Aili | Page 3

AILI.
Menetkö sinä jo hänen puolelleen, vaikka et vielä tiedä asiatakaan!
AHRÉN.
Kuule Ailiseni. Ei tytär saa äitiään arvostella. Niinkuin Jumalan työt
meistä usein ovat selittämättömiä, emmekä häntä vastaan kuitenkaan
nurista saa, niin täytyy meidän mukaantua vanhempiemmekin tahdon
alle, erittäinkin sinun, joka olet vielä niin nuori ja kokematon.
AILI.
Mutta jos sattuisi niin, että vanhemmat tekisivät lapselleen suoraa
vääryyttä.
AHRÉN.
Niin ei ole sittenkään lapsen asia ruveta heitä rankaisemaan.
AILI.
Mistä on hänen silloin oikeutta etsiminen?
AHRÉN.
Hänen tulee olla kärsivällinen vaan. Pahuus kyllä rankaisee itse itsensä.
AILI.
No niin kai se lienee.
AHRÉN.
Jos sinä vaan olet kiltti ja kuuliainen, niin kyllä hänkin on hempeä

sinua kohtaan. Kiitä Jumalaa siitä, että sinulla on niin hyvä äiti.
AILI.
Kyllä minä olenkin aina hänen tahtoaan noudattanut, niin vaikealta
kuin minusta ensin tuntuikin hillitä poikamaista luontoani.
AHRÉN.
Tuntuuko se vieläkin vaikealta?
AILI.
Tuntuu joskus. Minun mieleni tekisi välistä olla iloinen ja vallaton.
AHRÉN.
No mutta eihän äitisi sitä kiellä.
AILI.
Minä tarkoitan toisella tavoin. Tahtoisin telmata tuolla ulkona niinkuin
pojat, tahtoisin juosta ja vihellellä. Kuules!
Viheltää.
Enkö osaa?
AHRÉN.
Onko tuo sinusta niin hauskaa?
AILI.
On kyllä. -- Tuleppas painimaan. Mutta sinä vaan yhdellä kädellä. --
Tuleppas!
AHRÉN.

Sinun pitää muistaa, että olet hieno daami.
AILI.
Sepä en tahtoisikaan olla!
AHRÉN.
Silittää Ailin päätä.
Voi millainen lapsi sinä olet vielä.
AILI.
No niinhän minä olen.
AHRÉN.
Tämmöisenä sinusta juuri enimmin pidänkin. Minä tahtoisin, että
pysyisit aina tällaisena viattomana lapsena.
AILI.
Tahtoisitko?
AHRÉN.
Onhan naisen tärkein tehtävä kodin sulostuttaminen. Kun mies häärii
raskaissa virkatoimissaan, on vaimon hellyys, sulous hänen paras
virvokkeensa. Sellaisena on perheelämä ihaninta, sellaisten avioonni on
aina varma.
Ottaa Ailin syliinsä.
AILI.
Eikö vaimo voisi kumminkin olla suloinen, hellä, vaikkei hän
lapsellinen olisikaan. Eihän se lapsellisuus kuitenkaan kauan kestä.

AHRÉN.
Hyvää on säilytettävä niin kauan kuin mahdollista. Silloin kun vaimo jo
oppii tuntemaan ihmiselämän varjopuolet, silloin ovat aviopuolisot
itsekin päässeet jo tuon ensimäisen hurmaustilan ohitse. He
vakaantuvat askareihinsa ja mies näkee silloin jo uusia olentoja, joissa
äidin entinen viaton lapsellisuus on täydellisyydessään.
AILI.
Tarkoitat lapsia.
AHRÉN.
Hiukan hämillään.
Niin!
AILI.
Minä olen välistä ajatellut millaista olisi olla äitinä. Eikö se liene
ihanata, kun saa sellaisten pikkuisten olentojen kanssa viereksiä
lattialla, painia ja leikkiä kuurupeittosilla.
AHRÉN.
Eiköhän se liene.
AILI.
Minä tahtoisin, että meillä olisi neljä lasta -- kaksi poikaa ja kaksi
tyttöä. -- Poikien nimenä olisi --
AHRÉN.
Aili! Ei nyt puhuta sellaisista. -- Kyllä niistä ennätämme vielä.
IX:s KOHTAUS.

Edelliset, Hartin.
HARTIN.
Tulee kannun kanssa.
Kas, johan sinä olet täällä. Fyi, sylitysten! Ei se käy laatuun vielä.
AHRÉN.
Suutelee Hartinia kädelle.
Päivää.
AILI.
Miksi en minä Vilhelmin sylissä istua saa?
HARTIN.
Panee kannun kädestään.
Naimisiin kun olette menneet, silloin saatte olla niinkuin tahdotte, nyt
ei se sovi vielä. -- Se näyttää rumalta. -- No, mitä kuuluu Vilhelm?
AHRÉN.
Hyvin vaan! Mitä teillekin?
HARTIN.
Miksi et eilen täällä käynyt?
AHRÉN.
Käy tyytyväisenä istumaan kiikkutuoliin.
En tahtonut puhua teille koko asiasta sanaakaan, ennenkuin olin
varmuutta saanut.

AILI.
No?
AHRÉN.
Oletko utelias! Kannattaapa ollakin. Eilen kävin enoni puheilla.
HARTIN.
No? Mitä arveli senaattori?
AHRÉN.
Hän lupasi minulle viran senaatin kamaritoimikunnan kansliassa.
AILI.
Lupasiko?
Riemuissaan.
Voi, voi, sitten voimme pian viettää häät.
HARTIN.
Aili! Mitä tuo nyt on! Ei sinun sovi häistä puhua.
AHRÉN.
Kuukauden päästä pääsen ylimääräiseksi kopistiksi, josta sitten on
helppo vakinaiseen virkaan päästä.
AILI.
Sepä hauskaa! Toivotan onnea.
AHRÉN.
Kiitos vaan!

HARTIN.
Erittäin hauskaa. Pääasia nyt on vaan, että vakinaisen arvokkaan viran
saat. Minä pidän sitä prinsiipin vuoksi ihan välttämättömänä,
voidaksesi tyttäreni kanssa naimisiin mennä. Niin, ja sekin on erittäin
hyvä, että viran Helsingissä saat.
AHRÉN.
Siinä noudatinkin kokonaan teidän tahtoanne. Olisinhan hovioikeuteen
milloin hyvänsä päässyt.
HARTIN.
No kuinka paljon palkkaa saat?
AHRÉN.
Ei se ensi alussa suuri ole, mutta onhan siitä sitten helpompi hyvän
palkan ääreen päästä. Ensi alussa korkeintaan pari tuhatta markkaa.
HARTIN.
Se on liian vähän. Et sillä voi vaimoasi elättää.
AHRÉN.
No -- eihän sillä juuri yksinäänkään kovin reimasti elää voi, mutta -- --
HARTIN.
Mutta?
AHRÉN.
Mutta -- tuota. -- Mitä aioinkaan sanoa? --
AILI.

Onhan meillä äiti, sen sijaan varoja.
HARTIN.
Ei sellaisen miehen kuin Ahrénin kunniatunne salli hänen ruveta
elämään vaimonsa varoilla.
AHRÉN.
Itsekseen.
Perhanan eukko!
AILI.
No mutta eikö se ole yhdentekevää, kenen varoilla --
HARTIN.
Sinä et käsitä tällaisia asioita. Mies on liian, -- liian ylpeä voidakseen,
niin sanoakseni, mennä vaimonsa hankkimaan kotiin. Hän tahtoo ensin
itselleen vankan aseman, hän panee uuden kotinsa täyteen kuntoon ja
tuo sinne sitten vaimon, olkoon tämä rikas tahi köyhä. Eikö niin,
Vilhelm?
AHRÉN.
Aivan oikein. Minä tarkoitinkin, että voipihan sitä ehkä saada tuon
palkan lisäksi sivutuloja.
HARTIN.
Toivokaamme.
X:s KOHTAUS.
Edelliset, Helli ja Karhi.
Helli ja Karhi tulevat.

AILI.
Kas siinähän te olettekin! Terve tulleita!
HELLI.
Hyvä päivä!
KARHI.
Päivä!
HARTIN.
Terve tulleita.
Esittää.
Varatuomari Ahrén -- ylioppilas Karhi.
HELLI.
Ailille.
Minulla oli oikein ikävä sinua.
KARHI.
Tänään annetaan Suomalaisessa teatterissa rouva Edgrenin mainio
kappale "Todelliset naiset." Minä pyysin neiti Hiltusta kanssani sitä
katsomaan,