mutta kuontalo ei
kulunut puolilleenkaan, kun hän jo rukkinsa syrjään siirsi ja lähti ulos.
Isä vähän ensin kirvesvartta veisteli, mutta tottapa työ oli vastahakoista,
koska se kesken jäi. Äidin mentyä meni isäkin; lieneekö kylään mennyt,
vai minne. Mennessään hän kielsi meitä minnekään lähtemästä ja
uhkasi kurittavansa, jos kuka meistä sormellaankaan lamppua koettelisi.
Mutta ennen me olisimme papin kaulusta uskaltaneet mennä
koettelemaan kuin lamppua. Se meitä vain pelotti, että jos se nuora,
josta se orressa riippui, itsestänsä yht'äkkiä katkeaa ja sitä sitten
sanotaan meidän syyksemme.
Ikävältä meistä kuitenkin rupesi aika pirtissä tuntumaan, ja kun ei
muuta tiedetty, päätettiin lähteä miehissä mäkeen. Koko kylällä oli
yhteinen vesitie joelle, ja samassa paikassa oli hyvä mäki, josta keikka

juoksi
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 22
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.