Elsa | Page 3

uskossa rakkautta, onko se Jumalan k?skyn mukainen: Rakasta l?himm?ist?si niinkuin itse?si??
Nikkil?n ??ni oli pehmoinen ja vakava. Ja v?liin tuntui Viion leskest?, ett? Nikkil?n puheessa leyh?hteli l?mp?? ja jotakin syd?meen tunkevaa. Mutta v?liin tuntuivat sanansa jyrkilt? ja repivilt?. Mit? h?n oikeastaan tarkoitti? Mit? oli pohjalla piilem?ss?? Eik? sittenkin jotakin ivaavaa, kiusaavaa, halu repi? toisen uskoa?
?Millainen _teid?n_ uskonne on?? kysyi Viion leski kylm?sti.
Syntyi pitk? ??nett?myys.
?Min? en puhunut?, sanoi sitten Nikkil?, ?t?ss? mit??n sen vuoksi, ett? tahtoisin sill? kehua uskoani. Sill? siin? ei ole kehumista. Jos minulla on uskoa, niin on se pieni kipuna mustassa hiilikossa.?
Ruoskivalta tuntui Viion leskest? t?m?kin! H?n oli kehunut uskoaan ja nyt h?nell? ei kuitenkaan ollut puolta sanaa vastustaakseen niit? ep?ilyksi?, joita Nikkil? oli lausunut, ja jotka kierteliv?t h?nen mieless??n kuin aaveet. H?nt? oikein peloitti, ett? Nikkil? viel? jotakin sanoo, ja kammottavalta tuntui ??nett?myyskin.
Oli pimennyt niin, ett? ikkunain luona esineet v?h?n h??m?ttiv?t ja jotakin mustaa n?ki liikkuvan s?ngyn edess?, miss? Nikkil?n em?nt? ny?kk?si. Pakkanen paukkui ulkona, jym?hteli aivan kuin olisi taloja kerralla kahtia iskenyt. Jossakin koira ulvoi, joka kuulosti kaamealle, ett? selk?? karsi. Vilu puistatti niin, ett? h?n aivan tutisi.
Kuin kesken kaikkea tuntui h?nest? itsest??nkin poisl?ht?ns?, kun h?n ilman muuta nousi ja sanoi:
?Hyv?? y?t?!?
Peloitti, ett? Nikkil? viel? pid?tt?? h?net.
?J??k?? hyv?sti, Viioska. Rukoilkaa kaikkein edest? rakkaudella...?
Omalla puolella tuntui hyv?lle, kun leppoisa l?mmin huokui huoneessa ja oli valoisa. Mutta vilu puistatti viel?kin ruumista. Ja niin hauskalle ja rauhalliselle kuin t??ll? tuntuikin, ei mieliala ottanut kohoutuakseen, vaan pysyi raskaana ja arkana.
H?n tunsi jotakin tuskallisen peloittavaa, mik? sai h?net s?ikkym??n jokaista pakkasen paukahdusta. Ja silloin t?ll?in kadulta kuuluvia, lumessa vingahtelevia askeleita j?i h?n kuuntelemaan aivan kuin olisi se ollut jotakin hyvinkin outoa.
Elsan tultua kotia tuntui turvallisemmalle, mutta maata pannessa uusiutui arka mielialansa ahdistaen kuin painajainen. Tuntui synk?lle ja pahalle. Silmiins? tuli Nikkil?n pime?, kylm? ja kolkko tupa, korvissaan kaikuivat Nikkil?n lauseet aivan kuin olisi h?n niit? kuiskinut karkean k?he?ll? ??nell?, syd?nt? ahdistavia ep?ilyksi?, kylmi? kuin rauta pakkasessa, synkki?, luottamusta masentavia, uskoa raatelevia.
Ja niitten vallassa h?n ajelehti kuin lastu kosken kihossa. El?m? tuntui sekavalle, toinen seikka kumosi toisensa ja siin? myll?k?ss? h?n painui alle ja kohosi taas pinnalle uudelleen upotakseen.
H?n koetti takertua uskoonsa kiinni, kiskoen kaiken muun mielest??n. Mutta kuin v?kirynn?k?ll? paiskausi sinne kauhistuttava kertomus Nikkil?n sisaresta.
Syd?nt? kouristi.
Voisiko h?nenkin tytt?relleen k?yd? noin, vaikka h?n uskoisi Jumalaan, uskoisi niin vakavasti kuin on uskonut, ett? h?n varjelee Elsan? Ei, se on mahdotonta!
Mutta mahdottomalta se ei tuntunut sittenk??n. Ja murhe sy?ksyi mieleen, ajatellessa, ett? turvaa ei olisi tuossa uskossa.
Aamulla ihmetteli h?n heikkouttaan tuntiessaan taas entist? varmuutta. Miten h?n oli voinutkin noin antautua ep?ilyksien valtaan, h?n, joka oli niin monia todistuksia n?hnyt ja niin paljon saanut kokea Jumalan armoa. Hetke?k??n h?n ei olisi saanut ep?ill?, ei v?hint?k??n ep?varmuutta tuta. H?nen olisi pit?nyt kumota Nikkil?n ep?uskon kuiskutukset ja olisi voinut kumota, sill? eiv?th?n ne muuta olleet kuin uskoa vastaan kiivastelevia j?rjen viisasteluja.
Kun h?n n?iss? mietteiss??n ty?h?ns? istahti, kuului liikett? porstuassa ja kamarin oven takana haparoitiin aivan kuin olisi sit? pyyhitty ylt? yleens?. H?n meni avaamaan ovea katsoakseen, pyrkik? joku t?nne.
Ovea avatessaan huomasi h?n sen olevan sis?lt? s?piss?, ja h?n kun ei ollut pit?nyt sit? s?piss? milloinkaan, ainoastaan avaimen poissa kamarin oven suulta ?isin. Itse h?n sen tietystikin oli s?ppiin pannut illalla. H?n nyt naurahti:
Sellaista se on ep?usko: pelkuruutta ja raukkamaisuutta.
?Em?nt?k? se on??
?Min?h?n se t??ll? hankasin ja suhuutin kuin mik?h?n maalari, kopeloidessani avainta?, tuumiskeli naurusuin em?nt? sis??n tullessaan.
?Hyv?n aikaa sain haparoida porstuassa, ennenkuin oven l?ysin. Miten lienen ollut niin py?r?ll?.?
?K?yk?? istumaan, em?nt??, toimitti Viion leski ja tavallisiksi sanoiksi kysyi: ?Mit?s kuuluu??
?Eip? muuta kuulu, kuin ett? meill? on kuolema k?ynyt.?
?Nikkil? kuollut?? kysyi Viion leski.
?Niin.?
?Nikkil? kuollut??
?Kuollut se nyt on.?
Viion leski vaipui mietteisiins? k?det ristiss? helmassa ja katse maahan kiinnitettyn?.
?Mihin aikaan h?n kuoli?? kysyi h?n vihdoin.
?Enp? min? aikaa tied? sen tarkempaan kuin ett? viime y?n aikana. Aamulla kun her?sin, niin ihmettelin, ett? kun ei is? juomaa tahdokaan, niinkuin aina teki ja v?liin her?ttikin minut sit? varten. Minulla mieleen heti ty?nn?hti, ett? eik?h?n ole noutaja k?ynyt. P?reeseen tulen hommasin ja aloin katsella ja tarkastaa: kuollut se oli. Ruumis oli jo kylm?.?
Viion leske? melkein kauhistutti. Kuolema tullut noin ?kki?, salaa kuin varas. Herra Jumala!
H?nest? tuntui kuin olisi h?nelt? j??nyt jotakin tekem?tt?, mik? oli teht?v? ollut, ja h?n aivan kuin tuomitsi itse??n. Olihan h?n ollut aikeessa puhua Nikkil?lle juuri siit?kin, ett? kuolema voi tulla mill? hetkell? hyv?ns? ja ett? tulisi olla valmis. Mutta eilen j?i t?m? ja kaikki muu sanomatta.
Nikkil? veti h?netkin ep?ilyksiin. Mik? tekikin h?net niin heikoksi! H?n oli kykenem?tt?m?mpi kuin koskaan ennen.
Sit? j?i h?n miettim??n ja ihmettelem??n em?nn?n menty?. Kenties t?m? h?nen voimattomuutensa ei riippunutkaan h?nest? itsest??n? Ehk? oli toisin n?hty hyv?ksi. Nikkil?ll? oli armon aikaa ollut kauan ja kuolema v?ikkynyt h?nen silm?ins? edess? muistuttamassa h?nt? siit? alinomaa. Jumala oli kaikin tavoin kutsunut h?nt? armonsa helmoihin, mutta h?n vaipui vain syvemm?lle j?rkens? viisauksiin, kuunteli mieluummin uskoa vastaan sotivia ep?ilyksi? kuin Jumalan ??nt?.
Viion leski otti tapauksen tarkoitetuksi varoitukseksi, ettei milloinkaan saa antaa ep?ilysten sortaa uskoaan,