Rynnäkkö myllyä vastaan | Page 4

Emile Zola
viipykö täällä», sanoi päällikkö, »luodit lentävät jo tänne
saakka».
Samassa silmänräpäyksessä kuuluikin äkkinäinen rusahdus vanhasta
lehmuksesta, muuan oksa katkesi ja putosi maahan. Mutta kihlautuneet
eivät liikahtaneet, pelko näytti aivan kuin pidättävän heitä paikallaan,
sillä metsän reunasta oli äkkiä astunut esiin preussilainen sotilas,
levittänyt käsiään ja sitten syöksynyt maahan kuin salaman tapaamana.
Kiväärien pauke oli äkkiä tauonnut, mikään ei liikahtanutkaan, ja
molemmat kuolleet näyttivät nukkuvan auringon paisteessa. Hiljaisuus
vallitsi yltympäri; vain Morelle lauloi yksitoikkoista lauluaan.
Ihmeissään katsahti isä Merlier päällikköön, ikäänkuin kysyen, oliko jo
kaikki lopussa.
»Nyt tulee päärynnäkkö», sanoi päällikkö, »älkää jääkö tänne, se olisi
vaarallista».
Hän oli tuskin sanonut tämän, kun kuului voimakas yhteislaukaus.
Vanhan lehmuksen latva taittui, ja sen lehdet lentelivät kuin myrskyn
ajamina sinne tänne. Preussilaiset olivat tähdänneet liian korkealle, ja
luodit olivat onneksi lentäneet puuhun. Dominique veti Fränzchenin
mukanaan pois, ja isä, joka seurasi heitä, huusi: »Menkää kellariin,
lapset, siellä olette turvassa».
Mutta he eivät kuulleet, vaan menivät isoon saliin, missä noin tusina
sotilasta odotti suljettujen ikkunaluukkujen takana, tirkistellen ulos
rakosista.
Päällikkö oli huolimatta yhteislaukauksista jäänyt ulos. Hän piiloutui

seinän suojaan, mistä seurasi taistelun kulkua. Ulkona oleville sotilaille
oli annettu käsky pysyä piilossa, jottei vihollinen saisi selville heidän
lukumääräänsä, sillä heidän oli pysyminen paikoillaan ja voittaminen
aikaa. Kuitenkin täytyi heidän jättää asemansa, kun vihollinen oli
päässyt selville heidän piilopaikastaan. He peräytyivät askel askeleelta
ja kestivät noin tunnin verran. Silloin ilmoitti kersantti päällikölle, että
ulkona enää oli vain pari kolme miestä. Päällikkö katsoi kelloaan ja
sanoi: »Vasta puoli kolme -- -- -- meidän täytyy kestää vielä neljä
tuntia».
Hän antoi nyt käskyn sulkea pihalle johtavan portin ja olla valmiit
sitkeään vastarintaan. Koska vihollinen vielä oli joen toisella rannalla,
ei hyökkäys ollut aivan heti odotettavissa. Preussilaiset tuskin
yrittäisivät kahlaamalla päästä joen yli, eivätkä he luultavasti myöskään
tienneet, että parin kilometrin päässä ylempänä oli joen ylitse johtava
silta. Päällikkö antoi siis vain pienemmän osan miehiä vartioida
maantietä, kääntäen kaiken huomionsa metsän puolelle.
Luotisade oli jälleen tauonnut. Mylly oli jälleen kuin kuollut. Sieltä ei
näkynyt liikahdustakaan eikä kuulunut ainoatakaan ääntä. Silloin
näyttäytyivät preussilaiset metsän reunassa; he väijyivät puiden takana,
uskalsivatpa tulla kokonaan esille metsästä.
Muutamat myllyssä olevista sotilaista tähtäsivät jo, mutta päällikkö
huusi: »Ei, älkää vielä, antakaa heidän tulla lähemmäksi».
He lähestyivät, mutta tavattoman varovasti; tuo hiljainen, köynnösten
peittämä rakennus, mistä ei kuulunut hiiskahdustakaan, näytti
pelottavan heitä, mutta kuitenkin he lähestyivät. Vastapäätä olevalle
niitylle oli ennättänyt noin viisikymmentä miestä, kun päällikkö
komensi: »Laukaiskaa!»
Hirveä pauke vapisutti koko rakennusta, Fränzchen tukki tietämättään
korvansa ja vapisi koko ruumiiltaan. Kolme ranskalaista jäi kuolleena
paikalle, muut heittäytyivät pajupensaiden taakse. Ja nyt alkoi piiritys.
Yli tunnin ajan ammuttiin myllyä taukoomatta, rakennuksen puuosat
tulivat reikiä täyteen, mutta kivijalasta kilpistyivät luodit takaisin ja
putosivat loiskahtaen veteen. Vanhaa myllynratastakaan ei säästetty, se

vapisi ja ähkyi luotien käsissä. Vanhan myllärin sydän vuoti verta; nyt
se varmaankin kokonaan menisi pilalle, eivätkä mitkään korjaukset
enää auttaisi!
Ranskalaiset sotilaat säästivät laukauksiaan ja ampuivat vaan silloin,
kun voivat tähdätä. Päällikkö katsoi tavan takaa kelloaan -- voisiko hän
pitää asemaansa kylliksi kauvan?
Silloin lensi luoti, ikäänkuin vastaukseksi, sisään ikkunasta ja tunkeutui
kattoon.
»Kello on neljä, me kestämme tuskin», sanoi päällikkö. Ja jälleen
seurasi laukaus laukauksen jälkeen, vanha rakennus tuntui horjuvan
perustuksillaan. Eräästä ikkunasta putosi luukku alas jokeen, ja
päällikkö antoi heti tukkia aukon sänkypatjalla.
Dominique rukoili Fränzcheniä etsimään itselleen jonkun turvallisen
piilopaikan, mutta Fränzchen tahtoi jäädä hänen luokseen. Hän istui
suuren tammikaapin takana, joka suojeli häntä, mutta kun muuan kuula
tunkeutui kaappiin, asettui Dominique morsiamensa eteen,
suojellakseen häntä omalla ruumiillaan. Hänellä oli kiväärinsä
kädessään, mutta ei ollut vielä ampunut laukaustakaan.
»Olkaa varoillanne!» huusi päällikkö äkkiä. Metsästä oli äkkiä
hyökännyt esiin kokonainen lauma vihollisia, ja nyt alkoi hirveä
ristituli myllyä vastaan. Toinen ikkunanluukku putosi alas, ja aukosta
lentäneet luodit kaatoivat kaksi sotilasta; toinen kuoli heti -- ja koska
hän oli jaloissa, sysättiin hänet seinäviereen -- toinen vääntelehti
tuskissaan lattialla ja rukoili toisia tekemään lopun hänestä, mutta häntä
ei kukaan kuullut; luoteja satoi yhä edelleen avoimesta ikkunasta, ja
jokainen ajatteli vain omaa suojelustaan, etsien paikkaa, mistä
parhaiten turvattuna voisi vihollisen tuleen vastata.
Kolmanteen sotilaaseen sattui luoti, hän syöksyi maahan ääntä
päästämättä ja vain hirveä, tuijottava katse hänen silmissään ilmoitti,
että hän kärsi.
Fränzchen vapisi tuskasta ja kauhusta. Tahtomattaan oli hän hypähtänyt

paikaltaan ja kyyristynyt lattialle seinää vastaan, ollakseen vähemmän
vaarassa. Yltympärillä oli pirstautuneita huonekaluja,
käyttökelvottomiksi tulleita aseita, ja yhä lensi luoteja sisään.
»Kello on viisi», sanoi päällikkö, »kestäkää vielä hetkinen; -- luulen,
että he yrittävät tulla joen yli».
Ja hän käski tukkimaan aukon parhaan mukaan sänkypatjoilla.
Äkkiä huudahti Fränzchen: takaisin kimmahtanut luoti oli hiipaissut
häntä otsaan, ja muutamia veripisaroita pursusi esiin haavasta.
Dominique katsahti häneen, sitten riensi hän kiiruusti ikkunan luo ja
ampui ensimäisen laukauksensa. Kiinnittämättä enää huomiotaan siihen,
mitä hänen ympärillään tapahtui, ampui hän yhä laukauksen toisensa
jälkeen, ainoastaan silloin tällöin katsahtaen Fränzcheniin. Hän tähtäsi
tarkasti.
Preussilaiset yrittivät todellakin mennä Morellen ylitse, mutta tuskin oli
joku heistä tullut näkyviin poppelien ja pajupensaiden takaa, kun hänet
samassa kaatoi Dominiquen
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 15
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.