Aksel ja Valpuri

Aksel ja Valpuri, by Adam
Oelenschläger

The Project Gutenberg EBook of Aksel ja Valpuri, by Adam
Oelenschläger This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost
and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it
away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License
included with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Aksel ja Valpuri Murhenäytelmä viidessä näytöksessä
Author: Adam Oelenschläger
Translator: J. Enlund
Release Date: October 28, 2006 [EBook #19650]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK AKSEL JA
VALPURI ***

Produced by Tapio Riikonen

AKSEL JA VALPURI
Murhenäytelmä viidessä näytöksessä

Kirj.
ADAM OEHLENSCHLÄGER
Suomentanut J. Enlund
Otava, Helsinki, 1895.

Henkilöt:
HAKON HERDEBRED, Norjan kuningas. REINEN SIGURD, hänen
hovipäällikkönsä. AKSEL THORDINPOIKA, hänen heimolaisensa.
VALPURI, Akselin morsian. WILHELM, hänen ystävänsä. ERLAND,
arkkipiispa. KNUUTI, mustaveli. Vanha BJÖRN, Nuori ENDRID.
KOLBEIN ja useampia SOTUREITA. Eräs VIHOLLISSOTURI
seuroineen. GOTTFRID, Wilhelmin asepalvelija. KUNINGATAR
THORA rouvineen ja neitoineen. Sotureita. Munkkeja.
Aika: v. 1162.
Tapahtumapaikka: Kristuksenkirkko Nidarosissa. Kummallakin
puolella kammiohautoja; keskellä laattiaa Harald Gillen hautakivi.
Etualalla kaksi jykevää pylvästä, jotka kupua kannattavat; vasempaan
on kolme ristiä piirretty, oikeassa on merkki AV sinisirkkusilla
seppelöittynä. Kaukana peräalalla pääalttari. Alttaritaulun päällä
kultainen arkku, jota päivä kuorin monivärisistä akkunoista valaisee.
Käytävän keskikohdalla kynttiläkruunu.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Aksel. Wilhelm.
WlLHELM. Tää Trondhjemin siis kuuluisa on kirkko, Jonk' ompi itse
Roomaan maine mennyt.
AKSEL. Kehuiko liioin?

WILHELM. Ei.
AKSEL. Mi templi!
WILHELM. Dovre Kuvuiksi korkeoiksi koveroittu.
AKSEL. On pyhän rauhaisuuden asemani Ja hartautta saattaa
sydämeen,
WILHELM. Kuink' oiva näky, keskikäytävästä Kun alttaria kohden
katsoo.
WILHELM. Ovatko joskus vielä kuninkaat Sen partaa leikanneet ja
kynsiä?
AKSEL. Messu On kuorissa jo aljettu, ja kuule, Etäinen aamuveisu
kuinka soi Ja kaikuu kirkon kaarroksissa. Kovin Tiukasti
keltavahakynttilät ne Valostaa vaskikruunustansa. Niinpä Suruiseen
sydämeenkin toivo tuikkaa. Oi, näky kaunis! Nuori aamukoi Kun
hohtaa läpi kaunovärisen Itäisen ikkunan. Oi, terve, päivyt! Herätät
kaikki lapsuuteni muistot.
WILHELM. Ja mitä merkitsee tuo kulta-arkku Yl' alttarin?
AKSEL. Se pyhän Olavin On arkku.
WILHELM. Sekö Olavin on arkku?
AKSEL. Se. Siinä hurskahasti säilytellään Tän Pohjan pyhimyksen
pyhät jätteet.
AKSEL. Ei; Harald Haarderaade huomas, ett' Ei sovi pyhän ruumiin
juhlallista Lepoa häiritä; hän mereen arkun Avaimet heitti. Hiljaa
rauhassaan Nyt jalon pyhimyksen multa lepää.
WILHELM (katselee pylväitä). Oi, pyhä Innosents, kuink' oivat pylväät!
Vahvemmat niill' on niskat, selkäpiit, Kuin meillä; uljailevat vielä
silloin Kuin meidän ovat luumme aikoja Jo turpeen alla uupuneina
maanneet. Mut mitä merkitsee nuot ristit tuossa?

AKSEL. Pylvästä toista, Wilho, katsokaamme!
WILHELM. Vaan sano ensin, mitä ristit tuossa.
AKSEL. Ne ovat Haarderaade, Olav' Kyrre Ja Mauno kuninkaiden
mittamerkit. Mut, Wilho, tuota toista katsokaamme!
WILHELM. No, mitä siinä?
AKSEL. Merkki vähäisempi; Ei likimainkaan minkään urhon mitta,
Vaan viidentoista vanhan tyttösen; Ei kiveen hakattuna, puitteisiin
Vaan hienoin viivoin pintaan piirretty.
WILHELM. Valpuris mitta?
AKSEL. Varro, varro vähän! Suo viivytellen ihailustani Mun enentää.
WILHELM. Ja milloin piirsit sen?
AKSEL. Viis vuotta sitte, jolloin Jumalaa Rukoilemaan ma tulin
templiin sekä Hyvästit lemmelleni sanomaan Ja isänmaalle. -- Kuollut
Valpurin Ol' äiti äsken; Valpur luostariss' ol' Lukua, ompelua
oppiakseen. Hän viidentoista vanha oli vaan, Mut, veikkonen, täys sielu
enkelinä Jo silmän sinitaivahasta hymys. Ol' aamu varhainen kun tänne
tulin. Kuningas Eisten oli päivää ennen Otettu vangiks, julman surman
saanut. Mua kauhu karkotti pois Norjan maasta. Maan miesten kesken
raju riita riehui. Mun riehui rinnassani rakkaus. Ma Herraa rukoelin
häätämään Tuot' tulta, joka, vaikka viatonna, Mut toki rikollisna,
leimusi Mun kaunokaista orpanaani kohtaan. Ma rukoilin ja
rukoillessan' aukes Tuoll' ovi luostarin, mist' aina messuun Anihartaat
nunnat tänne tulevat. Tuloa varhaista ma kummastelin. Mut, ah, niiss'
yks ol' ainoinen, jot' ei Viel' oltu joukkoon vihitty ja jonka Suloa huntu
säälimättä vielä Ei peittänynnä. Luontevasti musta Pukunsa sorjan
vartalonsa verhoi. Hiuspalmikkonsa silkinhienoiset Ain' alas hartioille
riippuivat. Hän mua ei nähnyt; polvilleen hän lankes, Ah, tähän,
äitivainaans' haudan ääreen, Kohotti pyöreät käs'vartensa ja Kätensä
kauniit, hartaast' anoen: "O, Herra, rakkauten' sammuta! Tue, äiti,
tyttäresi puhtautta." Nyt unhotin mä pyhän Olavin Ja pyhät kaikki, itse

taivaan, sillä Mun Valpurissan' taivas ilmestyi. En lemmestäni lausunut
viel' ollut. Pariksi meitä tosin sanottiin Jo lapsuudessa -- pilan vuoksi,
sillä Se sulo impi, Wilho, kallis ol' Jo silloin poikosenkin sydämelle.
Ma rakkauden rohkeutta täynnä Nyt liekkivänä lähestyin, ja vaarat Jo
kaikki kadonneiksi näyttivät. Mun jalkoihini lohikäärmeen lailla
Lamahtui kohtaloni; uljaasti, Kuin pyhä Mikael, sen päällä seisoin, Ja
kohden taivasta kun lentimillä Ihailukseni ylös kohosivat, Mä keihään
pedon selkään syöksin. Näin Luo Valpurin ma astuin. Vasenkäten' Ma
kiersin siron vartalonsa ympär' Ja oikealla vedin miekkani ja Nimessä
kaikkein pyhäin vannoin: Valpur On Aksel Thordinpojan morsian Jo
päällä maan, tai tuolla taivaass'.
WILHELM. Mun aimo veikkon'!
AKSEL. Amen, Valpur vavahti: "Sa vannoit, Aksel? Eikö uskontoa,
Tapoja vastaan ole lempemme? Samaahan sukua me olemme.
Semmoista naimist' eikö kirkko kiellä? Ja äitimme, -- he
kuolinvuoteellansa Eivätkö vakavasti pyytäneet Meit' estämähän
tunteitamme. Meille Surua vaan ja surmaa ennustettiin, Jos vastoin
neuvojansa tekisimme. Kas äitejämme