Totta ja leikkiä

Totta ja leikkiä, by Aino
Malmberg

The Project Gutenberg EBook of Totta ja leikkiä, by Aino Malmberg
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.net
Title: Totta ja leikkiä
Author: Aino Malmberg
Release Date: March 5, 2005 [EBook #15264]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TOTTA JA
LEIKKIÄ ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed
Proofreaders.

TOTTA JA LEIKKIÄ
Aino Malmberg

Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1903

HYMNI HUMBUGILLE
Ylistetty ollos mahtava Humbugi! Sinä olet se voima, joka maailmaa
hallitsee ja eteenpäin vie! Minne joutuisimmekaan me ihmislapset,
mikä olisikaan kohtalomme, jos sinä, oi Humbugi, maailmasta katoisit?
Mutta sinä et katoo, ennenkuin maailma katoo! Sinä olet ikuinen kuin
ihmissuku! Ylistetty ollos ikuinen Humbugi!
Näin kerran Rakkauden. Se tuli maailmaan ja kulki hiljaa ja ääneti. Ei
se etsinyt omaansa. Kaikkensa se antoi, kysymättä, pyytämättä. Mikä
oli sen palkka? Tuska. Jota suuremmaksi Rakkaus kasvoi, sitä
tulisemmaksi tuli tuska.
Ei tuntenut maailma Rakkautta. Sen hellyyttä sanottiin
tunkeilevaisuudeksi. Sen uhrautuvaisuutta sanottiin tyhmyydeksi. Sen
uljuutta sanottiin julkeudeksi. Ja kylmyydeksi nimitettiin sen puhtautta.
Pois ryöstettiin siltä Rakkauden nimikin. Köyhänä ja alastomana se
ajettiin maailman poluilla paleltumaan.
Mutta silloin astuit esiin sinä, oi Humbugi. Sinä otit Rakkauden
rikkirevityn viitan, silasit sen silkillä ja kiiltävällä kullalla ja levitit
laajana hartioillesi. Torvilla toitottaen ja lippuja liehuttaen sinä vaelsit
valtateillä, vaatien itsellesi Rakkauden nimen ja palkan. Ja sinä saitkin
ne, oi mahtava Humbugi, sillä sinun voimasi on suuri. Ylistetty ollos,
voimakas Humbugi!
Näin kerran Hyvyyden. Se oli luottavainen ja lämmin. Se tahtoi
unohtaa vihan. Se tahtoi auttaa avuttomia. Maailma polki sen
jalkoihinsa ja tahrasi lialla sen valkean viitan. Epäluulolla lamautettiin
sen ojennettu käsi. Ivalla tukahdutettiin sen kutsuva ääni. Pala palalta
se surmattiin.
Silloin tulit sinä, oi Humbugi, loistavassa asussa astuen. Siinä huusit
julki sen, minkä Hyvyys oli vaiennut. Sinä vaikenit silloin, kuin
Hyvyys oli puhunut. Ja maailman silmät seurasivat sinua ihastuksella.

Kun sinä, oi Humbugi, pukeuduit Hyvyyden asuun, rakensi maailma
alttarin, jossa se sinulle polttouhria suitsutti. Ylistetty ollos, loistava
Humbugi!
Näin kerran Neron. Tulta sen silmät iskivät ja säkenöitä säihkyi sen
säilä, kun se rohkeana julisti sodan sinua vastaan, oi voimakas
Humbugi! Ensi iskulla katkesi kurkihirsi linnastasi ja ammottava aukko
syntyi lahonneeseen seinään. Vapise, vapise, oi Humbugi! Jo ovat
päiväsi luetut! Jo lähenee valtasi loppuaan!
Mutta tyynenä kokosit sinä kantajoukkosi, oi Neroakin nerokkaampi
Humbugi! Kateus kierosilmä tarttui ojennettuun käteesi. Viha polvistui
povellesi. Typeryys typsähti syliisi. Hiljaa ja varmasti sinä hiivit Neroa
vastaan. Hiljaa ja varmasti varastit Nerolta aseet. Mutta Nero ei
lakannut taistelemasta, ennenkuin sinä, oi Humbugi, sen kuolleena
jalkoihisi poljit. Sinä poljit Neron jalkoihisi ja pusersit ulos sen
sydänveren viimeiseen pisaraan asti. Se sydänveri muuttui hohtaviksi
helmiksi. Ne sinä keräsit, oi laupias Humbugi, ja ripustit kaulaasi
iki-ihanaksi koristukseksi. Ylistetty ollos nerokas Humbugi!
Oi Humbugi! taivaanko tyttäreksi sinua sanoisin, vaiko manalan
hengettäreksi? Et ole kumpikaan, voimakas Humbugi. Keskivälillä aina
liehut. Maa on oikea olopaikkasi. Siellä on ikuinen kotisi, siellä
valtaistuimesi! Ota kruunu päähäsi ja nouse oikealla niinelläsi joukkoja
johtamaan. Sillä sinä olet maailman voimista mahtavin. Kaikki, kaikki
maailmassa on humbugia, paitsi sinä oi Humbugi!

YSTÄVYYTTÄ
Sanatorion ruokasali oli vielä aivan tyhjä, vaikka kello jo oli yhdeksän
ja puoli kymmenen oli aamiaistunti. Heloittava päiväpaiste oli
nähtävästi houkutellut vieraat ylös tuntureille, sillä jo puoli kahdeksan
olin nähnyt suuren parven naisia ja herroja, alppisauvat kädessä astuvan
ylös läheisintä jyrkännettä. Astuin salin vieressä olevalle suurelle
lasiverannalle katsomaan näkyikö ketään, mutta kaikki oli hiljaa ja
ääneti. Jämtlannin komeat tunturit kohosivat lumihuippuisina

maiseman taustassa ja keskikasvuisten haapojen lehdet värähtelivät
sanatorion seinivierissä aivan kuin aristellen omaa vähäpätöisyyttään
tuossa luonnon äärettömässä mahtavuudessa.
En tiedä miten kauan lienen istunut siinä, kun äkkiä heräsin siitä että
kuulin keveitä askeleita salista. Käännyin katsomaan ja näin nuoren
tytön astuvan sisään, suuri vihko sinikelloja kädessä, niin heleän sinisiä,
kuin ainoastaan tunturiseutujen sinikellot ovat. Ja itse hän oli kuin
tunturikukka, tuo nuori neitonen. Koska vasta eilisiltana myöhään olin
saapunut sanatorioon, en ollut kerinnyt nähdä ketään muista vieraista ja
siksi olin hiukkasen utelias näkemään keitä täällä oli. Seurasin
silmilläni neitosen puuhia.
Hän asetti sinikellot kukka-astiaan pienellä pöydällä, johon oli katettu
kahdelle hengelle. Sitten hän riisui hattunsa ja järjesteli peilin edessä
tuuhean keltaisen tukkansa sekä kiinnitti vihdoin pari sinikelloa
valkoisen silkkipuseronsa vyöhön. Lieköhän ollut seitsemäntoista kesää
nähnyt tuo nuori neitonen?
Samassa hän tuli verannalle, jossa istuin, jotain noutamaan. Saatoin
silloin nähdä hänet lähemmältä ja huomasin että huoleti saatoin lisätä
kymmenen vuotta äsken otaksumaani ikään, ja varmaan olin silloin
lähempänä totuutta. Mutta hänen olennossaan oli jotain niin lapsellista
ja pehmeätä, että tuommoinen erehdys saattoi tapahtua vähemmänkin
lyhytnäköiselle, kuin minä.
Hän palasi takasin saliin pöytänsä ääreen ja järjesteli kukkia ja hänen
pienet valkoiset kätensä liikkuivat hermostuneesti ja hätäillen.
Kelle, kelle, kaikki