Tieni varrella tapaamia 2 | Page 2

ja
kunnioitettu tämä isä oli ollut, mainittakoon, että vaikka hän jo useita
vuosia oli levännyt turpeen alla, valittiin hänen tyttärensä Minette siitä
huolimatta yleiseksi seppeleensitojaksi maisterinvihkiäisiin v. 1869.
Seuraava ankara isku oli hänen sulhasensa, tri Enebergin kuolema. Hän
oli Suomen ensimäinen assyriologi, paljon toiveita herättävä ja etevä
alallaan, ja sitten tulee yhtäkkiä sanoma että hän oli kuollut kaukana
itämailla, juuri kun hänen piti ruveta seuraamaan kaivauksia Niniven
raunioissa. Tämä tapahtuma heitti tietenkin pitkiksi ajoiksi tumman

varjon nuoren naisen elämään, eikä hän tätä nuoruuden lempeään
milloinkaan unohtanut. -- Kun jokunen vuosi sitten kävin Minette
Donnerin Hyvinkäällä omistamassa Ahdenkallio nimisessä kartanossa,
osoitti hän erästä koivua sen puutarhassa ja sanoi: »Tuon runkoon
leikkasi tri Eneberg omansa ja minun nimikirjoitukseni ja ne näkyvät
siinä vieläkin».
Mutta Minette tiesi että työ, varsinkin työ muiden hyväksi, on paras
lääke ja niinpä hän jo varhain koetti olla iloksi ja hyödyksi niille, jotka
olivat joutuneet elämän varjopuolelle. Helsingissä oli silloin tuo
kurjista asujamistaan kuuluisa Antipoffin kivimuuri ja sinne hän perusti
n.k. äitien ompeluseuran, niinikään hän muutamien ystävättärien kera
rupesi pitämään pyhäkoulua nuorille naisille. Hän mainitsi kerran, kun
oli kysymys näistä ajoista, että eräs hänen entisistä
pyhäkouluoppilaistaan joutui suuren liikemiehen Julius Tallbergin
puolisoksi ja kiitti häntä monta kertaa myöhemmin tavatessaan siitä
hyvästä, mitä hän pyhäkoulussa oli saanut.
Tri Eneberg oli ollut harras suomenkielisen kulttuurin kannattaja ja
tämä oli vaikuttanut Minetteenkin niin, että hän esim. seurasi suurella
myötämielisyydellä vastasyntyvää suomalaista, näytelmätaidetta, ja
seurusteli ahkerasti Bergbomien, Aspelinien ja Nervanderien y.m.
suomenmielisten kanssa. -- Usein hän myöskin oli matkoilla Europan
suurkaupungeissa rikastuttaen henkeänsä kaikella sillä kauniilla ja
jalostavalla, mitä niissä on tarjottavana jokaiselle, ken vain osaa valita.
Kerrankin hän pitemmän aikaa matkusteli Espaniassa erään
ruotsinmaalaisen ystävättären kanssa, joka lähetti sieltä kirjeitä maansa
sanomalehtiin. Minette taas kiinnitti paperille siellä näkemiään vanhoja
linnoja, palmulehtoja, kokonaisia kaupunkeja ja kyliä käyttäen
ahkerasti piirustuskynäänsä ja vesivärejä.
Tältä matkalta on vieläkin olemassa jotenkin rikas kokoelma
akvarelleja, joista muutamat osoittavat sellaista huomiokykyä ja
reipasta käsittelytapaa, että niiden tekijä varmaankin olisi päässyt tällä
alalla varsin pitkälle, jos hän todenteolla olisi ruvennut kehittämään
näitä taipumuksiaan. Nyt se oli vain huvia ja välityötä. Mutta tämä
taiteellinen silmä, muoto- ja väriaisti vaikutti, että Minette aina osasi

luoda kauneutta ympärilleen, että kuvaamataiteet ja yleensä Suomen
nuori taide aina oli hänen huolenpitonsa esineenä.
[Kuva: Minette Donner nuorena.]
Kun meidän yhteiskoululiikkeemme alkoi, herätti sekin Minettessä
mitä lämpimintä vastakaikua ja hän matkusti paki paraastaan Ruotsissa
olevaan Näsin veisto-opistoon, suoritti kurssin siellä ja rupesi
senjälkeen veistonopettajaksi n.k. Pippingin yhteiskouluun, jossa hän
voitti sekä oppilaiden että opettajien ihailun. Tätä hänen
opettajanaoloaikaansa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä jo vuoden
kuluttua oli hän professori, sittemmin senaattori Otto Donnerin puoliso.
Ensi kerran tapasin Minette Donnerin syystalvella v. 1891 ja hyvinkin
kohtalokkaana aikana. Suomen Naisyhdistyksessä, jonka jäsen hänkin
oli, vaikkei hänellä ollutkaan tapana käydä sen kokouksissa, oli
syntynyt erimielisyyttä ja se oli jakaantunut kahteen eri ryhmään.
Toisella puolella oli joukko nuoria, jotka olisivat tahtoneet enemmän
vauhtia asioiden käsittelyyn ja ennenkaikkea enemmän julkisuutta, --
yhdistyksen kokouksiin ei esim. saanut, jäseniä lukuunottamatta,
kukaan helsinkiläinen tulla, eikä niistä liioin saanut mainita mitään
sanomalehdissä, ilman erityistä lupaa -- toisella puolella oli taas
yhdistyksen johtokunta ja suurin osa sen jäseniä. Heistä tämä nuorten
ryhmä oli niin vaivalloinen, että he ilman muuta äänestivät sen ulos.
Tämä toimenpide oli sentään siksi omituinen ja ennen kuulumaton, että
se herätti paheksumista monessa yhdistyksen vakavamielisessä
jäsenessä ja he liittyivät nyt nuoriin ja pitivät neuvotteluja heidän
kanssaan siitä, millaisiin toimenpiteisiin tässä oikein oli ryhdyttävä.
Erääseen tällaiseen neuvottelukokoukseen tuli myöskin Minette Donner.
Meidän nuorten ryhmä oli tottunut siihen, että aina kun saapui joku
uusi henkilö näihin n.k. vähemmistön kokouksiin, täytyi hänelle juurta
jaksaen kertoa koko erimielisyyden syyt ja kaikki mitä sen johdosta oli
tehty ja päätetty. Mutta sitä ei ensinkään tarvinnut Minette Donnerin
suhteen. Hän tuntui heti olevan asioista selvillä, ja osoitti meille
samassa suurta ystävällisyyttä. Jo vain tapa millä hän tervehti ja antoi
kättä oli harvinaisen lämmin ja luottava. Tuntui aivan siltä kuin olisi
hän tahtonut sanoa: »Kyllä minä tiedän, että teillä on ollut vaikea aika

ja myöskin sen, että te ette ole mitään pahaa tarkoittaneet». --
Ymmärsin sitten jälestäpäin, että se oli hänen läheinen tuttavuutensa
Adelaide Ehrnroothin ja tämän sisarentyttären _Rose-Marie Boijen_
kanssa, joka vaikutti, että hän oli niin selvillä yhdistyksen asioista.
Minette Donner oli siihen aikaan vähän päälle neljänkymmenen,
kookas ja ryhdikäs. Tukka oli jo harmahtava, mutta muuten hän tuntui
varsin nuorekkaalta ja reippaalta. Ja samalla hänessä oli jotain sangen
äidillistä. Oli aivan kuin hän olisi tahtonut suojella, auttaa ja keventää
niiden kuormaa, jotka joutuivat hänen tielleen, olla heille jollain tavalla
hyödyksi. Sen sain minäkin monta kertaa hänet tavatessani kokea.
Muistan esim. selvään miten herttaisesti hän kerran tuli vastaani Parisin
kadulla ja juuri sellaisena hetkenä, jolloin tunsin olevani siellä yhtä
yksinäni kuin jos olisin astunut Saharan erämaassa. Syy siellä olooni
oli seuraava: Naisasialiitto Unioni, jonka jäseniä me molemmat olimme
ja joka perustettiin heti sen jälkeen, kun Suomen Naisyhdistyksessä
syntynyt selkkaus ei ollut sovitettavissa, oli vaatimalla