Elegioja

A free download from www.dertz.in

The Project Gutenberg EBook of Elegioja, by V. A. Koskenniemi
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Elegioja
Author: V. A. Koskenniemi
Release Date: December 20, 2006 [EBook #20145]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
0. START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELEGIOJA
***
Produced by Tapio Riikonen
ELEGIOJA
Kirj.
V. A. Koskenniemi
WSOY, Porvoo, 1918.
SISÄLLYS:
Elegioja
Sydän
Kuutamolla
»Jää hyvästi» ja »Näkemiin»

Kesäyössä
Lehdokki
Kaivatulle
Unohdettu soihtu
Elokuu 1914

Huomisehtoo
Vanha Markku
Runo vapaalle Puolalle

Tervehdys akateemiseen juhlaan 19/1 1918
O Herra, siunaa Suomen

kansa
Leijonalippu
Runo Suomen vapaudelle
Etruskilainen vaasi

Prometheus
Endymion
Ekho
Pan ja vuohipaimenet

Hippokrene-lähteellä
Paimenen hauta
Polykrates ja hänen ystävänsä

Masinissan hääyö
Ovidius Tomissa
Planeettain laulu

Pääsiäislaulu
Leivonen
Sydänkesällä
Syksyn ylistys
Inspiraatio

Kaakkuri
Onnellisin päivä
Tomu
ELEGIOJA
1
RUNOTTARELLE
Oi sinun luokses, sun rinnoilles minun henkeni kaipaa!
Uskoton ollut oon, eksynyt luotasi pois.
Juoda sun huulies mettä ja
kuulla sun ääntäsi kaihoon,
tuntea laulujen vuon täyttävän rintani taas.
Maisen pyyteen heikkona
orjana kulkenut oon ma,
ah, sinut unhoittain, etsinyt riemuja maan,
löytänyt kiiltävän valheen
ja hetkien leikkivän unhon,
mutta en suuruuttas, mutta en riemujas sun.
Ei pisar ainutkaan mun
vuotanut kaihoni maljaan,
jonka ma kurkoitin maisia riemuja päin,
en ole kuumain huulteni
pyyntöön kaikua kuullut,
niinkuin tyhjyyteen kuiskannut kaihoni oon.
Oi sinun puolees taas,
sinä valkea, silmäni nousee
keskeltä turhuuden, kahleista valheen ja yön.
Vain sinun henkäykses
minun sieluni kirkkahaks saattaa,
vain sinä taivahinen, vain sinä voimakas oot,
kruunaat onnella pääni

ja onnella rintani täytät,
juhlaks arkeni teet, karkeloks kulkuni mun,
annat mun leipääni viinin
ja kyyneleihini lohdun,
rauhan öljyä tuot mieleni myrskyihin,
nähdä sa suot runon siintävät
kentät ja, ah, sinun kanssas
täysi on tyhjyyskin, laulava hiljaisuus.
Oi, tosi oot sinä ainut keskellä
aikojen valheen,
keskellä turhuuden, valkeus keskellä yön.
Oi sinun luokses, sun rinnoilles minun henkeni kaipaa!
2
KEVÄÄLLE
Niin olet tullut taas, Kevät, valkein aamuin ja illoin
tuoksuen tullut sa oot, laulaen tullut sa oot.
Oi kevät, ihmehen ihme,
sun tullessas maailma nuortuu
nuoreks uudestaan, nuortuu ja voimakas on.
Niin myös lapselle maan
suot uskoa, unta ja voimaa,
kirkkaudestasi taas juoda mun silmäni suot.
Mut tänä aamuna miks
sädeharppuas soittavan kuulen
sormien vieraiden, kuoleman sormien, nyt:
oi, Kevät, kerran saat
käsin täysin taas sinä maille,
mutta, ah, poissa ma oon, poiss' olen mullassa maan, poikain lauluun
lehdossa ei minun ääneni yhdy,
neitojen leikkejä ei silmäni seurata voi,
kun kevätnurmella piirissä
valkein harsoin ja hunnuin

vinhaan karkelo käy, taikka kun solmeavat
tyttöset kukkaisseppeltä
leikin sankarin päähän,
poikasen päähän ken voiton ja kukkaset vei.
Villin ruusun ja valmun
ja orvokin keskellä kasvaa
outoja kukkia maa, outoja tuoksuja tuo
ilmojen rannoilta tuulet ja
pilvet kullassa loistaa,
niinkuin nyt, kuin nyt, mutta en niitä ma nää,
Niin tulet kerran taas,
Kevät, valkein aamuin ja illoin,
mutta, ah, poissa ma oon, poiss' olen mullassa maan.
3
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet
kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs
vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka
vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja
kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin
löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma
kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa

ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin
kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
4
Hiljaisuudesta saavuimme, hiljaisuutehen käymme.
Pauhina maailman, ei kodiksemme se voi
muuttua, outoina käymme
sen kesken ja ihmisten kesken.
Kuin unikulkija ken vuoteensa jättänyt on,
niin haparoimme me vain
käsin, katsein ympäri, niin me
toistamme töytäellen sokkoina kuljemme vain.
Rauhaa vailla on
rintamme kesken onnenkin pilkkeen,
kaihomme kiirehtäin kaukana eellämme käy
päin jotakin, jot' emme
me tunne, ei silmämme nähdä,
korvamme kuunnella voi, ei käsi voi omistaa.
Maailma verhonsa
taakse on kätkenyt matkamme määrän,
maailma pauhinallaan pettänyt korvamme on.
Hiljaisuudesta tullen ja
hiljaisuutehen mennen
kuin unikulkijan käy, ihminen, rauhaton ties.
Hiljaisuuden vuotehell' on hyvä maailman jälkeen,
on hyvä nukkua sun, on, sydän rauhaton, sun.
5
Pitkä ja tumma ja kylmä on ilta ja kylmät on tähdet,

kaikkeus kylmyyttään iltahan henkäelee.
Syksyn kuivat lehdet
ikkunaruutua vastaan
illassa vain kahisee -- muuten niin äänetönt' on,
että ma voisin kuulla
kuin tähdet taivahan kääntyy,
jollei äänehen niin rinnassa lois sydämein.
Kylmän ja hiljaisuuden
muurit mun ympäri kasvaa,
ympärilläin tihenee tähtinen autio yö.
Niin minä nään sinut silmästä
silmään, Yö lkisyöjä,
valtias maailmain, lemmetön, lämmötön Yö!
Jäästä on valtikkas, joka
tähtien kohtalot ohjaa,
kuin uni hourun vain hengetön on lakis sun.
Vaunusi pyörien viuhina
kuolleet vuossadat mittaa,
valtias maailmain, kussa sun kulkusi käy.
Noussut ei titaneist' ole
valtaas vastahan kenkään,
kautta jo aioonien vailla sa kilpailijaa
hallinnut istuimeltasi jäiseltä
oot olevaista.
Ei tuli uhrien voi jääsydäntäs sulattaa,
eikä sun mykkyytees ole
huokaus kuulunut koskaan.
Koskaan silmistäs rakkaus loistanut ei.
Julman leikkisi vangiks oot
olevaisen sa tehnyt,
luotusi kahleissas