Sevillan parturi eli Turha varovaisuus | Page 2

kuin sen
suvi oli saapunut, vei hän ne mukaansa hautaan. Olihan syytä kysyäkin
"mitä voittaa vielä, jos elää saa", kun näki hänen nuorukaisen tulisella
innolla, miehen lujalla ahkeruudella työskentelevän tarkoitusmäärää
kohden, joka hänellä oli selvänä. Jo ensimmäisenä ylioppilasvuonna oli
hän ahkerain oppiharjoitustensa ohessa ennättänyt kääntää kaksi teosta,
jotka samassa ovat todistuksena hänen erinomaisesta kielitaidostaan,
katsoen siihen, että hänellä oli pääasiallisesti teoreetilliset tiedot

Suomen kielessä. Kaiken uutteruuden ohessa hän kuitenkin otti osaa
semmoisiin viattomiin huvituksiin, jotka virkistävät mieltä ja pitävät
luonnon raittiina ja sydämen puhtaana. Ja tämä sisällinen siveys
kuvautuikin koko hänen olennossaan, jonka hilpeys, teeskentelemätöin
suoruus ja kaino vaatimattomuus viehätti kaikkia, jotka tulivat hänen
kansansa tuttavuuteen ja jotka nyt kaipauksella häntä muistelevat. Se ei
ollutkaan pitkä hänen elonsa polku: ainoastaan yhdeksäntoista vuotta,
Mut ikää siinäkin, työ jalo vaan Jos on elämää.
Emmekä murheella valita hänen lyhyitä elinpäiviänsä; me
muistelemme hänessä jaloa nuorukaista, jonka harras, kansallishengen
elähyttämä työ ei jäljettömästi kadonnut ajan virtaan, vaan jätti
jälkeensä todistuksen siitä, mitä ylevä, isänmaallinen mieli ja luja tahto
saavat toimeen.
Eräät vainajan ystävät.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Joku Sevillan katu, jossa kaikki ikkunat ovat ristikolla varustetut.
Ensimmäinen kohtaus.
(Kreivi, yksin, iso, ruskea viitta yllä ja leveä-lierinen hattu silmille
painettuna. Katsoo kelloansa kävellessään.)
KREIVI. Päivä on vähemmin kulunut, kuin luulinkaan. Hetki, jolloin
hänen on tapana näyttäitä ristikko-akkunansa takana, on vielä etäällä.
Mutta yhtä kaikki; parempi on tulla liika aikaiseen kuin laiminlyödä
sitä hetkeä, jolloin saattaa nähdä hänet. Jos joku hovin teikari voisi
arvata minun olevan sadan peninkulman päässä Madrid'ista ja joka
aamu pysähtyvän jonkun naisen ikkunan alla, vaikk'en ole häntä
milloinkaan puhutellut, luulisi hän minua Isabellan aikuiseksi
Espanjalaiseksi. -- Miks'ei? Jokainen juoksee onnellisuuttansa takaa.
Minun onnellisuuteni on Rosinan sydämessä. Mutta kuinka! juosta
naista takaa Sevillassa, vaikka Madrid ja hovi joka haaralla tarjoo niin

helppoja huvituksia? -- Ja juuri niitä minä pakenen. Minä olen
kyllästynyt noihin valloituksiin, joita voitonpyyntö, tavanmukaisuus
tahi turhamielisyys lakkaamatta tarjoo meille. Sangen suloista on olla
rakastettu itsensä vuoksi! Ja jos minä voisin tässä valhepuvussa
hankkia varman tiedon... Hiisi vieköön tuon häiritsijän!
Toinen kohtaus.
(Figaro. Kreivi, piilossa.)
FIGARO (selässä gitarri, joka leveästä nauhasta riippuu olkapään yli;
hän hyräilee iloisesti, paperi ja lyijykynä kädessään).
Pois nyt surut, pois! Ne masentaa. Jos viinaa ei jois Virvoittelevaa, Niin
elämä vaan Olis hupsun työ, Eik' aikaakaan, Tulis kuolon yö.
Tähän asti tämä käy hyvin laatuun, hei! hei!
Tulis kuolon yö. Hei, viinan Ja laiskuuten', Ne kiistelevi: Ken sais
sydämen.
Eipä! ne ei kiistelekään, ne hallitsevat siinä rauhallisesti yhdessä...
Ne jakaapi Mun sydämen'.
Sanoinko jakaapi? Entäs sitte! Me komillisten operain tekijät emme
katso niin likeltä. Meidän aikoihimme lauletaan, mitä ei maksa vaivaa
lausua.
(Hän laulaa:)
Hei, viinani Ja laiskuuten', Ne jakaapi Mun sydämen'.
Minä tahtoisin päättää jollakin kauniilla, loistavalla, säihkyvällä
lauseella, joka näyttäisi ajatukselta.
(Hän laskee toisen polvensa maahan ja kirjoittaa laulaessaan.)
Oi viinan, Mun armaimpan'! Oi laiskuuteni, Sua rakastan!

Hyi! se on typerää. Se ei kelpaa... Tarvitaan joku vastakohta:
Oi viinani, Mua hallitset Sä laiskuuten'!
Saakeli, kas nyt se onnistuu.
Mua palvelet!
Oivallista, Figaro! (Hän kirjoittaa laulaessaan.)
Oi viinani, Mua hallitset! Sä laiskuuteni, Mua palvelet! Mua palvelet!
Mua palvelet!
Hei! hei! kun tähän tulee säestys lisäksi, saadaanpa nähdä, herrat
juonittelijat, enkö tiedä, mitä sanon. (Hän huomaa kreivin.) Minä olen
nähnyt tuon pappismiehen jossakin. (Hän nousee.)
KREIVI (itseksensä). Tuo mies ei ole minulle outo.
FIGARO. Eipä se olekaan mikään pappismies! Tuo kopea ja ylhäinen
ulkomuoto...
KREIVI. Tuo törkeä ryhti...
FIGARO. En erehdykään; se on kreivi Almaviva.
KREIVI. Minä luulen, että se on tuo Figaro veijari!
FIGARO. Hän se juuri on, armollinen herra.
KREIVI. Konna! jos lausut yhden sanan...
FIGARO. Niin, minä tunnen teidät; tämmöisillä tuttavallisilla
hyvyyden osoituksilla olette aina kunnioittanut minua.
KREIVI. Minä puolestani saatoin tuskin tuntea sinua. Sinä olet niin
paksu ja lihava...
FIGARO. Mitäs tehdä, armollinen herra! Se on kurjuus.

KREIVI. Voi raukkaseni! Mutta mitä sinä toimitat Sevillassa? Minä
olin ennen aikaan puhunut sinun puolestasi, että saisit jonkun viran.
FIGARO. Minä sain sen, armollinen herra, ja minun kiitollisuuteni...
KREIVI. Puhuttele minua Lindor'iksi. Etkö valhepuvustani näe, että
minä tahdon olla tuntematon?
FIGARO. Minä menen tieheni.
KREIVI. Ei suinkaan. Minä odotan täällä jotakin, ja kaksi miestä, jotka
lavertelevat, ovat vähemmin epäluulon alaisia kuin yksi, joka kävelee.
Olkaamme lavertelevinamme. No! entäs tuo virka?
FIGARO. Teidän Excellensinne puolustus-sanaan katsoen antoi
ministeri heti paikalla nimittää minut apteekipalvelijaksi.
KREIVI. Armeijan hospitaleissako?
FIGARO. Ei; Andalusian hevossiitos-laitoksissa.
KREIVI (nauraen). Soma alku!
FIGARO. Virka ei ollut huono, sillä kun minulla oli haavanhoidon ja
apteekitavarain osasto, kaupitsin usein ihmisille hyviä hevoslääkkeitä.
KREIVI. Jotka surmasivat kuninkaan alamaisia.
FIGARO. Ah! ah! ei ole mitään yleis-lääkettä; mutta ne ovat välistä
kuitenkin parantaneet Galitian, Katalonian ja Auvergnen miehiä.
KREIVI. Minkätähden olet siis jättänyt tuon viran?
FIGARO. Jättänyt? Virka se minut on jättänyt; minua on paneteltu
mahtavien herrojen luona.
"Kateus kalvas kynsineen..."
KREIVI. Oi! säästä minua, ystäväni! Vieläkö sinäkin runoja sepität?

Minä olen nähnyt sinun tuolla töhertelevän polvellasi ja laulavan
aamusta saakka.
FIGARO.. Siinäpä juuri on onnettomuuteni syy, Teidän Excellensinne.
Kun ministerille ilmoitettiin, että minä tein, voin