Elämän hawainnoita I: Uudistalo; Halla=aamuna; Mökin Maiju; Noidan rangaistus | Page 4

wastasi ukko ja hän rupesi oikein hartiain
woimilla repimään ja riuhtomaan, ja wihdoin wiimeinkin owi aukesi.
Minulle tuli jo niin wilu ulkona, pitkällisen owen aukaisemisen aikana,
että hampaat suussani kalisiwat.
Kun ma pääsin saunaan, selkesikin pian syy pitkälliseen odotukseeni
tuolla owen takana: ukko ei ollut huomannut sitä, että siellä joku
ihminen ryskytti owea, waan oli luullut tuulen sitä rämyyttäwän,
niinkuin se tekikin sille myötäänsä ilman ihmisen auttamatta. Kun owi
oli niin hatara ja muutenkin rempallaan, eikä siinä ollut luotettawia
kiinnipitimiä, niin ukko oli sitonut sen kiinni saunan periseinää pitkin
raketulla lawalla olewaan reen jalasten paininpuuhun joillakuitta
witsoilla ja rihmoilla, ja sen hän oli tehnyt niin sompelomaisesti, ja
koneellisesti, ett'ei itsekään saanut sitä auki muutoin kuin
wäkirynnäköllä. Sauna oli hywin pieni: kun waari muorinensa makasi
mainitulla perässä olewalla lawalla, ja kun siinä oli wielä joitakuita
astiain kimpilautoja kuiwamassa ja wielä päälliseksi mainittu paininpuu
jalaksinensa aiwan seinän wieressä kynsillään, niin lawalle ei ollut

ajatustakaan päästä maata; penkkinä, siwuseinällä, oli waan yksi pieni
hirren kapula, jossa ei ensinkään sopinut makaamaan ja lattia oli sekä
siiwotoin että kylmä, jotka syyt tekiwät sen kelpaamattomaksi
makuusijaksi. Muuta neuwoa ei ollut, täytyi ruweta tuolla penkin
tapaisella, lawaa wasten nojallaan, istua kykkimällä yötänsä
wiettämään. Jos kuinkakin olisin teetellyt, niin unta ei tullut; rupesin
siis tekemään puhetta ukon kanssa.
--"Onko pitkästi tätä teiltä likimmäiseen naapuriin?" kysäsin ukolta.
--"Puolitoista peninkulmaa", wastasi hän.
--"Eipä sitten ole naapurista apua odottamista, jos joku äkkinäisempi
turma sattuisi tulemaan", sanoin taas.
--"Ei; täällä pitää tulla toimeen omistansa", wastasi ukko tyytywäisesti.
--"Te olette kaiketi saaneet monta kowaa kokea elämässänne?" kysyin
taasen.
--"Eikö mitä; aikaanpa tuota on tultu", sanoi siihen ukko.
--"Teiltä on kuollut paljon lapsia?"
--"Yhdeksän kappaletta."
--"Joko lapsianne kuoli ennen tänne tuloanne?"
--"Jo kaksi, kaikki seitsemän owat täällä kuolleet."
--"Mutta jos otaksumme, että lapsenne owat kuolleet sentähden, kun
heiltä on puuttuneet kaikkein tähdellisimmät elämän tarpeet", sanoin
minä warowasti.
--"Eikö mitä", sanoi ukko. "Myllerön Matilla on ollut paljon huonompi
toimeentulo kuin meillä, ja yhtäkaikki sen lapsi=kakarat eläwät kaikki
terweinä, ja owat punaposkisia ja pulleroisia kuin hylkeet.--Semmoiset
mielipiteet owat aiwan joutawia--kuka kuolemasta estää? Syy
lastemme kuolemaan on waan se, ett'eiwät ne--eläneet", lausui ukko

huolettomasti ja wähän närkästyksissään.
Kun ma huomasin, ett'ei senlaatuiset puheet huwittaneet ukkoa, käänsin
puhettani toiselle uralle ja kysyin: "kumpika teistä on wanhempi, tekö
wai muorinne?" (--muori oli aikoja nukkunut--).
--"Ämmähän tuo on pian kymmentä wuotta nuorempi minua."
--"Onko talon emäntä wanhin lapsistanne?"
--"Wanhin; ja onpa siinäkin ollut wastusta meidän osaksemme,
saadessamme häntä ihmiseksi", sanoi ukko, ikäänkuin peläten, että taas
uusisin sen ikäwän lasten kuolemajutun.
--"Wäwynne näyttää kelpo=mieheltä?"
--"Onhan se; tawallinen työmies se on."
--"Minusta näyttää siltä, että hän on parempi kuin tawallinen", wäitin
ukkoa wastaan.
--"Eikö mitä, kyllä muitakin on semmoisia", arweli ukko, ikäänkuin
ilmoittaakseen, että kaikkein täytyy tehdä woimiensa takaa työtä, jotka
waan uudistalosta tahtoiwat oman ja perheensä hengen elättää.
--"Missä olette toisen korwanne menettäneet?" kysyin.
--"Tään mökin metsää kulowalkealta warjellessanihan tuon menetin.--
Mitäs, eihän tässä eläisi ensinkään, ellen olisi suojellut metsää noilta
alinomaisilta metsäpaloilta", selitti ukko.
--"Kuinka se käwi?"
--"Kuinkahan tämän toki käwikään. Rynnistin kaikin woimin wastaan,
ettei kulowalkea pääsisi häwittämään mökin metsää, jota olin niin
kauwan kokenut suojella ja kaswattaa. Silloin kaatui palawa puu
päälleni, löi korwan päästäni pois ja siinä se sitten oli", tuumaili ukko
yhtäkaikkisesti.

--"Minä pelkään että heidänkin sairas lapsensa kuolee", sanoin taas.
--"Eipä siinä mitään pelkäämistä; joka ei woi elää, se kuolee", lausui
ukko huolettomasti, ja alkoi samassa nukkua ja kuorsata.
Mielelläni olisin suonut unen tulewan itsellenikin, waan sitä ei tullut.
Ukon wälinpitämätön luonnonlaki kangasteli waan alati mielessäni.
Tuwassa olewat, hellä isä ja äiti, heidän sairas lapsensa ja siellä
tanssiwat lumi=hiutaleet oliwat eläwinä kuwina mielessäni. Minä olin
saanut tutustua koko uudistalon perheen, heidän luonteittensa ja
sisällisten olojensa kanssa. Ennen kuin mies oli työstä tullut, ajattelin
itsekseni, että jos hän olisi joku kylän heittiö, joka kelwottomuutensa
tähden oli joutunut tähän elämän kowaan kouluun; mutta miehen
kotiintulo riisui minulta kerrassaan semmoiset ennakkoluulot. Silloin
näin, että mies ei ollut mikään kurja olento, waan hywänkokoinen,
jänterä ja solakka, säännöllisillä kaswojen juonteilla warustettu. Hänen
poskissaan näkyi wielä jälkeä nuoruuden ruusuista, waikka selwästi
näki, että waiwoista waluwa hiki oli kokenut niitä ahkerasti pois
huuhtoa. Silloin näin ett'ei hänen sydämensäkään ollut tyhjä ontelo,
eikä tunnollisuutta wailla, waimonsa miehenä ja lastensa ja perheensä
isänä, koska hän--niinkuin ennen olen kertonut-- suuteli hellästi sairaan
lapsensa otsalta pois ne hikipisarat, jotka tauti oli siihen
saattanut--sanalla sanoen: hänessä olisi ollut isäntää waikka
minkälaiseen howiin. Silloin tulin myös huomaamaan, ett'ei mikään
ulkonainen pakko ollut häntä ohjannut tähän kowaan kotihin, elämän
waiwoja kärsimään, waan että siihen oli ollut wäkewämpi sisällinen
syy--rakkaus waimoonsa, siinä oli syy, ja hän otti wastaan tuon
sisällisen kutsumisensa, ja kantoi nurkumatta sitä kuormaa, jonka sen
totteleminen myötänsä tuotti. Nuot kaikki pyöriwät sekaisin
ajatuksissani ja unta ei tullut. Otin tuli=tikulla waikean ja katsoin
kelloani, se oli puoliwälissä kaksi. Olisin katsonut tupaankin päin,
näkyykö sieltä walkea, waan sillä puolella ei saunassa ollut
minkäänlaista akkunaa ja owi oli jälleen sompuloitu kiinni, niin että