Elämän hawainnoita I: Uudistalo; Halla=aamuna; Mökin Maiju; Noidan rangaistus

Elämän hawainnoita I: Uudistalo;

by Pietari Päivärinta

The Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita I: Uudistalo;
Halla=aamuna; Mökin Maiju; Noidan rangaistus, by Pietari Päivärinta
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Elämän hawainnoita I: Uudistalo; Halla=aamuna; Mökin Maiju;
Noidan rangaistus
Author: Pietari Päivärinta
Release Date: January 19, 2005 [EBook #14733]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN
HAWAINNOITA I ***

Produced by Tapio Riikonen

ELÄMÄN HAWAINNOITA I: Uudistalo; Halla=aamuna; Mökin

Maiju; Noidan rangaistus
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1889.

UUDISTALO
Kerran sattui niin, että matkani kulki pitkän ja kolkon sydänmaan
poikki, jonka puoliwälissä sanottiin olewan erään uudistalon. Talwi oli.
Kun lähtöni kylän wiimeisestä talosta oli jokseenkin iltapäiwällä,
neuwottiin minulle mainittu uudistalo yöpaikaksi. Tietä tähän
yksinäiseen paikkaan ei ollut muuta kuin yksinäisiä heinä- ja
halkomiesten jälkiä, jotka sydänmaalla haaroiwat sinne tänne ja oliwat
hywin eksyttäwiä. Kauhean kylmä myrskytuuli puhalsi rajusti ja
lakkaamatta, mutta lunta ei kumminkaan wielä tullut. Edessäni olewa
taiwal oli melkein yhtä aawaa, osaksi jonkuu tiellä wastaan tulewan
pienen järwen ja isojen newojen tähden, osaksi senwuoksi, kun
metsämaatkin aina oliwat jonkun ajan takaa poltetut monelta
peninkulmalta aiwan putipuhtaaksi, niin että metsää ei näkynyt muuta
kuin mitätöntä koiwun ja pajun risukkoa. Syy mainittuin maiden
alinomaiseen palamiseen oli se, että ne oliwat kruunun metsämaita,
jolla oikeudella kylien asukkaat, molemmilla puolin sydänmaata,
poltteliwat niitä mieliwaltaisesti, parantaaksensa siten karjansa laitumia
ja kruunun maiden keskellä olewia niittu=kurujansa. Niistä syistä oli
mainittu taiwal niin aukea, että se näytti silmissäni jonkunlaiselta
Suomeen muutetulta Saharan erämaalta. Edellä niitä aikoja, jolloin
matkani sattui, oli ohut suwi=ilma, jonkatähden koko aukea oli aiwan
yhtenä jääkenttänä; ja kun tuuli oli niin ankara, ei reki tahtonut pysyä
kohtisuorassa hewosen perästä, waan se kääntyi aina poikinpuolin, joka
teki kululleni paljon kiusaa ja hidastutti sitä. Ilta pimeni pimenemistään
ja tuuli kiihtyi kiihtymistään, ja lunta aikoi tulla myrskyn seassa. Minä
koin usein tarkata näköäni sitä suuntaa kohden, jossa uudistalon olisi
pitänyt löytyä, mutta ei mitään semmoista merkkiä ilmestynyt. Silloin

rupesin pelkäämään, että jos en osaisikaan siihen uudistaloon, jos
olisinkin unohuttanut saadut neuwoni ja joutunut wäärälle suunnalle,
jolloin ei olisi muuta tarjona, kuin jäädä wihdoin
wäsyneenä--uupuneena tuolle kauhealle, kolkolle aukealle, hewosineni
hirmuisen myrskyn käsiin--kuolemaan. En kumminkaan antanut
epätoiwon itseäni woittaa, waan ponnistelin kaikin woimin sitä suuntaa
kohden, jonka pidin mahdollisimmasti oikeana, sillä tietä ei enään ollut.
Wihdoin wiimeinkin rupesi kaukaa taiwaan rannalta häämöittämään
korkeampaa metsää, joka jo wiitatessa oli minulle ilmoitettu olewan
uudistalon löytämisen merkki. Tuon metsikön hawaitsemisen luulen
olleen saman minulle, kuin Saharan erämaan aawoilla hietikoilla
matkustawaisille karawaneille on kaukaa hawaittu kosteikko.
"Tuollahan se onkin uudistalo", ajattelin, "sinnehän pääsen yöksi, enkä
tarwitse jäädä tänne kuolemaan", ja kaksinkertaisella innolla rupesin
ponnistelemaan metsikköä kohden. Lunta aikoi nyt tulla niin rajusti,
ett'ei sylen päähän eroittanut minkäänlaista esinettä ja niin katosi
metsikkökin silmistäni; en enään osannut pitää suuntaa muutoin kuin
tuulesta waaria pitämällä. Hetken aikaa wielä näin taisteltuani, ilmestyi
eteeni nuorta männikkö=metsää, mutta tietä en löytänyt, josta olisi
päässyt ajamaan sen läwitse eteenpäin; täytyi sitoa hewonen puuhun
kiinni ja lähteä jalkaisin tietä hakemaan, jonka wihdoin wiimeinkin
löysin; ja pian oli hewosenikin sinne wiety. Wähän aikaa männikköä
ajettuani, rupesi walkea pilkoittamaan edestäpäin. "Tuollahan se on
tawoittamani uudistalo", ajattelin itsekseni iloisesti, ja pian olin
uudistalon pihalla. Pienen, uuden tupasen akkunoista loisti kartanolle
iloinen walkea ja melkeinpä kadehdin niitä onnellisia sisällä olijoita,
jotka siellä oliwat ulkona raiwoawalta myrskyltä suojassa. Kun sain
hewosen riisutuksi, astuin kursailematta sisälle, toiwotin hywää iltaa ja
pyysin hewoselleni suojaa. Mutta sitä ei heillä ollut antaa, sillä heidän
oma hewosensakin oli ladon nurkassa eri hökkelissä, johon ei suinkaan
wieraita mahtunut. Eräs pieni wanha huone=kömmänä olisi tosin ollut
tyhjä, waan sen owi oli niin matalaksi lätistynyt, ett'ei hewonen
mahtunut siitä sisälle.
Kun ulkona oli niin ankara myrsky ja lumen tulo, niin kowin tunnoton
olisi se ihminen ollut, joka olisi saattanut hewosensa jättää suojatta
myrskyn käsiin; pyysin siis talon wäeltä, saisinko hakata mainitun

kömmänän owen reijän isommaksi, että hewoseni siitä sisään pääsisi.
Se luwattiinkin tehdä ja kirwes annettiin minulle sitä warten. Kun olin
pari hirttä saanut owen reijän päältä hakatuksi poikki, niin hewonen ja
reki mahtuiwat sisälle. Nyt toimitin hewoselleni wielä ruokaa ja juomaa
yöksi eteen, ja sillä kerralla oli näin elämän surut poistetut ja minä
pääsin taas tupaan, tutustumaan perheen kanssa.
Tällä kertaa, kun omat huoleni eiwät enään olleet hämmentämässä
huomiotani, näin heti tupaan tultuani, että siellä walitsi perinjuurinen
kurjuus ja köyhyys. Akkunat oliwat niin hatarat, että tuuli tuntui pitkin
huonetta, ja myrskyn tuottamina tanssiwat lumi=hiutaleet kilwan
toistensa kanssa useamman kyynärän päässä akkunoista, joiden alla
huoneen sisäpuolella oli jonkinmoisia lumi=kinoksia. Perässä oli pieni
pöytä ja huonoilla makuu=waatteilla warustettu wuode; owen pielessä
oli toinen wuode, jossa oli kehnoihin ryyjyihin kääritty, noin
seitsen=wuotinen poika; se oli sinne