Tieni varrella tapaamia 2 | Page 4

joka nostettiin ylös kun tarvittiin pöytää ja sitten
taas laskettiin alas, kun sitä jo oli käytetty. Vaatekaappi asetettiin niin,
että vain sen toinen sivu oli kiinni seinässä ja siten syntyi seinän ja
kaapin väliin erinomaisen mukava pesukomero j.n.e. Siinä oli oikein
osoitettu, miten voi pienestä tilasta huolimatta saada mukavuutta
syntymään. Kaikki kalut olivat viheriäksi maalatut, ikkunaverhot ja
pöytäliinat olivat kullan keltaiset.
Minette Donnerilla oli tähän aikaan muutenkin paljon tekemistä
Sörnäisin kotien ja perheenäitien kanssa m.m. sen kautta, että hän hoiti
Unionin sinne perustamaa äitien ompeluseuraa, oli aina mukana sen
viikkokokouksissa ja järjesti sen jäsenille aivan erinomaiset joulujuhlat,
joissa oli paljon sekä henkistä että aineellista hyvää.
Suurenmoisin muisto minulla kuitenkin on Minette Donnerista
routa-ajaltamme. Kun meidän suruvuotemme 1899 alkoi ja kaikki
mielet olivat kuohuksissa helmikuun manifestin johdosta, osoittautui
hän nimittäin heti erinomaisen toimeliaaksi. Hän kirjoitti asiasta
tuttavilleen ulkomaille, hän piti neuvotteluja kodissaan m.m. sen suuren
kokouksen, jolloin joukko Helsingin naisia kartan mukaan jakoi
pääkaupungin ryhtyäkseen sitten määrähetkenä keräämään
nimikirjoituksia tsaarille lähetettävän adressin alle. Hän suunnitteli
kaikenlaisia toimenpiteitä, joihin voisi ruveta ja oli aina valmis
kuulemaan kaikkia niitä, jotka kävivät hänen luonaan neuvottelemassa
ja ehdotuksia tekemässä.
Ja samalla kannalla Minette Donner pysyi koko routa-ajan, eikä
vetäytynyt pois tästä työstä, vaikka se kävi yhä vaarallisemmaksi ja

urkkijat monta kertaa ympäröivät hänen kotiansa. Semmoiseen
kysytään paljon rohkeutta, itsensä kieltämistä ja uskoa oikeuden
voimaan. Ja sellainen edellyttää myöskin kykyä katsoa elettyä hetkeä
pitemmälle ja ymmärtää, mitkä arvot ovat pysyväisiä, mitkä
ohimeneviä. Oma mukavuus, oma menestys, jopa rakkaiden omaisten
turvallisuuskin painavat silloin sellaisen ihmisen silmissä paljon
vähemmän kuin isänmaan tulevaisuus ja sen oikeusjärjestön
suojeleminen.
Ikävä kyllä eivät kaikki nähneet asiata siltä kannalta ja luopuivat
senvuoksi koko työstä -- jopa katselivat sitä karsain silmin. Mutta
Minette Donnerin koti pysyi koko routa-ajan tärkeänä keskustana,
jonne aina silloin tällöin muutamia kymmeniä passiivisen vastarinnan
etuvartijajoukkoon kuuluvia naisia kokoontui neuvottelemaan miten
saataisiin iskut meidän kansallista ja valtiollista itsenäisyyttämme
vastaan vältettyä, tai edes hiukan lievennettyä, miten tiedot siitä
vaarasta, joka uhkasi kutakin maamme asukasta, mutta josta
sanomalehdissä ei saanut hiiskua sanaakaan, saataisiin leviämään,
miten kansamme kaikista uhkauksista ja houkutteluista huolimatta
jaksaisi pysyä laillisuuden pohjalla.
Ja kun sitten suurlakko tuli ja lakasi pois -- ainakin ajaksi -- meitä
vastaan viritetyt ansat, seurattiin taaskin juuri Donnerien kodissa
tapahtumien kehitystä erittäin valppaasti. Pistäydyin sinne tänä
jännittävänä lakkoviikkona, jolloin voi sanoa, että tavallinen arkielämä
töineen ja toimineen oli tykkänään seisahtunut ja sen sijaan pidettiin
joka päivä suuria kokouksia, jolloin tuhannet aivot suunnittelivat uutta
aikaa suurine muutoksineen.
Sisäänastuessani kuulin Minette rouvan nuoremman pojan sanovan
äidilleen: »Jos vain tahdot äiti mennä ulos katsomaan lakottelevaa
Helsinkiä, niin kyllä minä tulen sinua saattamaan ja suojelemaan». Hän
joka näin puhui, oli siinä 14--15 vuoden vanha, ja siksi hänen
ritarillinen ehdotuksensa tuntui varsin lystikkäältä. Mutta muuten olin
juuri minäkin tullut taloon saadakseni Minette rouvasta opastajan ja
saattajan. Houkuttelin häntä näet tulemaan mukaani kuuluisan
englantilaisen toimittajan William Steadin luo, joka ennen lakon

puhkeamista oli saapunut Helsinkiin ja sitten oli pakoitettu jäämään
tänne useaksi päiväksi kulkuneuvojen seisahduttua. Minette rouva oli
jo aikaisemmin ollut hänen seurassaan, eikä aluksi ollut ensinkään
halukas tulemaan, mutta hyväntahtoinen kun oli, taipui hän kuitenkin
lopulta, ja niin me jouduimme Steadin luo. Oli pari asiaa, joista minä
erityisesti tahdoin häntä kiittää ja toinen niistä oli tuo hänen
erinomainen kirjeensä Plehvelle, Suomen puolesta. Se oli sellainen
tyylitaidon mestariteos, että ani harvoin näkee kirjettä, joka yhtaikaa
olisi niin tavattoman kohtelias ja niin äärimmäisen pureva. Mitä Plehve
siitä sanoi, ei arvattavasti koskaan ole tullut tunnetuksi, mutta meille se
näinä pimeinä aikoina oli todellinen lohdutus. Mistäkö me sen saimme?
Se oli painettuna noissa n.k. »Vapaissa sanoissa», joita silloin hyvin
salavihkaa levitettiin ja luettiin.
Tästä salaisesta kirjallisuudesta puhuessa olkoon mainittu, että sitä
säilytettiin suuret määrät Donnerien kodissa siitä huolimatta, että
venäläiset viranomaiset ja heidän kätyrinsä kulkivat ympäri kuin
kiljuvat jalopeurat ja vaanivat sitä kaikkialla. Kun kerran kysyin missä
Minette Donner piti sen piilotettuna, vastasi hän hyvin rauhallisesti,
että hänen palvelijansa pitivät siitä huolta. Itse hän ei tiennyt mitä
piilopaikkoja he sille kulloinkin keksivät. Vain nämä sanat osoittavat,
miten rajaton luottamus siellä vallitsi molemmin puolin, miten
sellainen ajatus kuin ilmiantaminen siinä talossa oli tuntematon.
[Kuva: Minette Donner 1908]
Mutta niinpä olikin Minette Donner talousapulaistensa hyvä ystävä ja
auttaja. Lähinnä heitä ajatellen, perusti hän Hyvinkäälle n.k.
Vilhelmiina kodin lepoa tarvitsevia ja sairaalasta päässeitä
palvelijattaria varten. Tunnetulla taidollaan hän senkin kalusti ja antoi
sen sitten täydessä kunnossa Naisasialiitto Unionin hoidettavaksi.
Väsyneet palvelijat, työläis-äidit y.m. samassa asemassa olevat pääsivät
sinne lepäämään niin halvalla maksulla kuin viisikymmentä penniä
päivältä. Monta monituista vuotta se palvelikin tarkoitustaan ja Minette
Donner oli itse sen johtokunnan puheenjohtaja sekä huolehti
personallisesti kodin asukkaista, joita talvella saattoi ottaa vastaan
kymmenen ja kesällä useimpiakin.

Viimeisinä ahtaina vuosina on koti tosin ollut suljettuna ja yksityisille
vuokrattuna, mutta miten lämpimästi Minette Donner siitä viimeiseen
asti huolehti, osoittaa se, että hän sääti sen jälleen kuntoonpanemiseksi
ja ylläpitämiseksi 100,000 mk.
Hyvinkäällä ollessaan hän myöskin avusti sikäläistä yhteiskoulua
antamalla sille m.m. tontin, niinikään hän luovutti maata