Ennen ja nykyään 1 | Page 6

on kodin
maailma. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
Kapteenin äänessä oli jonkunlainen iloinen, päättävä mahti, ikäänkuin
hän olisi arvellut lausuneensa ratkaisevan tuomion koko jutusta.
-- Mutta ne naiset sitten, jotka eivät koskaan joudu naimisiin?
-- Niin, se on heidän oma syynsä!
Kapteeni pyörähti korollaan.
-- Kuinka sinä taidat sanoa niin, Otto! Tiedäthän sinä, että löytyy paljon
enempi naisia maailmassa kuin miehiä.
-- No entä sitten! He voivat antautua johonkin naiselle, sopivaan

toimeen, esim. tulla opettajattariksi, sillä siihen nainen kieltämättä on
hyvin sopiva. Ja ylipäänsä on: tähän aikaan koko joukko toimia,
kirjoitustöitä virkalaitoksissa, sähkösanoma-palvelusta ja muita
sellaisia, jotka ovat avoimet naisille.
-- Mutta jotka miehet muutama vuosi sitten pitivät yhtä sopimattomina
naisille, kuin he nyt hylkivät heidän pitemmälle edistymistänsä
sivistyksen ja itsenäisyyden tiellä, vastasi heleä ääni ovelta, ja nuori
Gerda, joka hetkinen sitten oli jättänyt huoneen, astui jälleen sisään,
avoin kirje kädessä.
Huoneesta lähdettyään oli hän sulkeutunut kammioonsa, kuin hän kuuli
isänsä haluavan pitää kaksi tyttöä eikä poikaa ollenkaan, koska se tulisi
huokeammaksi; tämä lause oli kohdannut hänen sydäntään kuin
polttava pistos.
-- Kaksi tyttöä, eikä poikaa ollenkaan! kertoi hän mielikarvaudella
itsekseen. Kaksi tyttöä, niin, kolme, neljä, viisi tyttöä eivät maksaisi
niin paljon kuin yksi ainoa poika. Mitä tarvitsee tyttö? Mitä maksaa
hänen kasvatuksensa? Ei mitään! Poika olkoon minkälainen pölkkypää,
minkälainen laiskuri tahansa, tyttö muka ei koskaan lahjakas, niin
häneen kuitenkin tupataan tietoja, -- tyttö saa jäädä
taitamattomuuteensa. Hän onkin vaan tyttö ja pääasia on että hän oppii
"taloutta" tehdäkseen elämän miehellensä hupaiseksi. Minä tunnen isän
ja muitten miesten saarnat sillä alalla. Minä osaan ne ulkoa.
Neitonen otti kirjan hyllystä, istui pöydän ääreen, väänsi lampun
suuremmalle, aukaisi kirjan merkin kohdalta ja oli pian niin vaipunut
lukuunsa, että hän näytti unhoittaneen kaiken muun.
-- Oi! äännähti hän äkkiä, kohottaen päätänsä, leuka puristettua nyrkkiä
vasten. Oi! minkätähden en minä saa juoda tieteen syvästä lähteestä?
Minkätähden en saa, kuten Rudolf, kuunnella valistuneitten opettajain
ääntä? Jos minä olisin niin onnellinen, en minä tuhlaisi kallista aikaani
hänen laillaan turhuuteen. Oi, ei! Minä käyttäisin joka ikisen hetken
päivästä ja yön levon lisäksi, ammentaakseni tietoja ja tunkeutuakseni
syvälle tieteen salaisuuksiin. Oi, Jumalani! Minkätähden en minäkin
saa omistaa kaikkea sitä kaunista ihmeellistä, mitä ihmistutkimus ja
ihmisnero on keksinyt ja luonut? kuitenkin, kukas estää minua? Enkö
minä voi kotona täällä yksinäisessä kammiossa lukea kaikkia Rudolfin
kirjoja läpi? -- Toista kuitenkin on kehittää sieluansa salaisuudessa
ikäänkuin synnin teossa, toista taas saada vapaasti omistaa aikansa

tieteille, saada käydä oppisaleissa ja hyödyttää maailmaa saavutetuilla
tiedoillaan. Tätä onnea nauttii Rudolf ainoastaan sen tähden, että hän
on nuorukainen, -- ja kuinka vähän hän siitä välittää!
Syvän katkeruuden väreet kävivät hänen nuoruuden voimaa uhkuvilla
huulillaan. Neitonen pisti kätensä kiharaan tukkaansa ja hänen
vaaleanruskeat, kirkkaat silmänsä tuijottivat kolkosti hänen kalpeista,
säännöllisistä kasvoistaan.
-- Neiti, viisi penniä! kuului samalla palvelustytön ääni ovelta.
Postimies on tuonut neidille kirjeen.
-- Minulle?
-- Niin, niin, Ruotsista -- hän sanoi.
Gerda koetteli kiireissään taskuansa ja ojensi rahan tytölle, joka tuota
pikaa toi hänelle kirjeen. Nähtyään päällekirjoituksen kävi hänen
otsallaan hieno värähdys. Hän mursi kiireesti sinetin, ja silmäillessään
sisällystä muuttui hänen ilonsa miltei tuskalliseksi riemuksi. Iloinen
toivon hymy oli hänen huulillaan ja hän kiiruhti vanhempainsa luo,
mutta silloin kuuli hän ovelta kapteenin viimeiset sanat ja vastasi
niihin:
-- Minä olen saanut kirjeen Emma Wallströmiltä! jatkoi hän.
Tämä oli ollut Gerdan koulukumppani ja he, ollen kouluajalta
uskolliset ystävykset, olivat kirjevaihdossa keskenään vielä sittenkin,
kuin hänen vanhempansa, -- isänsä oli ruotsalainen insinööri, -- olivat
muuttaneet takaisin Ruotsiin, jossa he asuivat Upsalassa.
-- Emma kirjoittaa ottaneensa ylioppilastutkinnon loistavilla
arvolauseilla ja alkavansa syksyllä jatkaa opintojansa. Hän on antaunut
kasvatustieteen alalle. Hän sanoo, että minä suvella voisin valmistautua
tutkintoon ja lupaa lähettää seuraavassa kirjeessä ilmoituksen
vaatimuksista. -- Ja jos äiti ja isä suostuvat siihen, niin tulisin syksyllä
Upsalaan ja saisin asua Wallströmin luona, kaikkiaan
viidestäkymmenestä kruunusta kuukaudessa. Se ei ole mitään kallista,
se! Sehän on vaan seitsemänkymmentä markkaa. Sanokaas, eikö se käy
päinsä?
Gerdan kädet vapisivat niinkuin hänen äänensäkin ankarasta
mielenliikutuksesta. Hän oli kalpea. Näkyi koko hänen olennostaan,
että nykyinen hetki oli hänestä tärkeä käännekohta hänen elämässään,
sillä siitä riippui äärettömän paljon. Äiti katseli häntä hartaalla,
surunsekaisella osanotolla.

-- No, äiti ja isä! Mitäs te sanotte?
-- Minä sanon, vastasi kapteeni, että se on haaveksimista ja hulluutta.
Minä en todellakaan tiedä, kuinka sinä, Gerda, ymmärtäväinen tyttö,
voit tuoda esiin sellaisia lapsellisuuksia. Sinä olisit valmis jättämään
äitisi, joka niin hyvin tarvitsee sinun apuasi, valmis matkustamaan
toiseen maahan, kuluttaaksesi aikaasi toimissa, joista sinulla, hitto
vieköön, ei ole vähintäkään hyötyä, muuta kuin vaan maksavat isällesi
suuret rahat. Tiedäthän rakas lapsi! että minä en ole rikas, vaikka
minulla on tämä pieni kaupunginkartano ja eläkerahani. Se ei ole toden
totta paljon perheen elättämiseksi, ja voithan myös ymmärtää, että
veljesi kasvatus on maksanut kauniit rahat, ja nyt juuri olen minä hänen
tähtensä pakoitettu -- -- --
Rouva Ivarssonin viehättävä, rukoileva silmäys keskeytti kapteenin
lauseen. Äidin katse oli pyytänyt isältä, ettei hän juuri tällä hetkellä
haavoittaisi tyttären